Internet raivasi tien mielipiteiden entistä vapaammalle ilmaisulle. Samalle aukesi väylä vihan ja ennakkoluulojen lietsonnalle, joka räikeimmillään täyttää rikoksen tunnusmerkit.
Internetin yhteisösivusto Facebook on netin suurimpia menestyksiä, ainakin jos kriteerinä on palvelun käyttäjien määrä. "Naamakirjaan" on rekisteröitynyt maailmanlaajuisesti yli 400 miljoonaa ihmistä.
Palvelun perusidea on hieno, kansalaiset ympäri maailmaa voivat verkottua toisiinsa helpolla tavalla, vaihtaa kuulumisia, julkaista valokuvia tai vaikkapa ryhtyä reaaliaikaiseen keskusteluun. Samoista asioista kiinnostuneet voivat perustaa ryhmiä esimerkiksi tietyn aatteen tai henkilön tueksi.
Suositulla yhteisöpalvelulla on kuitenkin pimeä puolensa. Se on luonut kohtauspaikan ajatuksille, joissa lietsotaan vihaa, väkivaltaa ja ennakkoluuloja. Ilmiöstä on esimerkkejä myös Suomesta.
Viime päivinä otsikoihin on noussut ryhmä nimeltään "Olen valmis istumaan muutaman vuoden Astrid Thorssin taposta!!". Ryhmä on perussuomalaisten kunnanvaltuustoehdokkaan Rami Sipilän luoma. Sama henkilö on aiemmin perustanut muun muassa ryhmän, jossa kehotetaan hakkaamaan muotisuunnittelija Teuvo Loman heteroksi. Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Thors teki pari päivää sitten häntä koskevasta ryhmästä rikosilmoituksen.
Yhdysvaltalainen Facebook on suhtautunut hämmästyttävän kovakorvaisesti sille osoitettuihin poistopyyntöihin. Sekä Thorsin että Lomanin uhkausryhmät olivat maanantaina entiseen tapaan paikallaan, vaikka Suomen poliisi on lähettänyt yhtiöön Thorsin vihasivua koskevan poistopyynnön. Kuuroille korville ovat kaikuneet myös Lomanin samanlaiset toiveet. Näyttää siltä, että Facebookin ainoana moraalina on kävijämäärien maksimointiin perustuva bisnesmoraali.
Valtaosa erilaisten viha- ja herjausryhmien jäsenistä on nuoria miehiä, ja ainakin osa heistä näkee toiminnan vain ronskina huumorina. "Ihan läpällä vaan", perusteli nyt jo verkosta poistettua "Ampukaa Astrid Thors" -ryhmää sen perustaja pari päivää sitten Turun Sanomissa. Aivan mitä tahansa ei edes netissä voi kuitenkaan esittää huumorina.
Ei Facebook ole ainoa sivusto, jossa asiallisen ja harmittoman aineiston seassa elävät ennakkoluulojen kylvö ja väkivaltaan yllytys. Eri tahojen ylläpitämien yhteisö- ja keskustelusivujen suodatus on ainakin Suomessa tiukentunut, mutta kun räyhähenki pääsi jo kauan sitten irti, sitä on vaikea enää saada takaisin pulloon.
Maanantaina STT kertoi uuden esimerkin netin pimeästä puolesta, verkkosivuista, jossa monikulttuurisuuden torjunnan nimissä vaadittiin surmaamaan presidentti Halonen sekä ministerit Vanhanen, Thors ja Katainen. Sivut todistavat järkkyneestä mielestä ja mutta ehkä myös yhteiskunnan ilmapiirin muutoksesta.
Moni nettipalstojen kirjoittaja pitää tekstien seulontaa kauhistuttavana sananvapauden riistona ja sensuurina. Näkemys perustuu harhaan, jonka mukaan sananvapaus on rajoittamatonta. Ei se ole meillä eikä muuallakaan.
Suomen perustuslain mukaan sananvapauteen "sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä". Samalla todetaan, että asiaa tarkennetaan muissa laeissa. Näihin kuuluvat muun muassa sananvapauslaki, joka velvoittaa valvomaan julkaisujen sisältöä, ja rikoslaki, joka tuntee rikosnimikkeet kunnianloukkaus ja laiton uhkaus.
Thorsin tapauksen oikeuskäsittely toivottavasti tuo selvyyttä sananvapauden rajoihin verkkomaailmassa.