Vallan kolmijako kärsi kolauksen, kun korkeimman hallinto-oikeuden presidentti meni neuvomaan poliisia. Tapaus on harvinainen ja siksi siitä on otettava opiksi, ettei se toistu.
Ulkomaalaisten isoäitien käännytyspäätöksen jälkipuinti jatkuu. Eduskunnan oikeusasiamies on ottanut tutkittavakseen kantelut, jotka koskevat poliisiylijohtaja Mikko Paateron ja korkeimman hallinto-oikeuden presidentin Pekka Hallbergin toimia egyptiläisen ja venäläisen isoäidin käännytyksen toimeenpanon lykkäämisessä.
Oikeusoppineet ovat arvostelleet Hallbergin toimia, kun tämä esitti kirjeessään Helsingin ja Itä-Uudenmaan poliisilaitoksille, ettei isoäitien käännytyksen toimeenpanoa pidä kiirehtiä, koska ulkomaalaislakiin on mahdollisesti tulossa muutoksia. Poliisiylijohtaja Paatero on sittemmin puolustautunut kertomalla, ettei Hallbergin kirjeellä ollut vaikutusta poliisin toimiin.
Aiemmin Hallberg oli jäänyt vähemmistöön, kun korkein hallinto-oikeus kuukausi sitten käsitteli isoäitien tekemää valitusta käännytyksestä ja päätti pitää käännytyksen voimassa. Asiasta noussut julkinen kohu sai myös presidentti Tarja Halosen ottamaan kantaa isoäitien puolesta. Hän arvioi, että isoäitien käännytyspäätös on kohtuuton ja kansan oikeustajun vastainen. Pääministeri Matti Vanhanen kertoi tuolloin, että hallituksessa on sovittu ulkomaalaislain lieventämisestä.
Korkeimman oikeuden presidentti Pekka Hallbergillä on oikeus mielipiteeseensä. Hän osoitti arvokasta inhimillisyyttä, kun vetosi poliisiin, ettei tämä kiirehtisi käännytyksen kanssa. Se on kiistatta yhdenmukainen myös kansalaisten oikeudentunnon kanssa.
Ongelma on kuitenkin siinä, että päätöksen antava, riippumatonta tuomiovaltaa käyttävä oikeusistuin ei saa vallan kolmijako-opin mukaan puuttua toimeenpanovallan eli tässä tapauksessa poliisin tehtäviin. Poliisin toimiin puuttuminen horjuttaa vallan kolmijakoa, jossa tuomio-, toimeenpano- ja lainsäädäntövalta on pidettävä erillään.
Hallbergin kirje on niin poikkeuksellinen, että sen on katsottu kolhaisseen vallan kolmijako-oppia. Valtiosääntöoikeuden asiantuntijat ovatkin arvostelleet Hallbergin toimia juuri tästä näkökulmasta. Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti ei liioin voi toimia tällaisessa asiassa yksityishenkilönä.
Lainsäätäjälle puolestaan voidaan osoittaa kysymys, onko lainsäädäntö kohdallaan, kun tuomioistuimet tuottavat lainmukaisia päätöksiä, jotka eivät istu kansalaisten oikeustajuun.
Lainsäädäntö ja kansalaisten käsitykset oikeasta ja väärästä eivät voi olla kovin kaukana toisistaan, vaikka lainsäädäntö perustuukin perusteelliseen harkintaan, pitkälliseen oikeuskäytäntöön ja kansainvälisiin sopimuksiin.
Suurin into ulkomaalaislain muuttamisesta isoäitien takia on laantunut kolmen viikon takaisesta tilanteesta. Tuolloin näytti selvältä, että lakia muutetaan pikavauhtia. Äänenpainot ovat lientyneet, ja harkittavaksi jää, voidaanko ulkomaalaislaki säilyttää nykyisellään ja riittääkö, että tilannetta selvennetään muilla tavoin.
Ulkomaalaislaki mahdollistaa jo nykyisellään sen, että myös isovanhemmat voivat saada oleskeluluvan, jos katsotaan, että ihminen on omaisistaan"täydellisesti riippuvainen". Tilalle ehdotettu "huomattava riippuvuus" väljentäisi oleskeluluvan saannin perusteita.
Viileä harkinta, inhimillisyyttä unohtamatta, on paikallaan, kun mietitään, vastaako oikeuskäytäntö tahtoa, joka eduskunnalla oli silloin, kun se sääti oleskeluluvan perusteista.