Ajatus Suomen osallistumisesta Islannin ilmatilan suojeluun nousi esiin vuonna 2009, kun Norjan entinen ulkoministeri Thorvald Stoltenberg laati raportin pohjoismaisen puolustusyhteistyön lisäämisestä. Raportti tehtiin Pohjolan puolustusministerien aloitteesta.
Unohdettu idea kohosi pintaan tässä kuussa. Ulkoministeri Erkki Tuomioja kertoi, että Suomen osallistumista Islannin lentovalvontaan selvitetään myönteisessä hengessä. Tuomiojan mukaan Suomi lähtee mukaan, jos muutkin pohjoismaat lähtevät.
Tuomioja painotti, että toiminta on pohjoismaista yhteistyötä. Maantieteellisesti näin olisikin, mutta toiminnassa olisi myös toinen ulottuvuus. Jos Suomen Hornetit lähtevät Islantiin, ne alkavat hoitaa Nato-maan ilmatilan partiointia. Nyt se on Yhdysvaltain vastuulla, vaikka maalla ei ole enää Islannissa lentotukikohtaa.
Käytännössä kyseessä olisi lisäaskel Suomen ja Naton välisessä suhteessa. Vuonna 1994 alkaneeseen, rauhankumppanuuteen painottuvaan yhteistyöhön on kuulunut kriisinhallintaa, yhteisiä harjoituksia sekä suomalaisen sotamateriaalin sekä toimintojen yhteensovittamista puolustusliiton kanssa. Nyt koneemme lähtisivät ulkomaille hoitamaan toisen itsenäisen valtion puolustukseen liittyvää tehtävää.
Toiminnan luonne olisi siis väistämättä uusi. Islannissa edessä voisi olla tilanne, jossa esimerkiksi Venäjän ilmavoimat loukkaisivat ilmatilaa vaikkapa testatakseen valvojien kykyjä. Periaatteessa mahdollista olisi, että Suomen Hornetit joutuisivat puolustamaan Nato-maan koskemattomuutta. Ei ihan perinteistä puolueettomuuspolitiikkaa.
Toiminnan kutsuminen harjoitteluksi onkin vajavainen kuvaus toiminnan luonteesta. Harjoitella voisi Suomessakin. Tänä vuonna Hornetien ja muun kaluston lentotunteja on vähennetty kymmenellä prosentilla. Näillä näkymin Suomi maksaisi itse Islannissa tapahtuvan lentotoiminnan kulut. Vain harjoittelumielessä Islantiin lähtö ei ole mielekästä.
Toiseen valoon lähtö tulee, jos sen tulkitsee nimenomaan harkittuna liikahduksena kohti yhä syvempää Nato-yhteistyötä. Suomessa tätä asiaa vain ei sovi sanoa ääneen. Puolustusliiton nimen lausuminen aiheuttaa meillä yhä kylmän sodan ajalta periytyviä torjuntareaktioita.
On mahdotonta uskoa, ettei ulkopoliittinen johto olisi oivaltanut mahdollisen Islanti-operaation Nato-ulottuvuutta ja sen seurauksia. Vaikuttaa siis siltä, että on päätetty ottaa yhteistyössä askel eteenpäin.
Nato ei ainakaan nykyiselle presidentille eikä osalle ministereitäkään ole enää kylmän sodan kummitus. Nato on demokraattisten maiden yhteisö, toisin kuin oli Varsovan liitto tai Neuvostoliitto, jonka ehdotus yhteisistä sotaharjoituksista vuonna 1978 sai täällä kasvot kalpenemaan.
Myös ulkopoliittisen johdon olisi rehellistä tuoda julki, mistä kaikesta on kysymys. Kun Suomen omia puolustusmäärärahoja kutistetaan jo riskirajoille, yhteyden tiivistäminen Pohjoismaiden ohella Naton suuntaan on vain järkevää.