Merkkivuoden 1809 viettämistä on kiitettävästi levitetty pitkin maata. Käsillä on ainutkertainen tilaisuus pohjoisen kansakunnan identiteetin pohtimiseen.
Nykyinen sukupolvi saa tilaisuuden elää läpi kaksi merkittävää Suomen historiaan liittyvää kalenterikohtaa. Tasavallan presidentti Tarja Halonen julisti uudenvuodenpuheessaan virallisesti avatuksi valtiollisen merkkivuoden, jolla juhlistetaan vuoden 1809 tapahtumia. Kahdeksan vuoden kuluttua puolestaan on edessä Suomen tasavallan satavuotisjuhla.
Näin siis tulee kuluneeksi, ensimmäisen kerran, täysiä vuosisatoja sekä Suomen eroon Ruotsista että Suomen itsenäistymiseen Venäjästä. Vuosi 1809 oli välttämätön edellytys sille, että vuosi 1917 saattoi toteutua. Autonomian aikana olivat Ruotsin itäiset maakunnat ehtineet muuttua kansakunnaksi, joka saattoi ottaa -- vaikkakin tuolloin poliittisesti pahoin jakautuneena -- kohtalon omiin käsiinsä, kun Venäjä ajautui omaan historialliseen murrokseensa.
Itsenäisyyden satavuotisjuhlien aikanaan koittaessa huomio väistämättä kiinnittyy siihen, mitä Suomi valtiona on kokenut ja saanut aikaan.
Merkkivuosi 1809 sen sijaan keskittyy nimenomaan kansakunnan rakentamiseen ja tekee sen pohdiskelevassa sävyssä. Sellaiseen ei ole yhtä hyvin tilaa itsenäisyysjuhlia vietettäessä.
Jo viime vuoden aikana merkkivuoteen liittyviä tapahtumia on ollut pitkin Suomea, muistellen maan kohtalon ratkaissutta Suomen sotaa 1808. Nyt alkaneen vuoden aikana tulee kuluneeksi 200 vuotta Porvoon valtiopäivien kokoontumisesta, Haminan rauhasta ja oman keskushallinnon perustamisesta. Samalla myös siitä, kun Torniojoen uomasta muodostui kahden valtion välinen raja.
Autonomian aikaa sävyttivät myöhemmät sortokaudet, mutta kaikkiaan suuriruhtinaskuntana eletty runsaan sadan vuoden aika oli Suomelle hyvää aikaa. Vasta vuonna 2054 Suomi tulee eläneeksi yhtä pitkän rauhan ajan kuin koettiin autonomian kaudella.
Tämä kaikki voi monen mielestä tuntua etäiseltä ja pölyttyvältä historialta etenkin nyt, kun aivan toisenlaiset globaalit ongelmat -- talouskriisi ja ilmastonmuutos -- ovat kaatumassa koko voimallaan päälle. Mutta edelleenkin pätee se, ettei nykyisyyttä ja tulevaa ymmärrä ilman tajua menneestä.
Muuttuipa maailman miten globaaliksi tahansa, Suomi sijaitsee aina Ruotsin ja Venäjän välissä, ja molemmat maat vaikuttavat aina Suomeen -- ja Suomi niihin. Mitä paremmin tämän yhteyden ymmärtää, sitä paremmin voi päästä eroon myös siitä merkillisestä ylemmyys- ja alemmuuskompleksien yhdistelmästä, joka usein tuntuu leimaavan suomalaisten suhtautumista niin itä- kuin länsinaapuriin.
Ruotsin vallan vuosisatoina Suomeen juurtui lähtemättömästi länsimainen ja pohjoismainen identiteetti ja oikeusjärjestys. Venäjän aikana oltiin kuuliaisia tsaarille mutta myös käytettiin hyväksi uudet tilaisuudet. Samaan aikaan kun Suomi rakensi itseään, Pietari oli ikkuna maailmaan, ja 1800-luvun lopulla siellä asui suomalaisia enemmän kuin Helsingin jälkeen missään Suomen puolen kaupungissa.
Nyt käsillä on itsenäinen pohjoismainen hyvinvointivaltio, jonka rajat länteen ovat täysin auki ja jossa juuri tänä viikonloppuna matkailee valtava määrä itäturisteja. On siis tarjolla hyvä aika pohtia sitä historiaa, joka on johtanut nykyisiin, globaalissa mitassa kadehdittavan hyviin oloihin. Valtioneuvoston kanslian johdolla valmisteltu seminaarien ja tapahtumien sarja on valistunut tapa merkkivuoden viettoon.