Mainos

Adoptiossa lapsen etu keskeiseksi

Pääkirjoitukset  30.6.2012 | Pääkirjoitus Muuta tekstin kokoa -+

Heinäkuun alussa voimaan tuleva uusi adoptiolaki vahvistaa lapsen asemaa ja lapsen näkökulmaa.

Suurinta porua etukäteen onkin aiheuttanut lain mahdollistama avoin adoptio, jossa lapsella on oikeus pitää yhteyttä aikaisempaan vanhempaansa. Lapsen elämään halutaan pysyvyyttä ja jatkuvuutta.

Edellytyksenä on kuitenkin, että aikaisempi ja adoptiovanhemmat sopivat yhteydenpidosta. Ehtona on lapsen etu ja käräjäoikeuden vahvistus. Tämän pelätään kuitenkin johtavan törmäyskurssille  vanhempien ja viranomaisten kesken.

Ennen vuotta 1980 adoptoitujen perintöoikeudellinen asema paranee. He perivät adoptiovanhempansa ja näiden sukulaiset kuten biologiset lapset. Lisäksi he voivat periä omat biologiset sukulaisensa.

Uusi adoptiolaki on tiukennus entiseen nähden, sillä mahdollisuus epäviralliseen adoptioon kapenee merkittävästi. Jatkossa adoptiolupa tarvitaan sekä kotimaisiin että ulkomaisiin adoptioihin.  Adoptiolupaa ei kuitenkaan tarvita perheen sisäisessä tai kasvattilapsen adoptoinnissa. 

Uusi adoptiolaki ei silti mahdollista samaa sukupuolta oleville perheille ulkopuolista adoptiota. Siihen asenteet eivät vielä ole kypsiä.

Ikärajat asettavat reunaehtoja lapsen saantiin. Omia lapsia toivovien onkin syytä panna adoptioprosessi vireille ajoissa, sillä hakija ei saa olla yli 50-vuotias. Sen lisäksi ikäeron lapseen tulee olla vähintään 18, mutta enintään 45 vuotta.

Ottolapseksi ottaminen on viime vuosina hieman hiipunut. Viime vuonna tehtiin 465 adoptioita, joista kotimaisia  oli 253.  Adoptiolain muutos ei ole niin merkittävä, että se olisi aiheuttanut adoptioryntäystä.

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos
Ads by Google
Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat » | Pääkirjoitukset Down Up
Mainos
stats-image
Takaisin ylös