Mainos

Eurokriisin jatkuminen sataa Soinin laariin

Pääkirjoitukset  7.8.2012 | Pääkirjoitus Muuta tekstin kokoa -+

Mitä huonommin EU:lla menee, sitä suurempaa kannatusta perussuomalaiset nauttii.

Ylen uutisten heinäkuussa teettämän kyselyn mukaan perussuomalaisten kannatus on noussut 17,9 prosenttiin, 1,9 prosenttiyksiköllä kuukaudessa.

Tätä on vaikea selittää muualla kuin euroalueen pitkittyneellä ja syventyneellä talouskriisillä. Perussuomalaiset vastustaa sitä tapaa, jolla eurokriisiä hoidetaan. Kun kriisi ei ota laantuakseen suurista tukioperaatioista huolimatta, puolue on päässyt nokittelemaan muita epäonnistumisista.

Vaikka perussuomalaisten kannatus on nousussa, se on vielä alle vuoden 2011 eduskuntavaalien jytkyvoiton. Tuolloinhan puolue ylsi yli 19 prosentin kannatukseen, jossa oli 15 prosenttiyksikön nousu edellisistä eduskuntavaaleista.

Eduskuntavaalien jälkeen perussuomalaisten kannatuskäyrät ovat sojottaneet alaspäin. Heinäkuun mittaus osoittaa kuitenkin, että puolueelle suotuisten tuulten puhaltaessa kannatus saattaa myös kääntyä nousuun.

Se, mikä sataa perussuomalaisten laariin, näyttää olevan pois keskustalta. Vastaavana aikana keskustan suosi on pudonnut prosenttiyksiköllä,15,5:een. Perussuomalaiset on nyt selvästi suurin oppositiopuolue.

Keskustan puheenjohtajalle Juha Sipilälle perussuomalaisten suosio aiheuttaa ylimääräistä päänsärkyä. Jos keskusta ei kykene kokoamaan rivejään sisäisten taistojen jäljiltä eikä saa omaan kannatuskäyräänsä nousuun ja häviää vielä syksyn kunnallisvaalit, Sipilälle tulee tukalat oltavat.

Korkeat kannatusluvut voivat muodostua sudenkuopaksi perussuomalaisillekin, jos puolueella ei ole muuta annettavaa kuin vastustaa euroalueen koossa pitämistä.

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos
Ads by Google

Kommentit

12/12 kommenttia

Tuuli Soinin huulia heiluttaa
11. elokuuta 2012 kello 20.21.24

Vielä kun persuilla olisi jotain vaihtoehtoja ei-ei-politiikalleen.


2011
8. elokuuta 2012 kello 5.19.29

"Perussuomalaiset on nyt selvästi suurin oppositiopuolue."¨Kappas. Kalevan toimituskin on viimein ymmärtänyt jytkyn seuraukset. No niin on, Sherlockit.


MOT on palannut
7. elokuuta 2012 kello 20.45.03

On täysin vastuutonta syyllisitää suomalaisia totuuden puhumisesta. Talous toimii Suomessa kirjanpitolain, asetusten ja muiden säännösten mukaan (jopa hyvän kirjanpitotavan edellyttämänä). Näin pitäisi toimia myös Montin suuressa hampaattomassa suussa, joka ei saapas/maassa näytä onnistuvan Berlusconin vaihtamisellakaan. Joka näitä lainalaisuuksia rikkoo Suomessa ja EU:ssa rangaistakoon eikä suinkaan suosita valheellisuutta, petosta, kavaluutta ja rikolllisuutta. Lisää hurlumhei vaikutimia voi muutkin kuin Soini keksiä omasta päästään.


Erkki
7. elokuuta 2012 kello 8.03.33

Mikä lehti uskaltaisi pääkirjoituksessaan myöntää Soinin olleen oikeassa jo useamman vuoden ajan?

Yksinkertaisesti viiden miljoonan asukkaan kansan tehtävä ei ole pelastaa etelä-euroopan sikapankkeja ja poliitikkojen kasvoja. Piikki kiinni, kiitos.


toimeton
7. elokuuta 2012 kello 7.19.43

Gallupien merkitys hälvenee ja luhistuu, mitä enemmän niitä tehdään. Suomessa puolueiden kannatusta osoittavia gallupeja pystyvät tilaamaan enää Helsingin Sanomat ja Yle. Yhtäältä ne tuottavat itselleen ja muille media-aineistoa, toisaalta ne pyrkivät toiminnallaan vaikuttamaan mielipideilmastoon ja ihmisten mielikuviin. Kysymys on siis vallankäytöstä. Galupeista huolimatta vaaleja pidetään joka neljäs vuosi eikä tällä välin eduskunnan tai kunnallisvaltuustojen voimasuhteet muutu miksikään. Gallupit kuuluvat aikakauteen, jolloin uskottiin kyettävän ohjailemaan yhteiskuntaa objektiivisesti kootun ja käsitellyn tiedon avulla. Tämä illuusio luhistui jo 1970-luvulla. Nyttemmin tunnustetaan, että yhteiskunta on hyvin kompleksinen kokonaisuus ja että absoluuttista tietoa yhteiskunnasta ei ole olemassa. Puolueet ja media käyttävät olemassa olevaa tietoa lisäksi intressisidonnaisesti, lähinnä oman uskon vahvistajana. Puolueet eivät myy ohjelmia vaan mitä erilaisimpia mielikuvia ns. paremmasta maailmasta, jonka ne sokeassa uskossaan kuvittelevat löytäneensä.


sopiva keskellä
7. elokuuta 2012 kello 7.06.00

Taitaa äärilaidat olla meille turhan vaikeita tulee vettä ja lunta tupaan,mahtaa olla keskellä kaikkein fiksuinta,pysyy veneemme parhaiten pinnalla.


kapa
7. elokuuta 2012 kello 2.48.55

No sanotaanko näin notta, muuten äänestäisin, mutta, muutamat kohut ja touhut itse soinin ja hallanahon ja hakkaraisen touhuista pistävät miettimään niin pitkälle, että Kokoomus Ps ja sdp ovat myrkyä minulle. ei kiitos mielummin muutan vaikka pois täältä suomesta kun alan tämän sodan jälkiä maksamaan. Miten voivat esim hakkarainen halllaaaaaho minareetin kunnia porukat vetää tollasta linjaa ja itse pääpiru ei anna kommentiia siihen. ja timppa huutelee ilmoille kuinka vastustaa aborttia ym. kaikki ovat tätä aikaa, ei sitä kultaista suomi aikaa. kun taas jutat ja kataiset ovat tehneet selväksi sen, ettei suomeen mahdu enää DUUNARI OSASTOA. 5 vuoden päästä täällä ei ole kuin kauppoja mistä ihmiset voivat ostaa jotain, mutta ne ketä olivat rakentamassa tätä maata ovat joko kuolleet tai muuttaneet pois. ja ne harvat tehtaat mitä täällä on niitä pyörittävät syntyperältään EI suomalaiset :D


Jytky kakkonen tulossa
7. elokuuta 2012 kello 1.06.16

Ei eurokriisi sellaisenaan nostata perussuomalaisten kannatusta, vaan hallituksen harjoittama typerä ja lapsenuskoinen EU- ja europolitiikka, jonka uskottavuus on sulamassa kuin lumiukko kevätauringossa.

Kriisissä on kyse siitä, että Etelä-Euroopan maat ovat munanneet asiansa. Saksa ja Ranska ovat mukana tukipaketeissa, koska kriisimaiden maksukyvyttömyys on uhka niiden pankeille. Suomella ei tällaisia suoria intressejä ole. Siksi olemme mitä suurimmassa määrin vain lainan takaajia, mutta paljon suuremmalla osuudella kuin intressimme edellyttäisivät.

Kansa alkaa olla tympääntynyt, että hallitus ajelehtii ajopuuna euroalueen tyrskyissä tukipaketista toiseen. Se vain kasvattaa Suomen taloudellisia riskejä. Lainaa annetaan kriisimaille, koska kukaan muu ei suostu lainoittamaan niitä enää. Jos pankinjohtaja Suomessa toimisi samalla tavalla kuin hallitus, niin hän joutuisi linnaan.

Kansan mitta on tullut täyteen, se haluaa muutosta ja turvaa perussuomalaisiin. Kepu ei tukipakettipolitiikassa ole ihan synnitön. Hyvä kuitenkin, että siellä ovat silmät auenneet.

On todellinen vaara, että tunnelin päässä meitä suomalaisia odottaa vastuu kaikkien euromaiden veloista. Silloin on myöhäistä sanoa, että tukipakettien antamisen pakkotarvetta julistanut hallitus oli väärässä, tyhmä ja hyväuskoinen. Muille taas se passaisi. Etelä-Euroopan maat ovat tyytyväisiä velkojensa sosialisoimisesta sekä Saksa ja Ranska pankkiensa pelastumisesta. Mutta pienelle Suomelle jäisi vain muiden vekselit maksettaviksi.


Kake
7. elokuuta 2012 kello 0.45.27

Ei ole ihme jos Soinin laariin sataa,on nimittäin niin että ottamalla velkaa sitä varten että maksetaan toisten velkoja ja tuetaan toisten maiden pankkeja ei ole kovin järjellistä puuhaa.On myös huomioitava että nämä kriisimaat ovat tässä tilanteessa koska heidän VEROASTEENSA ja VERONKANTONSA on aivan olematonta mutta ovat keksineet ulkoistaa verotuksensa muiden maksettavaksi.


Veratis simlex oratio est
7. elokuuta 2012 kello 0.30.56

Mahtaa se kyrsiä medioita, poliitikkoja ja muita tämän naurettavan nukketeatterin esiintyjiä kun Soini on 100% oikeassa vuodesta vuoteen. Se on kiistämätön fakta. Ihmisille valehtelu ja pelottelutaktiikka ei toimi kun hyvinvointivaltion peräseinä lähestyy vauhdilla. Vanhojen puolueiden syntilista on pitkä ja todella ruma. PS on todiste että demokratialla saattaa olla eloonjäämisen mahdollisuus jopa hyväveli - Suomessa. Jos jonain päivänä kissa nostetaan pöydälle ja asioista puhutaan oikeilla nimillä niin en tiedä millä ihmeellä tämän maan tiedotusvälineet aikovat puolustella toimintaansa? Tarve oikeasti puolueettomalle lehdelle ja televisiokanavalle on ilmeinen.


Ville
7. elokuuta 2012 kello 0.19.19

Tämän euro kriisin pitäisi puhkaista reikä SDP:n ja ennenkaikkea Kokoomuksen pussiin siellähän ovat ne EU arkkitehdit jotka ovat lainoittaneet näitä etelän ylivaroin eläneitä maita ja jonakin päivänä siinä hommassa tulee seinä vastaan ja silloin koko Suomen kansa on tämän hyväuskoisen politikoinnin maksumiehinä. Ketä silloin syytetään populismiä vai hallitusta.


Prop
7. elokuuta 2012 kello 0.02.49

"Tätä on vaikea selittää muualla kuin euroalueen pitkittyneellä ja syventyneellä talouskriisillä."

Kertoo paljon yksioikoisesta suhtautumisesta muuhun kuin omaan puolueeseen. Hienosti myös aliarvioitte kansalaisia ja meidän tarpeita.


Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat » | Pääkirjoitukset Down Up
Pääuutiset
Mainos
stats-image
Takaisin ylös