Ei ole mitään yhtä suomalaista tapaa suhtautua ulkomaalaisiin. Yhä useampi suvaitsee erilaisuuden, mutta edelleen on niitä, jotka kokevat muualta tulleet uhaksi.
Monelle suomalaiselle on kova paikka joutua käytöksemme tai asenteidemme vuoksi tapahtuvan arvostelun kohteeksi. Reaktio on usein niin tunnepitoinen, että se uhkaa peittää alleen itse asian.
Tämä tuli todistetuksi toimittaja ja kirjailija Umayya Abu-Hannan Helsingin Sanomissa (30.12.) julkaiseman ”Lottovoitto jäi lunastamatta” -kirjoituksen lehtien yleisönosastoilla ja verkon keskustelusivustoilla saamassa vastaanotossa.
Suomessa vuodesta 1981 lähtien asunut palestiinalainen Umayya Abu-Hanna kertoo kirjoituksessaan, miksi hän tyttärensä kanssa heitti hyvästit Suomelle pari vuotta sitten. Syy oli suomalaisten rasistisessa suhtautumisessa Umayya Abu-Hannan Afrikasta adoptoimaa mustaihoista tytärtä kohtaan. Tätä hän ei palautteen perusteella olisi saanut sanoa.
Umayya Abu-Hanna kertoo kirjoituksessaan, kuinka eräs noin 80-vuotias mummo oli todennut vuoden vanhalle tyttärelle: ”Saatanan neekeri!” ja kuinka hän koki tytärtään häväistyn noin kolmesti kuukaudessa tämän ihonvärin vuoksi.
Vaikka Umayya Abu-Hannan kertomus voi tuntua uskomattomalta, ei ole syytä epäillä, ettei hän olisi törmännyt rasismiin ja ettei hän olisi näin kokenut.
Jotkut kirjoituksen arvostelijoista pitävät loukkaavana sitä, että Amsterdamiin muuttanut Umayya Abu-Hanna antaa Hollannin asenneilmastosta ylistävän kuvan. Hollannilla on toki pitkät siirtomaa-ajan perinteet erilaisista kulttuureista, mutta rasistislähtöiset poliittiset murhat ja väkivallaniskut kertovat myös toisenlaisesta todellisuudesta.
Siinä ei ole uutta, että Suomessa ilmenee rasismia ja epäasiallista suhtautumista ihonväriltään erilaisia ihmisiä ja yleensä muualta muuttaneita kohtaan. Syrjintää kokevat myös oman maan vähemmistöt, romanit ja saamelaiset sekä jopa vammaiset ja muut jollakin tavalla valtavirrasta poikkeavat.
On kuitenkin muistettava, ettei ole yhtä ainoaa suomalaista tapaa suhtautua erilaisuuteen. Todennäköisesti suurin osa suomalaisista hyväksyy toisenlaiset ihmiset omine kielineen, kulttuureineen ja omintakeisine tapoineen. Ainakin ollaan sen verran hienotunteisia, ettei mahdollista epäluuloa tuoda julki.
Maahanmuuton mukana tullut erilaisuus on suuressa osassa maata vielä melko uusi asia, ja kestää aikansa ennen kuin siihen suhtaudutaan täysin luontevalla tavalla. Tämä ei tarkoita sitä, että oltaisiin rasisteja, vaan kysymys on kyvyttömyydestä vastaanottaa vieraita, uusia asioita ja ihmisiä. Eri kieli ja erilaiset tavat hämmentävät kunnes opitaan tuntemaan toisemme.
Rasismi on rikos ihmisyyttä vastaan ja siksi sitä ei saa hyväksyä missään muodossa. Tärkeintä on se, että asioista, vaikeistakin, puhutaan. Vain se auttaa lisäämään ymmärtämystä erilaisuutta kohtaan.
Siinä mielessä Umayya Abu-Hannan kirjoitus teki tehtävänsä. Se ainakin nostatti keskustelun suomalaisesta rasismista. Tästä on hyvä jatkaa.