Puola rehevöittää Itämerta tavalla, joka on maalle häpeäksi. Silti myös jokaisen muun rantavaltion täytyy huolehtia omien päästöjen vähentämisestä, Suomenkin.
Itämerta sanotaan maailman likaisimmaksi mereksi. Matalana ja vähäsuolaisena se on erityisen haavoittuva. Kun meren ympärillä olevat valtiot ovat vauraita tai vaurastuvia, meren pelastamisen ei pitäisi olla mahdoton urakka.
Viime vuosina suojelussa on otettu joitakin askelia eteenpäin. Pietarin jätevesiongelma on saatu pitkälle kuriin. Suomenlahden rannalla Venäjän Kingisseppissä kaksi vuotta sitten paljastunut jättimäinen fosforivuoto on ainakin suureksi osaksi tukittu. Suursaastuttaja Kaliningradin jätevedenpuhdistamo otetaan käyttöön ensi vuonna.
Rahan ohella vaikeimmat ongelmat näyttävät kuitenkin olevan ympäristötietoisuudessa ja asenteissa. Karkea todiste välinpitämättömyydestä saatiin muutama päivä sitten Puolasta Gdanskin läheltä.
Helsingin Sanomien toimittajan ottamien näytteiden perusteella Veikseljoen sivu-uoman tuntumassa sijaitsevasta kipsivuoresta karkaa jokeen ja edelleen mereen arvion mukaan ainakin 200 tonnia fosfaattifosforia vuodessa. Se on enemmän kuin Suomen kaupunkien vuotuinen kuormitus.
Toisen suomalaisen arvion mukaan päästö voisi olla jopa yli 500 tonnia vuodessa. Se vastaa puolen miljoonan asukkaan puhdistamattomia jätevesiä. Kipsivuoressa ei suomalaisasiantuntijan mukaan ole alkeellisintakaan pohjustusta eikä minkäänlaisia suojauksia.
Hämmästyttävää on, että Puolan viranomaisten Itämeren suojelukomissiolle antamien tietojen mukaan kipsivuori ei vuoda. Kun myös muissa kuin HS:n mittauksissa tulokset osoittavat aivan muuta, on pakko kysyä, puhuvatko puolalaisviranomaiset muunneltua totuutta.
Puolan kohdalla kyse ei valitettavasti ole vain yhdestä kipsivuoresta. Mittavan maatalouden vaikutus näkyy muutenkin. Puolan osuus Itämeren päästöistä on sekä fosforin että typen kohdalla noin 30 prosenttia. Puola voisi aloittaa edes pahimpien yksittäisten kuormituspisteiden siivoamisesta.
Kyse on tietysti siitä, mihin Puola haluaa sijoittaa rahansa. Muilla Itämeren mailla on kuitenkin oikeus odottaa paljon pontevampia yrityksiä. Kannattaa muistaa, että EU on tukenut Puolaa vuosina 2007–2013 noin
67 miljardin euron alue- ja maataloustuilla. Siltä on siksikin lupa odottaa naapurimaidensa ottamista huomioon.
Itämeren suojelua varten on olemassa kansainvälinen organisaatio, Helsingissä majaansa pitävä Itämeren suojelukomissio. Puolan päästöongelma herättää kysymyksen komission työn vaikuttavuudesta ja toimintakyvystä. Gdansk ei edes löydy komission ongelmakohteiden niin sanotulta hot spot -listalta.
Puolan vakavien laiminlyöntien paljastuminen ei toivottavasti johda siihen, että muut maat keskittyvät omien vähennystoimien sijasta yhden osapuolen syyttelyyn. Noin 70 prosenttia Itämeren fosfori- ja typpipäästöistä tulee muualta kuin Puolasta.
Suomen osuudeksi on kummankin rehevöittävän aineen kohdalla arvioitu kymmenen prosenttia. Siivoamista on siis myös oma pihalla.