Pääkirjoitukset

Mainos

Ovi kävi jälleen Fennovoimassa

Pääkirjoitukset 31.8.2012 0:00
Pääkirjoitukset

Useiden omistajien irtautuminen Fennovoimasta pakottanee muut osakkaat lisäpanostuksiin. Pieni vaihtuvuus tuskin vaarantaa Pyhäjoen voimalaa.

Uutinen siitä, että kuusi osakasta vetäytyy Pyhäjoelle ydinvoimalaa rakentavan Fennovoima Oy:n takaa, ei ainakaan vauhdita voimalan valmistumista. Selviää tuonnempana, hidastuuko tai peräti vaarantuuko rakentaminen.
Fennovoimasta vakuutettiin odotetusti, että voimalahanke jatkuu suunnitellusti. Niin on syytä toivoa.

Kun ydinvoimalayhtiötä suoraan tai Voimaosakeyhtiö SF:n kautta omistavia tahoja on ollut lähes seitsemänkymmentä, ei ole suuri ihme, jos omistajaryhmässä tapahtuu matkan varrella muutoksia. Puolitoista vuotta sitten ovi kävi toiseen suuntaan, ja Fennovoiman osakasjoukkoon tuli kerralla seitsemän uutta osakasta.

Kuusi lähtijää jättää Fennovoimasta 66 prosentin osuuden omistavaan Voimaosakeyhtiö SF:ään nyt vajaan kymmenen prosentin aukon.

Fennovoiman toinen suora pääomistaja on saksalainen E.ON.

Kuuden osakkaan lähtö, suurimpana niistä S-ryhmä, merkitsee sitä, että jäljelle jäävän noin kuudenkymmenen osakkaan joukon kustannustaakka uhkaa kasvaa. Kun voimalan hinta liikkuu 4–6 miljardissa eurossa, syntynyt lovi on normaalimatematiikalla useita satoja miljoonia euroja.

Kun talouden näkymät ovat sumuiset, nousevat kustannusosuudet luultavasti aiheuttavat hammasten kiristelyä. Viime keväänä, kun osakasjoukko kapeni edellisen kerran, kahden lähtevän tahon osakkeet hankki Talvivaaran kaivososakeyhtiö. Nyt vastaavaa yhden osakkaan liikahdusta ei ole nähty, ei ainakaan vielä.

Jokainen osakas laskee mukana olosta saamiaan hyötyjä ja kustannuksia. Jos edelliset ovat jälkimmäisiä korkeammat, osakas pysyy mukana.
Keskiviikkona lähdöstään ilmoittaneiden joukossa huomio kiintyy etenkin S-ryhmään, jolla on Voimaosakeyhtiö SF:stä viiden prosentin osuus. Ryhmän edusmiehet puhuivat keskiviikkona ”kokonaisharkinnan tuloksesta” ja maailman muuttumisesta viiden viime vuoden aikana.

Harkintaa on lupa harjoittaa, mutta suurhankkeeseen mukaan lähteviltä voi edellyttää myös perusteellista etukäteispohdintaa ja päätöksenteon linjakkuutta. Nyt S-ryhmän lipeäminen joukosta kaataa ongelmia muiden osakkaiden niskaan. Osa S-ryhmän asiakkaista vastustaa ydinvoimaa, mutta niin on ollut koko ajan.

On selvää, että vetäytymiset aiheuttavat erilaisia spekulaatioita hankkeen toteutumismahdollisuuksista. Ne lisääntyvät, jos lähtijäjoukko lähitulevaisuudessa kasvaa. Jos tilanne rauhoittuu, arvailut hiljenevät.

Keskeistä on, että Fennovoiman runkona olevat suurimmat osakkaat pysyvät mukana. Ratkaisevinta on se, mitä yhtiöstä 33 prosenttia omistava saksalainen E.ON tekee. Epävarmuutta saksalaisyhtiötä kohtaan on aiheuttanut se, että se teki viime vuonna 2,3 miljardin euron tappion. Keskiviikkona yhtiö ilmoitti pysyvänsä hankkeessa.

Suomen teollisuuden, sähkön hintakilpailun ja Pohjois-Suomen työllisyyden kannalta Pyhäjoen ydinvoimalan toteutuminen on yhtä toivottavaa kuin ennenkin.

MAINOS
Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
Mainos

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Hyvin monet lehdet ovat kommentoineet Fennovoiman ongelmia pääkirjoituksissaan nyt, kun muutamien pienempien osakkaiden ohella S-ryhmä ilmoitti vetäytyvänsä yhtiöstä. Kaleva nosti pääkirjoituksessaan 31.8. keskusteluun kustannukset, jotka mahdollisesti nyt kaatuvat jäljelle jääneille osakkaille ja syyllisti näin Fennovoimasta irtautuneita yhtiöitä.

Jos ihan tarkkoja ollaan, S-ketju ilmoitti alusta pitäen olevansa mukana vain Fennovoiman hankkeen ensimmäisessä selvitysvaiheessa ja tekevänsä päätöksen hankkeeseen osallistumisesta myöhemmin. Samoin on ilmoittanut mm. Kesko ja moni kunnallinen sähköyhtiö, jotka toistaiseksi vielä ovat hankkeessa mukana. Hankkeessahan on aikataulun pettämisen vuoksi edelleen menossa "ensimmäinen vaihe", jonka loppuun saattamiseksi Fennovoima joutui kesällä 2012 pyytämään osakkailta lisärahoitusta 32.600 euroa per osake (kaikilta osakkailta yhteensä arviolta n. 52 miljoonaa).

Kalevan mukaan Fennovoimasta lähtevien yhtiöiden olisi pitänyt ennen hankkeeseen liittymistä harrastaa perusteellista etukäteispohdintaa ja sen jälkeen päätöksenteon linjakkuutta. Näin osakkaina olleet yhtiöt selvästi olivat tehneetkin, koska ilmoittivat jo vuosia sitten tekevänsä lopullisen osallistumispäätöksen vasta ydinvoimalahankkeen suunnitelmien selkeytyessä. Nythän ne ovat alkaneet selkeytyä, kun kustannukset ovat nousseet tämän ensimmäisen vaiheen osalta jo noin 2,5-kertaisiksi (lähde: Kuopion kaupunginhallituksen pöytäkirja). Lähtijät tekivät varsin linjakkaan päätöksen irtautuessaan hankkeesta nyt, kun vielä pystyivät ja olivat ilmeisesti riittävän vakavaraisia kirjaamaan mahdolliset tappiot turhasta investoinnista.

Se, mitä Fennovoiman suurin yksittäinen osakas, 34 % omistava saksalainen energiakonserni E.ON AG lopulta tekee, selviää vasta tulevina aikoina. E.ONin ruotsalainen tiedottaja totesi tuoreeltaan oman yhtiönsä jatkavan hanketta ja analysoivan tilannetta huolellisesti muiden nykyisten omistajien kanssa (Taloussanomat 29.8.). E.ON myös toteaa Fennovoiman projektin olevan ”erittäin varhaisessa kehitysvaiheessa", minkä vuoksi yhtiö toivoo ymmärrystä sille, ettei voi vastata hanketta koskeviin tarkempiin yksityiskohtaisiin kysymyksiin tällä hetkellä (lähde: kirjeenvaihto E.ON AG – Pro Hanhikivi ry 28.8.). Aihetta syvempään analyysiin ja kannattavuuslaskelmiin Fennovoiman ydinvoimalahankkeessa todella on.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllähän pikkupaikallisavviisillamme on luonnollisesti oma vasikka tässä rouljanssissa mukana imemässä. Eihän sitä muuten maalilmalla pärijää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Surullisintahan tässä on se, että jos perheet viettäisivät aikaa yhdessä eivätkä tuijottaisi vempeleitään koko voimalaa tuskin tarvittaisiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Fennovoimasta vakuutettiin odotetusti, että voimalahanke jatkuu suunnitellusti. Niin on syytä toivoa."Kalevan kanta ei siis jää epäselväksi. Kaikki elinkeinoelämän tahot, siis myös mediateollisuus ovat olleet poikkeuksetta mukana edistämässä Fennovoiman projektia.
Varmasti kipeää tekee kannattajille tunnustaa se tosiasia, jonka myös luopuvien osakkaiden periaatteessa ydinvoimaa kannattavat päättävät elimet ovat joutuneet nyt tekemään, ydinvoimaan sijoittaminen ei ole liiketaloudellisesti kannattavaa. Ja siitähän niissä piireissä ei puhuta, että ydinvoiman kalleus johtuu sen vaarallisuudesta, joka vaatii moninkertaiset suojatoimet.Ehkä kuuskytluvun hulluina vuosina senaikaisella turvallisuuskulttuurilla ja ajattelulla sekä yhteiskunnan hyväuskoisella tuella uudelle energiantuotantotavalle ydinvoiman rakentaminen saattoi tuntua kannattavalta. Kaikki ydinvoimateollisuuden lupaukset ylittävä vakavien onnettomuuksien määrä osoittaa, että turvallinen ja edullinen ydinvoima ovat kaksi eri asiaa. Suhtautuminen ydinvoimaan pitäisi kannattajienkin muuttaa järkeen eikä uskoon perustuviksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pääkirjoituksessa mainittu hinta Fennovoiman ydinvoimalalle on 4-6 miljardia euroa. Summa on suoraan Fennovoiman www-sivulta. Tällä summalla Fennovoima uskoo saavansa jopa maailman suurimman ydinvoimalan prototyypin eli 1.800 megawatin voimalan. Tällä hetkellä maailman suurinta ydinvoimalaa tai oikeastaan sen prototyyppiä rakennetaan Olkiluotoon. Olkiluodon pilviin kohonneista kustannuksista voi päätellä että Fennovoiman arvioima hinta heidän ydinvoimalalleen on ainakin puolet liian pieni. Tarjoukset ydinvoimalasta Fennovoima on jo saanut, mutta ne on pimitetty yleisöltä. Vähintään yhtä suuri ongelma Fennovoiman ydinvoimalle on Mankala-periaate joka on joutunut nyt EU:n tutkinnan alle. Kyseessä on vain Suomessa tunnettu erikoisuus jossa voimayhtiö ei maksa koskaan voitoistaan osinkoveroa vaan voitot jaetaan verovapaasti jakamalla ulkopuolisille myytävästä sähköstä saatavat voitot omistajille painamalla omistajien omaan käyttöön menevän sähkön hinta alle omakustannushinnan. Jos Mankala-periaate kaatuu EU-lakien vastaisena menossa olevissa selvittelyissä niin tämä aiheuttaisi Fennovoiman ydinvoimalallekkin miljardien eurojen lisäverot sen elinkaaren aikana. Mankala-veronkiertomalli ei perustu mihinkään lakiin vaan pelkästään kahteen Korkeimman halllinto-oikeuden tulkintaratkaisuun 1960-luvulla. Kahdella kansallisella oikeudenpäätöksellä on kävelty siis puoli vuosisataa yli voimassa olevista Suomen ja EU:n laeista. Mielenkiintoista nähdä mikä on Pyhäjoen suunnitelma B sen varalle että Fennovoiman ydinvoimala ei koskaan etene piirrustuksia pidemmälle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin, onko S -ryhmä kallistumassa enemmän tuulivoiman ja risu-energian suunnalle ? Näiden tuottoahan ollaan varmistamassa valtion tuella eli meidän veronmaksajien tuella. Tuulivoiman osalta, jos Suomi pitää kiinni 6 GWh vuotuisesta tuulisähkötuotosta , se tarkoittaa noin 200 miljoonan euron jokavuotista tukiaiskustannusta veronmaksajille Verratkaa sitä esimerkiksi nyt käynnissä olevaan keskusteluun vanhusten hoidon lisäkustannustarpeesta. En ole vielä lunastanut S -marketin korttia, mutta saas nähdä ? Paljonko on valtion tuen ( veronmaksajien ) osuus Fennovoimalle suhteessa vuosittain tuotetuun sähköenergiaan ( XXX GWh/vuosi) ?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Koko hanke on vastenmielinen ja vahingollinen koko Suomelle joka suhteessa, Se on estänyt muiden järkevämpien energiamuotojen kehittämisen, jotka olisivat tuoneet tuhansia työpaikkoja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos ydin voimalan rakentaminen kaatuu niin silloin kaatuu myös Pyhäjoki ja selviääkö siitä kuntaliitoksella. Siitä tulee kuitenkin iso lasku siihen on sijoitettu niin paljon. Varmasti se tulee näkymään myös saäkön hinnassa jostakin Fennovoima etsii maksajan tappioille. Myös teollisuus voi siirtää tuotantoa muualle kun halpaa sähköä ei ole saatavilla. Energian säästöllähän niitä menetyksiä ei korvata ja harvat etes haluavat sitä kun on opittu kuluttamaan ja kulutushan vain lisääntyy jos ja kun lama on ohitettu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aivan turtha höpöttää halvasta sähköstä.Sitä EI Syöpäjoen(lue:Pyhäjoki),voimala tuota,ei sitten millään. Jos rahaa palaa miljardeja, tai ainakin satojamiljoonia yhteen voimalaan, niin on se myös tienattava. Eikä sitä tienata "halvalla" sähköllä.
Sähkönhinta on jo nyt noussut tuon ydinvoimalan vuoksi ja tulee nousemaan, mikäli rakentaminen alkaa.
Halpaa sähköä se ei ole, eikä tule koskaan olemaankaan.
Lisäksi valtion panostus ulkomaiseen työvoimaan on jo nyt valtavaa. Miksi ei panosteta SUOMALAISEEN työvoimaan????
Työntekijät tulisivat ulkomailta,kuten Olkiluodossa. Paikallinen työllisyys ei parane juuri ollenkaan.
Nyt olevat työttömät ovat työttöminä myös Syöpäjoen ydinvoimala rakentamisen aikana ja jälkeenkin.
Höpö höpö ja viela kerran höpö.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja näin sen tiedetään olevan. On vain joukko pienen kunnan höynähtäneitä päättäjiä, joiden vuorovaikutukselliset taidot eivät näytä riittävän tänän kaiken olemassa olevan tiedon kanssa kommunikointiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos
Mainos

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus päättyy tänään klo 6 Keski-Suomen ja Etelä-Savon maakunnissa. Metsäpalovaroitus on edelleen voimassa maan eteläosassa sekä Satakunnan ja Pirkanmaan maakunnissa. Ruohikkopalojen vaara on suuri Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kemijärvi ja Pelkosenniemi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Älykkäät ovat usein ateisteja

252 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Hallitus iski taas pientä eläkeläistä

Työeläke ei ole ilmaista leipää. Se on karttunut työtä tekemällä ja eläkemaksuja maksamalla. Lue lisää...
kyllä kehdataan

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 379 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image