Tilanne on häpeällinen ja häpeä kohdistuu oikeuslaitokseen, joka ei ole pysynyt mukana demokraattisen maan mediatodellisuudessa. Tiedostusvälineitä tuomitaan herkästi sakkoihin yksityiselämän loukkauksista sen sijaan, että päätöksissä painotettaisiin sananvapautta. Oikeuslaitoksen linjaa voi tulkita myös haluksi painostaa mediaa itsesensuuriin, vaikka lähteenä olisivat oikeudenkäyntiin liittyvät julkiset asiakirjat.
Sananvapautta, yksityiselämän ja kunnian suojaa sekä lähdesuojaa koskevaa lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöä selvittäneen viestintäoikeuden tutkijatohtorin Päivi Tiilikan mukaan EIT:n varsin runsaslukuisten tuomioiden määrä kertoo siitä, että Suomessa painotetaan liikaa yksityiselämän suojaa sananvapauden kustannuksella.
Tuomioistuinten omaksuma linjaus haittaa tiedotusvälineiden toimintaa. Tilanne on erikoinen, sillä lainsäädäntö Suomessa ei ole sen rajoittavampaa kuin muissa pohjoismaissa. Lainsäädäntö mahdollistaisi myös sananvapauden puolesta tehtävät ratkaisut.
Tuomioistuinten ei kannata tukeutua Julkisen sanan neuvoston päätöksiin, sillä JSN on alan sisäinen elin, joka normittaa eettisesti kestävään journalismiin. Vaikka JSN katsoo tiedotusvälineen rikkoneen jossakin asiassa hyvää lehtimiestapaa, ei se tarkoita sitä, että se olisi lainvastainen. Oikeuslaitoksen pitäisi suhtautua sananvapauteen nykyistä vakavammin.

Kommentoi