SDP:n opiskelijajärjestön entinen pääsihteeri räväytti viime toukokuussa lehtihaastattelussa, että nuorisojärjestöjen valtiolta saamat rahat perustuvat tyhjän päälle. Lähteen mukaan järjestöt kertovat jäsenmääristään reippaasti liioiteltuja tietoja, jotta saisivat opetusministeriöltä enemmän rahaa.
Koska menettely haisee petokselta, opetusministeriö lupasi panna järjestöissä toimeen tarkastukset.
Ministeriö on nyt tarkastuksensa tehnyt. Varmuutta siitä, onko jäsenmääriä vääristelty, ei kuitenkaan saatu.
Ministeriön nuorisoyksikön johtajan Georg Henrik Wreden mukaan tarkastajat ovat katsoneet, onko luetteloissa tuplajäsenyyksiä tai selvästi tekaistuja nimiä. Joitakin puutteellisuuksia havaittiin.
Wrede myönsi Helsingin Sanomissa, että jos luetteloihin olisi esimerkiksi lisätty nimiä puhelinluetteloista ja keksittyjä syntymäaikoja, se ei välttämättä olisi tullut ilmi.
Tieto on hämmentävä. Jotain väliä pitää olla silläkin, miten tarkastus tehdään. Alkuperäinen epäilys jää edelleen elämään.
Johtopäätös vaillinaisten selvitysyritysten jälkeen on nyt se, että haamujäsenten lisäilystä jäsenrekistereihin ei jää helposti kiinni.
Jos opetusministeriö ei pysty hoitamaan tehtävää kunnolla, se on annettava jonkin toisen tahon tehtäväksi. Valtiontalouden tarkastusvirasto on yksi mahdollinen taho. Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnion mukaan työ on mahdollista antaa ulkopuolisille tilintarkastajille, kunhan jäsentietoja käsitellään huolellisesti.
Kun kansalaiset hakevat tukia esimerkiksi Kelalta, tutkitaan paperit viimeisen päälle tarkasti. Niin pitää ollakin. Yhteiskunnan rahoja ei pidä jakaa huterin perustein millään muullakaan hallinnonalalla.

Kommentit
Miksi näitä nuorisojärjestöjä pitää ylipäätänsä tukea veronmaksijien kukkarosta? Kerätköön jäsenmaksuina rahat kulujen kattamiseksi. Ja jos homma ei sitten kannata, niin sori. Tukien poistamisella vähennetään valtion kuluja, jonka lisäksi voidaan vähentää tukihakemuksia ja niiden maksatuksia käsitteleviä virkamiehiä.
Puoluepolitiikalla on liian määräävä asema demokraattisesti toimivassa yhteiskunnassa. Maallikkojohtoinen puoluepolitiikka tulisikin rajoittaa hallinnon ulkopuolelle. Äänestämällä saadaan vain enemmistön mielipide, kuitenkin enimmäkseen välinpitämättömällä maallikkoenemmistöllä on harvoin syvällistä tietoa äänestettävästä asiasta. Tämä johtaa korkeintaan keskinkertaiseen lopputulokseen ja massiiviseen varojen tuhlaukseen. Demokratia tässä muodossaan näivettää yhteiskunnan.
Hallinnon tulee perustua lakeihin, ammattitaitoon, viisauteen, modulaarisuuteen ja toimiviin algoritmeihin, eikä keskinkertaisuudesta kumpuaviin mielipiteisiin sekalaisissa hyvävelirotanverkoissa. Ministereillä tulisi olla oman hallinnonalansa akateeminen loppututkinto hyväksytysti suoritettuna ja vuosittainen auktorisointi. Auktorisointi ja pääsykokeet tarvitaan myös kansanedustajille. Minimivaatimuksena voidaan pitää nykyisen valtiosäännön perusteellista tuntemusta, jota voidaan valvoa järjestämällä pakollinen koe jo kansanedustajaehdokkaille.
Nykydemokratian ongelma on se, että hallinnolliset päätökset tehdään median hallitseman mielipide-ilmaston perusteella. Tämä aiheuttaa vääriä ja keskinkertaisia valintoja, verovarojen haaskausta, tehottomuutta ja - tukien väärinkäyttöä.
Minkä puolueen evustaja on opetusministeri?
Keissi ei voisi paljon selvempi olla.
Demarinuori tunnustaa. KAIKKI osapuolet tietävät, että tunnustus pitää paikkansa. Todetaan, että on pakko aloittaa tutkinta. Valitaan tutkijaksi taho, joka VARMASTI ei halua löytää väärinkäytöksiä. Tutkitaan niin, että väärinkäytöksiä ei varmasti löydy. Saadaan tulos, että väärinkäytöksiä ei löydetty.
Kyllä tämä haisee.Ministeriö tutkii itse tekemisiään,lopputulos on juuri tällainen.
Tottakai pitää olla ulkopuolinen tarkastus.
Minäkin kuuluin kuulemma vasemmistonuoriin ; en ole niin nuori enään enkä ole ikinä moisiin klubeihin halunnut kuulua. Hommaan mieluummin omat rahani, pysyy moraali kunnossa kun ei varasta
Eiköhän tässä lienee ollut tarkoituskin tehdä ilmaa puhdistava pintapuoleinen raapaisu. Oikeassa tarkastuksessahan olisi saattanut paljastua asioita jotka eivät kestä päivänvaloa..
Tyypillistä sensaatiohakuista uutisointia. Kalevan mielestä kaikki mikä liittyy politiikkaan, haisee aina. Ja jos tarkastus ei tuo lehden mielen mukaista tulosta, niin tarkastus on tehty puutteellisesti tai väärin. Sitten samassa lehdessä ihmetellään, että miksi poliitikkoja ei arvosteta eivätkä ihmiset äänestä. Syy löytyy, jos Mantila joukkoineen katsoo peiliin.
Olisiko vastaus tähän nuorisojärjestöasiaan niin yksinkertainen, että rekisterit olivat kunnossa. Ei olisi ensimmäinen kerta, että katkeroitunut ex-työntekijä levittelee paikkansa pitämättömiä väitteitä entisestä työnantajastaan.
Eikös tämän vois hoitaa hyvin yksinkertaisesti.... Jokaiselle nuorisojärjestölle tietty jäsenmaksu (jollei näin jo ole), jonka jäsenet maksavat tietylle, pelkästään jäsenmaksuille varatulle tilille. Sitten puolueettomat tilintarkastajat tutkivat vuosittain maksajien määrän ja ilmoittavat sen opetusministeriölle.