Maailman ilmastoa ja muutakin ympäristöä koskevien uhkien torjuntaa on parin vuosikymmenen linjattu massiivisissa YK:n kokouksissa, joista merkittävimmät on pidetty Brasilian Rio de Janeirossa ja Japanin Kiotossa. Epäonnistuneitakin kokoontumisia on joukossa kuten kolmen vuoden takainen Kööpenhaminan kokous.
Nyt maailman ympäristö- ja kehityspäättäjät ovat 20 vuoden jälkeen jälleen koossa Riossa. Kokouksessa ei tehdä uutta sopimusta vaan hyväksytään pelkkä poliittinen julistus.
Kokoukseen saapuneet poliittiset päättäjät yllätti se, että julistuksesta oli syntynyt sopu jo ennen varsinaisen kokouksen alkua.
Aiemmissa kokouksissa loppuasiakirjoja on jouduttu punnertamaan usein epätoivoisissa tunnelmissa. Helposti syntyneen julistuksen salaisuudeksi Riossa paljastui kuitenkin sen löysä sisältö.
Jos Brasilian hallitus halusi, että Rion kokousta ei muisteta epäonnistumisesta, on vesitettyä julistusta vaikea pitää suurena menestyksenä sitäkään.
Voi jopa kysyä, mihin Rion seurantakokousta ylipäätään tarvitaan. Kun eri puolilta maailmaa paikalle lentää yhteensä kymmeniä tuhansia poliitikkoja, virkamiehiä ja toimittajia ilman tavoitetta sitovasta tuloksesta, nousee väistämättä esiin kysymys, olisiko kuluneet rahat, luonnonvarat ja osallistujien ajan voinut käyttää ympäristön kannalta tehokkaammalla tavalla.
Tarve suojella maapalloa ihmisen toimilta ja ohjata kehitystä suotuisiin uomiin ei kahden Rion kokouksen välillä ole kadonnut mihinkään, päinvastoin. Laihoihin tuloksiin päättyvät massakokoukset kuitenkin vain heikentävät uskoa siihen, että tuhoisa kehitys olisi pysäytettävissä.
Kommentit
Globaalit massa-"viherkokoukset", jossa pyritään utopistisilla julistuksilla ja valtioita sitovilla sopimuksilla pelastamaan "koko maailma", tuntuvat kaatuvan omaan mahdottomuuteensa. Vakavaa näissä on se, että sellaiset "mallimaat" kuten esimerkiksi Suomi, siirtävät "etunojassa" nämä utopiat omaan lainsäädäntöönsä. Tästä puolestaan on seurauksena veronmaksajien rasituksen kasvaminen. Samoin nämä "viherlait" vaikeuttavat mm. yritystoimintaa, julkishallinnon toimintaa, yhteiskunnan infran rakentamista sekä jopa harrastetoimntaa. Kohtuullinen ja realistinen omasta ympäristöstä huolehtiminen on paikallaan, mutta utopioilla ei tule sotkea yhteiskuntamme perusteita.
Luonnonsuojelu on agenda/aate jota pyritään tukemaan pelottelulla josta on usein realismi kaukana. Ikäänkuin maailma olisi jonkun tuhon partaalla. Pah!, viherpiipertäjät ja YK vain halajavat lisää valtaa ja Kalevan tapaiset hyödylliset hölmöt jankuttavat mukana kuorossa vihreää matraa.