Mainos

Libya tarvitsee ulkoista tukea

Kansainvälisen yhteisön tuki on ollut ratkaiseva kapinallisten voittokululle Libyassa. Tukea tarvitaan myös jatkossa sen rauhoittamiseksi ja elämän normalisoimiseksi.

Pääkirjoitukset  23.8.2011 | Pääkirjoitus Muuta tekstin kokoa -+
Helmikuussa alkaneessa Libyan kansannousussa saavutettiin merkittävä käänne viikonvaihteessa kapinallisten onnistuttua pääsemään maan pääkaupunkiin Tripoliin. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman länsimaiden toimeen panemia lentokieltoa ja ilmaiskuja, joilla pehmitettiin pääkaupungin valtausta.

Uuden vallan rakentamisen aika alkaa olla käsillä, vaikka yhteenottoja käytiinkin vielä ainakin maanantaina kapinallisten ja Libyaa itsevaltaisesti hallinneen Muammar Gaddafin joukkojen välillä. Kapinalliset ovat tarvinneet ulkoista apua Gaddafin vallan nujertamisessa ja sitä ne tarvitsevat myös uuden Libyan rakentamisessa.

Libyan kansanousu alkoi helmikuussa jatkumona viime vuoden lopulla Tunisiassa käynnistyneelle ja koko arabimaailmaa yhä ravisuttavalle liikehdinnälle. Yhteistä eri maihin levinneille mielenosoituksille on ollut ihmisten tyytymättömyys yksivaltaisiin johtajiin.

Siinä missä Tunisian ja Egyptin itsevaltiaat väistyivät kansanliikkeen edessä, Libyan johtaja Gaddafi vastasi kapinointiin yrittämällä tukahduttaa ne heti alkuunsa massiivisen sotakoneistonsa voimalla. Gaddafin joukot pommittivat kapinan keskukseksi muodostunutta Itä-Libyassa sijaitsevaa Bengasin kaupunkia.

YK:n turvallisuusneuvosto julisti 17. maaliskuuta Libyan ilmatilan lentokieltoon ja antoi länsimaille luvan suojella siviilejä sotilaallisilta iskuilta. Päätös ratkaisi sen, ettei Gaddafi kyennyt nujertamaan liikehdintää väkivalloin.

Gaddafi tunnetaan vuosikymmenten ajalta hirmuhallitsijana, joka ei ole kaihtanut keinoja vastustajiensa nujertamisessa. Tätä hänelle ei suotu enää.

Vallanvaihdos Libyassa ei tule olemaan helppoa, sillä maalla ei ole minkäänlaisia demokraattisia perinteitä. Libya oli ennen Gaddafin 1969 tekemää vallankaappausta heimojärjestelmään perustuva kuningaskunta. Vaikka Gaddafin ilmeinen aikomus oli purkaa heimojärjestelmä, hänenkin hallintonsa rakentui lopulta heimojen varaan. Merkittävimpiin asemiin pääsivät tietysti hänen omaan, pieneen ghadafa-heimoon kuuluvat henkilöt. Valta oli jaettu kolmelle avainheimolle, joilla oli selvä yliedustus hallinnossa.

Kapinallisten muodostama väliaikainen neuvosto koostuu monenkirjavasta väestä ja pitää sisällään merkittäviä jännitteitä aina heimoristiriitoja myöten. Hajanaisuus ja riidat ovat olleet nähtävissä koko sodan ajan.

Vaara on, että Gaddafin kukistumisen jälkeen ajaudutaan sisäiseen välienselvittelyyn. Aseita kun on niin monenlaisin motiivein Gaddafia vastaan taistelleilla.

Uusien verenvuodatusten estämiseksi tarvitaan ulkopuolista tukea. Libya tuskin kykenee omin avuin rakentamaan toimivaa hallintoa mädän hirmuhallinnon raunioille.

Suomella ei ollut tahtoa osallistua sotilasoperaation. Sen sijaan on ilmaistu valmius mennä mukaan sodan jälkeiseen YK-johtoiseen rauhanturvaoperaatioon ja jälleenrakentamiseen. Kansainvälisen uskottavuuden vuoksi näistä lupauksista on pidettävä kiinni.

Onko sinulla aiheesta lisätietoa?

13222 Lähetä

Mainos
Ads by Google
Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat | Pääkirjoitukset Down Up
Mainos

Terve24 Blogit

Blogeihin
Mainos
stats-image
Takaisin ylös