Tasavallan presidentti Sauli Niinistön aloitteesta Naantalin Kultarantaan kokoontui viime viikonvaihteessa noin sata ulkopolitiikan päättäjää, tutkijaa, tarkkailijaa ja harrastajaa vaihtamaan ajatuksia ja päivittämään tietojaan.
Uusia järisyttäviä ideoita tai uutta kansallista ulkopoliittista konsensusta ei nähty, jos sellaisia kukaan vakavissaan odottikaan. Substanssiltaan Kultaranta-keskustelut olivat kuitenkin varsin korkeatasoiset. Mielipiteitä vaihdettiin suoraan ja avoimesti, mikä oli tilaisuuden päällimmäinen tarkoitus.
Ulkopolitiikka on vaikea laji, myös sen tilaisuus todisti. Pelkästään kansallisen intressin määritteleminen on moniarvoisessa yhteiskunnassa vaativa tehtävä. Ulkopolitiikassa arvot ja intressit ajavat helposti toisiaan päin.
Suomessa on käyty korkean tason vierailujen jälkeen keskustelua siitä, missä määrin demokratian puute ja ihmisoikeusloukkaukset vaikuttavat vientiponnisteluihimme maailmalla.
Pitäisikö törkeimpien ihmisoikeusrikkojien kanssa lopettaa kauppa tai taloudellinen yhteistyö kokonaan? Vai onko hyvinvointivaltion edellytysten turvaaminen myös Suomen ulkopolitiikan oikeutettu ja luonnollinen perustehtävä?
Mielipiteet menevät aika lailla ristiin. Elinkeinoelämän edustajat ovat taipuvaisia korostamaan, että taloudellinen yhteistyö, joka nostaa ongelmamaiden kansalaisia köyhyydestä, on parasta ihmisoikeustyötä.
Kansalaisjärjestöt puolestaan katsovat, ettei ole oikein ylläpitää tai kasvattaa omaa elintasoa lisäämällä kehittymättömien maiden kansalaisten kärsimyksiä. Arvojen ja intressien ristiriita on suorastaan huutava, jos sen näin haluaa kuvata.
Suomalaiset ovat maailmalla tunnettuja pragmaattisuudestaan eli käytännönläheisyydestään, joskus myös inhorealismistaan. Kultaranta-keskusteluissa kävi ilmi erinomaisen selkeästi se, että kaikenlainen puhdasoppisuus tuottaa ainakin yhtä paljon ongelmia kuin ratkaisuja ongelmiin.
Maailmassa on 193 valtiota. Joidenkin arvioiden mukaan niistä noin 140:ssä on vakavia puutteita sekä ihmisoikeuksien toteuttamisessa että demokraattisissa käytännöissä. Mikäli Suomi tai mikä tahansa vapaaseen maailmankauppaan sitoutunut maa lähtisi siitä, että kauppasuhteet pantaisiin poikki jokaisen ihmisoikeusrikkojan kanssa, kauppakumppanit kävisivät äkkiä vähiin.
Eikä tarvitse katsoa kuin itäiseen naapuriin. Tiedotusvälineitä seuraamalla voi hyvin nopeasti hoksata, että ihmisoikeuspuutteilla ja demokratiavajeella mitaten Venäjä karsiutuisi nopeasti kauppakumppanien listalta. Ja sen jälkeen voisi tutkia, tapahtuisiko naapurin tilanteessa kohenemista vai heikentymistä.
Suomessa on vain yksi instituutio, joka saa koolle Kultarannassa viikonvaihteessa nähdyn keskustelukerhon. Tasavallan presidentin kutsua on tapana noudattaa empimättä. Pelkästään tästä syystä Kultaranta-keskusteluille on hyvä saada jatkoa, minkä presidentti tuli maanantain päätösistunnossa luvanneeksi.