Forssan kokous 100 vuotta sitten on suuresti muokannut suomalaista yhteiskuntaa. On hämmästyttävää, ettei vasemmisto kykene juhlimaan vuosipäivää yhdessä.
Etelähämäläisessä Forssan kaupungissa on näinä viikkoina kuhinaa. Tänä viikonloppuna sinne on kokoontunut vasemmistoliitto juhlimaan Forssan puoluekokouksen satavuotispäivää. Viikon kuluttua samalla asialla on SDP, ja vielä viikko senkin jälkeen juhlat jatkuvat. Vuorossa on silloin piskuinen SKP.
Kaikki Forssan puoluekokouksen perilliset siis vaeltavat vuoroviikoin synnyinsijoilleen. Tämä tekee tragikoomisen tapahtumaketjun merkkipäivästä, jonka olisi voinut kuvitella tarjoavan kaikki edellytykset suomalaisen vasemmistoliikkeen historialliseen yhteisesiintymiseen. Mutta näin ei ole haluttu, vaan mieluummin jopa tällaista juhlaa vietetään tiukasti omien raja-aitojen sisällä.
SDP:n ja vasemmistoliiton historian tajun puute tässä tilanteessa on hämmästyttävää.
Suomalainentyöväenliike alkoi kunnolla järjestäytyä 1800-luvun lopulla. Vuoden 1903 puoluekokous oli alunperin määrä pitää Oulussa, mutta sopivien tilojen puutteen vuoksi tapahtuma siirtyi Forssaan. Paikallisen historiankirjoituksen kannalta voi vain harmitella, millaisen tilaisuuden oululaiset toverit tuolloin päästivät käsistään.
Forssassa perustettiin Suomen Sosiaalidemokraattinen Puolue, joka samalla hyväksyi silloisissa oloissa hyvin radikaalin tavoiteohjelman. Siihen kuului muun muassa yleinen ja yhtäläinen äänioikeus miehille ja naisille, yleinen koulupakko ja maksuton opetus, kahdeksantuntinen työpäivä, täydellinen kokoontumis- ja painovapaus, julkinen terveydenhoito ja sukupuolten tasa-arvo.
1900-luvun alun luokkayhteiskunnassa nämä olivat käänteentekeviä vaatimuksia, mutta ilman niiden toteuttamista ja muuttumista itsestäänselvyyksiksi ei Suomen kehittyminen nykyiseksi hyvinvointivaltioksi olisi ollut mahdollista.
Itse asiassa Forssan kokouksen päävaatimuksista on toteuttamatta vain kirkon ja valtion ero, uskonnonopetuksen poistaminen kouluista ja kieltolaki - jota sitäkin ehdittiin kokeilla.
Toteuttamatta on myös asia, jota korostetaan ohjelman johdannossa: "Tuotannon välikappaleiden siirtymisen yksityisomaisuudesta kansan haltuun tulee olla sen päämäärä, valtiollisen vaikutusvallan valloittaminen keinona sen taistelussa työväenluokan vapauttamiseksi."
Näihin lauseisiin kätkeytyy samalla työväenliikkeen hajaannuksen siemen. 1900-luvun alussa luokkataistelu oli kirjaimellinen käsite, joka Suomessa kärjistyi vuoden 1918 kansalaissotaan. Sen jälkeen kysymys keinoista ja tavoitteista hajotti puolueen, josta kommunistit irtaantuivat omaan vallankumoukselliseen suuntaansa. SDP sen sijaan pysytteli koko ajan parlamentarismin piirissä.
Syntynyt jako vaikuttaa yhä, vaikka yhteiskunta on tyystin muuttunut. SDP on jo nimeltäänkin Forssan puoluekokouksen suoranaisin perillinen, mutta vasemmistoliiton juuret ovat myös kiistatta sadan vuoden takaisessa aatemaailmassa. Sen vuoksi Forssan ohjelman vuosijuhla olisi tarjonnut erinomaisen tilaisuuden näille puolueille pohtia yhdessä suomalaisen vasemmiston tilaa ja tulevaisuutta.
Tällaiseen keskusteluun ei valmiutta kuitenkaan näytä olevan. Sata vuotta sitten järjestäytynyt liike näyttää matkan varrella keränneen itseensä aimo annoksen historian painolastia, vaikka on itse oleellisesti ollut mukana muokkaamassa tuota historiaa.