Väestöliiton tuoreen perhebarometrin mukaan suomalaisilla pariskunnilla menee suhteellisen mukavasti. Avio- tai avoliitto vastaa asetettuja odotuksia, ja ihmiset kokevat olevansa arvostettuja.
Tästä huolimatta monet liitot päättyvät eroon. Epäonnistuminen yhdessä suhteessa ei kuitenkaan johda siihen, ettei solmita uutta suhdetta. Päinvastoin. Ihmiset haluavat elää kumppanin kanssa. Tämä on johtanut siihen, että eronneet hakeutuvat aikaisempaa hanakammin uuteen liittoon.
Ero johtuu useimmiten arvoihin ja elämäntyyliin liittyvistä erilaisista näkemyksistä sekä yhteisen ajan puutteesta. Ristiriitoja aiheuttavat myös parisuhteiden ikuisuusongelmat kuten kotityöt ja lasten kasvatus sekä seksi.
Liittojen päätyminen eroon johtuu harvoin yhdestä tekijästä, vaan useimmiten kysymys on monien ongelmien kasautumisesta. Taustalla kummittelee suhteelle asetetut odotukset ja pettyminen niissä.
Jos ristiriitoja ei saada puretuiksi, eron riski kasvaa. Yksittäinen tärkeä eroamissyy on nykyään, niin kuin menneinä aikoinakin, liiton ulkopuolinen suhde.
Perhebarometrissä selvitettiin tällä kertaa parisuhteiden vahvuuksia ja ristiriitoja sekä eron syitä.
Edelliseen eroja selvittäneeseen barometriin vuodelta 2003 verrattuna tänä päivänä parisuhteen ristiriidat eivät ole yhtä lailla kasaantuneet, ja eroajatuksetkin näyttävät vähentyneen.
Tärkeä muutos on siinä, että parisuhdeongelmien kanssa turvaudutaan aikaisempaa aloitteellisemmin ammattiauttajien apuun. Ammattiauttajatkaan eivät toki kykene estämään eroja, mutta auttavat pareja hahmottamaan suhteen kipupisteet.