Pääkirjoitukset

Mainos

Ak­tii­vi­mal­li­rii­taan saatava selko

Pääkirjoitukset 5.1.2018 6:00
Pääkirjoitus

Aktiivimallin tulkinnasta on kehkeytynyt mojova kiista kokoomuksen ja keskustan välille, vaikka laki hyväksyttiin jo joulukuussa.

Uudistuksen käytännön toteutus voi aiheuttaa vaikeuksia työttömille erityisesti syrjäseuduilla.

Kuohunta työttömyysturvan aktiivimallista on noussut kuin pullataikina, vaikka eduskunta hyväksyi työttömyysturvalain muutoksen jo joulukuussa. Aktiivimallin tulkinnoista on kokoomuksessa ja keskustassa toisistaan poikkeavia näkemyksiä.

Kokoomuksesta asiaa kommentoiva ministeri Kai Mykkänen on kansanedustaja Juhana Vartiaisen säestyksellä edellyttänyt, että työttömien tulisi olla, aktiivimallin hengessä, valmiita muuttamaan tarvittaessa työn perässä.

Keskustan ryhmäjohtaja Antti Kaikkonen ja puolueen varapuheenjohtaja Antti Kurvinen ovat torjuneet pakkomuuton ja vihjaisseet valmiudesta muuttaa lakia. Sinisten keskeiset vastuuministerit ovat olleet kumma kyllä suu supussa. Työministeri Jari Lindström (sin.) tosin myönsi jo lain hyväksymisen yhteydessä epäkohdat ja lupasi, että vaikutuksia seurataan.

Nähtäväksi jää, miten pitkälle kokoomuksen ja keskustan kiistan annetaan kehkeytyä ennen kuin peli puhalletaan poikki. Keskustasta kuullut jälkijättöiset kommentit ovat sitä luokkaa, että pääministeri Juha Sipilän (kesk.) tulisi tehdä selväksi, mikä on puolueen kanta. Eduskunta joutuu palaamaan aktiivimallin käsittelyyn siinä vaiheessa kun aktiivimallin kumoamista vaativa kansalaisaloite tulee eduskunnan käsittelyyn.

Aktiivimallin puolustajat korostavat, että työttömän on oltava aktiivinen työllistyäkseen. Samalla kyseenalaistetaan se, että työttömyysturva voisi jatkua ikuisesti, vaikka paikkakunnalla ei olisi näköpiirissä töitä.

Aktiivimalliin liittyvät epäkohdat ovat nähtävissä, sillä kaikkialla töitä ei yksinkertaisesti ole tarjolla. Uudistuksen käytännön toteutus voi aiheuttaa vaikeuksia työttömille erityisesti syrjäseuduilla, missä koulutus- ja työmahdollisuudet ovat muita alueita heikommat. Pohjois-Suomessa kaikki halukkaat tuskin mahtuvat aktiivimallin työllistämispalveluihin. Pitkien etäisyyksien takia lyhytkestoista työtä ei aina kannata ottaa vastaan kaukaa.

Aktiivisesta työnhausta ei liioin palkita, jos se ei tuota tarkastelujaksolla vaadittua työssäoloa. Satojen työhakemusten lähettäminen voi kieltämättä turhauttaa. Silloin on tunnustettava, että uudelleenkoulutus tai muutto työn perässä ovat harkitsemisen arvoisia vaihtoehtoja. Ratkaisut yksilö- ja perhe-tasolla eivät ole aina yksinkertaisia.

Patistelu voi olla paikallaan, mutta on muistettava, että syrjäseutujen ja taantuma-alueiden ihmiset ovat tähänkin asti vuosikymme-nien ajan muuttaneet työn perässä. Sisäinen muuttoliike on jatkunut viime vuosina vilkkaana, kun väki pakkautuu kasvukeskuksiin.

Tammikuun alussa voimaan tulleessa aktiivimallissa työttömyyskorvausta voidaan leikata vajaat viisi prosenttia, jos työtön ei ole tehnyt töitä vähintään 18 tuntia kolmen kuukauden aikana, ansainnut yrittäjänä 241 euroa tai osallistunut työllistämispalveluihin viitenä päivänä. Samalla karenssipäiviä on kuitenkin vähennetty kahdella päivällä. Se on päässyt unohtumaan väittelyn tuoksinassa.

MAINOS
Mainos

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Oli mallin nimi mikä hyvänsä on työttömienkin alettava ottamaan vastuuta toimeentulostan.
Kautta-aikojen on muutettu työn perässä,ei kukaan oleta,että kaikki muuttaa,jos vaikka 10 prosenttia muuttaisi tulisi 30000 työllistä lisää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Työttömyys, saavutettu etu mikä ylempi olotila. Mikään arkinen ei saa sitä tulla häiritsemään .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siihen seuraan pääset aina kun haluat ei tarvitse kuin irtisanoa itsensä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juuri näin. Jokainen voi halutessaan ryhtyä kadehtimakseen työttömäksi ja antaa työpaikkansa työhaluiselle työttömälle. Sellaista virkaa tai tointa Suomessa ei ole, etteikö sitä joku toinen henkilö voi hoitaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomessa on työttömiä noin 400 000. Avoimia työpaikkoja on vain murto-osa tästä. Käytännössä hallitus leikkaa työttömyysturvaa 5 prosentilla ja lisää monenlaista byrokratiaa.

Työttömyysturvaa pitäisi todennäköisesti muuttaa aivan toisella tapaa siirtymällä jonkinlaiseen perustuloon. Sen puitteissa ihmisillä olisi mahdollisuus kehittää ja kouluttaa itseään ja aloittaa yritystoiminta ilman mitään sanktioita ja kyttäämistä. Turha byrokratia ja sitä myöten turhat virkamiehet voidaan samalla poistaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aktiivimalli on aktiivista vastuunpakoilua, jolla hyväosaisia edustavat päättäjät haluavat sysätä syyn huono-osaisuudesta huono-osaisille itselleen.

Aktivointi ei auta, jos aktiivisuus ei auta. Suomessa kärsitään edelleen suurtyöttömyydestä eikä työvoimapulasta, vaikka hallitus haluaa muuta uskotella.

Joka on eri mieltä, osoittakoon sen mystisen työpaikan, jota kukaan ei hae, vaikka siihen kelpoisia on työttömyyskortisto täynnä ja työnantajakin aktiivisesti hakee työntekijää ja tarjoaa asialliset työehdot.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mykkänen ja Vartiainen aikovat kuulemma saada myös Helsingin 35000 työtöntä muuttamaan 18 tunnin työn perässä jonnekin muualle. Ajatus on kannatettava, ja jos aktiivimallilla tähän päästään, niin hyvä. On niitä työttömiä toki Oulussakin, ja jonnekin heidätkin pitäisi saada lähetettyä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Muutettu on ajan saatossa työn perässä Ruotsiin ja Ameriikkaan asti. Nykyisin koulutetut muuttavat Euroopan Unioniin. Näin olen käsittänyt. Pian on työvoimapula, jos ei jo olekin. On myös työpulaa. Pain ollaan tilanteessa, jossa tulee mietittäväksi koko nykyisen yhteiskuntamuodon mielekkyys.
Työrauhan nimissä pitäisi järkevää tekemistä järjestää kaikille. Eri maiden, kuten Eu:n jäsenten, on harkittava, olisiko valtioiden ryhdyttävä rakennuttamaan "pyramideja".

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos
Mainos

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Lapsella kaksi äitiä ?

161 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sipilän mahdoton työllisyystavoite toteutuu !

Täysin Juhan taitavaa propagandaa. Tähän lukuun on laskettu esim. ne tuhannet, jotka ovat muutaman tunnin tai yhden tunn... Lue lisää...
valetta taöysin

Jari ja sarjakuvat

Jari

22.2.

Naapurit

23.2.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image