Opetus- ja kulttuuriministeriö antoi äskettäin vastauksen kahdeksalle itäsuomalaisille kunnalle näiden ehdotukseen, että kunnissa voitaisiin peruskoulun seitsemäsluokkalaisille opettaa kokeiluluonteisesti ruotsin sijasta venäjää.
Opetusministeri Jukka Gustafssonin (sd.) allekirjoittaman, pykäläpuuroa muistuttavan vastauksen punnertaminen kesti yli puolitoista vuotta. Vastaus oli kieltävä.
Se ei sinänsä tuntunut kuntia yllättävän. Esimerkiksi rajakunta Tohmajärvelle kielteinen vastaus oli jo kolmas, ja edelleen ministeriössä tiedetään paremmin, mikä pikkukunnalle on hyväksi.
Ministeriön vastauksen ydin on siinä, että perusopetuslain nojalla sillä ei ole edes mahdollisuutta antaa lupaa luopua ruotsista. Jos näin on eikä laki enää vastaa muuttuneen todellisuuden vaatimuksia, on helpompi muuttaa lakia kuin todellisuutta.
Ministeriö tosin vakuuttaa, ettei lainmuutokseenkaan ole tarvetta, koska laki antaa mahdollisuuden opettaa venäjää vapaaehtoisena jopa kolmannelta luokalta. Sitä, että ruotsin kielestä ei voi luopua peruskoulussa missään päin maata, opetusministeriö taas perustelee jatko-opinnoissa vaadittavalla ruotsin taidolla.
Tätä nykyä Suomen koulujen kieliohjelma ja sitä koskevat säännökset ovat ainakin Itä-Suomessa irtaantuneet arkielämästä. Johdonmukaisuudessakin on toivomisen varaa. Ruotsin kielen taitoa varjellaan jatko-opintojen tarpeisiin perustuen, mutta ei ole montakaan vuotta siitä, kun kielestä tehtiin ylioppilaskokeessa vapaaehtoinen.
Sen, että ruotsi on suomen toinen kansalliskieli, ei pitäisi estää terveen järjen käyttöä. On päivänselvää, että kielten osaamisen tarpeet vaihtelevat maan eri osissa.