Aalto-yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan uusien autojen turvallisuus on onnettomuusriskillä mitattuna 10–50 prosenttia parempi kuin kymmenen vuotta vanhempien.
Vaikeaa vammautumista ja kuolemaa ehkäisevä turvallisuuskehitys on ollut vielä parempi. Vakavat onnettomuudet vähenisivät kuusi prosenttia, jos suomalaiset ajaisivat keskimäärin vuotta nuoremmilla autoilla.
Syitä hyvään kehitykseen on tutkimuksen mukaan useita. Kymmenessä vuodessa henkilöautojen oma massa on kasvanut. Massa suojaa autossa olevia, mutta ei ole lisännyt toisen osapuolen loukkaantumisriskiä.
Törmäystestit ovat pakottaneet autonvalmistajat tekemään turvallisempia koreja. Myös jarrujärjestelmät ovat kehittyneet.
Tällä hetkellä Suomen autokannan keski-ikä on noin 12 vuotta. Kilpailemme maanosan vanhimmista autoista Kreikan kanssa.
Turvallisuuden kannalta on sitä parempi, mitä nopeammin autokanta uusiutuu. Samalla hiilidioksidipäästöt putoaisivat.
Autokanta saadaan uusiutumaan autoveroa pudottamalla. Ajatus on vanhastaan herättänyt valtiovarainministeriössä allergiareaktioita.
Pelkona on verotulojen pudotus.
Samaan aikaan pitäisi kuitenkin katsoa vanhan autokannan aiheuttamia kustannuksia. Uusien autojen onnettomuuskustannukset ovat selvästi alemmat kuin vanhojen.
Osviittaa laskelmiin saa Liikenneviraston arvioista vuodelta 2010. Jos onnettomuuskustannuksiin lasketaan hallinnolliset kulut, ajoneuvovahingot, sairaanhoitokulut, tuotannolliset menetykset ja inhimillisen hyvinvoinnin menetykset, kuoleman hinta on 1,9 miljoonaa euroa, pysyvän vamman 1,1 miljoonaa euroa.
Pienikin turvallisuuden lisäys tuo yhteiskunnalle nopeasti myös säästöjä.