Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala (vihr.) kertoi samana päivänä, että valtio voisi luopua enemmistöosuudestaan Finnairissa. Valtio omistaa Finnairista nyt 56 prosenttia.
Molemmat asiat liittyvät siihen, että perinteiset valtio-omisteiset lentoyhtiöt ovat yhä suuremmassa kurimuksessa, kun halvemmalla matkustajia lennättävät yhtiöt vievät niiltä yhä enemmän matkustajia.
Finnairin kulurakenne on lukuisista saneerauksista huolimatta ja henkilökunnan vastarinnan takia kilpailukyvytön uusien yrittäjien rinnalla. Sen onkin nyt aivan pakko hakea uusia keinoja pystyäkseen vastaamaan kilpailuun ja pysyäkseen ylipäätään hengissä.
Finnairilla on onneksi yksi syömähammas: Aasian-liikenne. Liikevaihdosta jo puolet tulee Aasiasta, ja toiminta on voitollista. Murheenkryyni on Euroopan-liikenne.
Suomen kannalta kynnyskysymys ja kansallinen etu on se, että täältä pääsee suorilla lennoilla ympäri Eurooppaa. Euroopan-liikenteen ei tarvitse olla yksin Finnairin käsissä.
Vaihtoehtoja on kaksi. Joko Finnair sopii säästöistä, joilla Euroopan-liikenne kääntyy voitolliseksi tai sitten ulkoistaa sen kumppanille joko kokonaan tai osittain.
Valtionomistus liittyy tiukasti Finnairin tulokseen. Ei ole valtio-omistajan edun mukaista, että sen enemmistöomistama yhtiö jauhaa tappiota vuodesta toiseen. Lisäksi valtiolliset lentoyhtiöt alkavat olla Euroopassa jo enemmänkin poikkeus kuin sääntö. Kansallinen lentoyhtiö ei ole enää itseisarvo.

Kommentoi
Onko olemassa joku vakio verrannollisuus valtion omistusprosentin ja firman voiton välillä? Eipä ole. Eli ei se valtiosta ole kiinni miten firmalla menee. Avainsana voi olla "perinteinen" lentoyhtiö, joka ei ole osannut muuttua riittävästi. Eli hommat uusiin puihin ja jatketaan voitollisena. Kumppanuusneuvotteluissakaan en ymmärrä miksi valtio olisi estämässä järkevää (Aasian) syöttöliikennenkumppanuutta? Perinteisesti taas Suomen valtio myy osuuksiaan silloin kun menee huonosti ts. saatu hinta on alhainen, vaikka pitäisi tehdä juuri päinvastoin.