Hänen haastajansa, Mir Hossein Mousavi, yritti peitota Ahmadinejadin vaatimalla loppua Iranin eristämiseen ja neuvotteluja amerikkalaisten kanssa. Mikäli Mousavin häviö todella on niin selvä kuin Iranin sisäministeriön tulokset kertovat, elo amerikkalaisia aidosti vihaavan Ahmadinejadin kanssa on vielä aikaisempaakin ongelmallisempaa. Hän voi väittää saaneensa linjalleen kansan tuen, mikä tarkoittaa, ettei ainakaan kiistellystä ydinohjelmasta ole luvassa pikaista ratkaisua.
Ahmadinejadin julistettua itsensä voittajaksi Mousavin kannattajat panivat Teheranin kaduilla ranttaliksi. Rettelöinnin seurauksia voi vain arvailla. Mellakointia on ehditty kuvaamaan jo pahemmaksi kuin vuonna 1979, jolloin maassa puhkesi islamilainen vallankumous.
Toiseksi ei ole mitenkään sanottua, että yhteiselo jonkin muun Iranin hallitsijan kuin Ahmadinejadin kanssa olisi yhtään helpompaa. Iran on merkittävä alueellinen toimija Lähi-idässä. Se katsoo joutuneensa vuosisatojen aikana systemaattisesti lännen intressien tukahduttamaksi, minkä vuoksi asioiden hoito maan johtajien kanssa on aina hankalaa edustivatpa nämä millaista politiikkaa tahansa.
Myös länsimaiden pitäisi katsoa peiliin. Voi syystä epäillä, onko Iranin kanssa uraanin rikastamisesta käyty diplomatia ollut tarpeeksi taitavaa. Irania painostettiin rankasti, mistä seurasi se, että ydinohjelma muuttui monen iranilaisen päässä kansallisen ylpeyden aiheeksi ja itsetunnon lähteeksi. Kyse ei enää ollutkaan uraanin rikastamisesta vaan kansallisesta kyvystä läimäyttää kaikkivoipia amerikkalaisia korville.
Iranille on tarjottu erilaisia talouteen ja rahoitukseen liittyviä ohjelmia vastineena luopumiselle ydinohjelmansa kehittämisestä. Toistaiseksi Ahmadinejad ei ole tarjouksiin tarttunut. Yrittää kuitenkin pitää vielä. Muussa tapauksessa vaarana on, että Iran muuttuu Lähi-idässä muuksikin kuin pelkäksi poliittiseksi päänsäryksi.
Kommentoi