Käteinen raha alkaa olla melkoinen harvinaisuus. Kaksi kolmesta suomalaisesta on käytännössä siirtynyt korttimaksamiseen. Viimeisiä mohikaaneja ovat ne seitsemän prosenttia, jotka käyttävät pelkästään käteistä mutteivät koskaan korttia.
Luottokunnan selvityksen mukaan suomalaiset pitävät korteista hyvää huolta. Aniharva säilyttää kortin tunnuslukua yhdessä maksukortin kanssa. Samaa huolellisuutta kannattaa noudattaa muuallakin ja peittää näkymä tunnuslukua näppäiltäessä.
Korttimaksamisen laajuus ei yllätä, sillä pankkiasioinnissa panostetaan verkkoasiointiin, samalla kun pankkiverkostoa ja asioimisaikoja karsitaan.
Useimmat maksavat laskunsa verkkopankissa, koska maksun saaja on tuttu, turvallinen ja säännöllinen laskuttaja. Ongelmatapauksissa maksukortin käyttäjä on kuitenkin paremmassa turvassa kuin käteisellä tai suoraan verkkopankissa maksava asiakas. Kätevää onkin käyttää maksukorttia tapauksissa, joissa esimerkiksi takaisinmaksuun voi liittyä epävarmuutta. Mikäli ongelmia ilmenee, niin luottoyhtiö kantaa riskin.
Moni epäröi kortilla tapahtuvaa verkkokauppaa, koska kuluttajan on vaikea tarkistaa myyjän tai kauppiaan luotettavuus. Kaikki eivät luota siihen, että korttitietojen antaminen on turvallista tai netin suojaus on riittävä.
Verkko- ja nettiasioinnin laajenemisen edellytys onkin, että maksaminen on turvallista, varmennukset toimivat ja verkkoyhteydet ovat riittävän laadukkaita.
On myös muistettava, että edelleen on ikäluokkia, joita ei pidä pakottaa pelkästään verkko- tai korttiasiointiin. Rahaliikenteessä pitää säilyä valinnanvapaus eri maksumuotojen välillä.