Muistaako joku aikaa, jolloin kuntien valtionosuusjärjestelmä ei olisi ollut pielessä? En minä ainakaan.
Aina on ollut niin, että toiset kunnat ovat kärsineet suurta vääryyttä kohtuuttoman vähistä valtionosuuksista ja toiset ovat saaneet kiitettävästi.
Tosin niissäkin kunnissa, jotka kuuluvat jälkimmäisiin, on jaksettu valittaa epäoikeudenmukaisesta kohtelusta.
Sitten on tehty Suuri Valtionosuusuudistus, jonka olisi pitänyt muuttaa kaikki. Onko valitus ja kitinä loppunut? Ei. Osat ovat vain vaihtuneet. Entisiä hyväosaisia on alettu kohdella epäoikeudenmukaisesti.
Kenties jonkin entisen kaltoin kohdellun kunnan kohtelusta on tullut entistä kalseampaa.
No nyt on tekeillä jälleen valtionosuusuudistus, osa 789, ja sitä vetää hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.).
Tällä kertaa – jos ei ehkä aiemminkaan – uudistuksen perusteissa ei ole paljon nauramista. Tai sittenkin nimenomaan on.
Ei tiennyt itkeäkö vai nauraa, kun ministeri kertoi, että Suomen kaikissa kunnissa sovellettava valtionosuusjärjestelmä perustuu Helsingin kaupungin teettämään kotitalouskyselyyn parikymmentä vuotta sitten.
Järjestelmä tarvitsee yksinkertaistamista ja tasapuolistamista. Siinä on työmaata.
Viime viikolla Oulussa kokoontuneelta kuntaväeltä kysyttiin, miten he suhtautuvat kuntansa tulevaisuuteen. Tulos oli hämmentävän positiivinen, kun tiedetään, kuinka huonossa jamassa kuntien talous on. Ja kuinka huonoon suuntaan se on menossa muun muassa vähentyvien valtionosuuksien takia.
Tulee mieleen kysely, joka tehtiin keskitalvella Pohjois-Pohjanmaan kuntajohtajille. Enemmistö näki tilanteen synkkänä, mutta muutama yllättävä poikkeuskin oli.
Esimerkiksi Utajärvi kertoi, että kunta porskuttaa menemään suurin piirtein entiseen malliin, eikä säästökuureja tai veronkorotuksia ole luvassa. Vuonna 2015 koittava valtionosuusuudistus toki huolestutti.
Utajärven taloudesta valtionosuuksien osuus on reilut puolet, kun kunnilla keskimäärin se on 20 prosenttia.
Ei ihme, että uudistus huolestuttaa.
Vaikka valtionosuuksia muuteltaisiin miten ja kuntien tehtäviä pistettäisiin uuteen järjestykseen, kuten on aikomus, kuntatalouden kurjalle tulevaisuudelle ei voi mitään.
Kaksi kolmasosaa kunnista teki viime vuonna tappiollisen tuloksen. Velkaantuminen on edennyt hirmuista vauhtia, mutta parina tulevana vuonna se on vielä hirmuisempaa. Menojen kasvuun ei ole odotettavissa isoja helpotuksia, mutta tulot ovat vähentyneet rajusti, eikä parannusta ole näkösällä.
Verotulot vähenevät, kun työikäinen ja työllinen väestö vähenee. Yhteisöverotulojen romahdus on karua todellisuutta. Se on kouraissut aiemmin niin vaurasta ja vakaata Ouluakin ennen kokemattomalla tavalla.
Paras lääke on kuntarakenneuudistus. Hallitus teki tosin väärinpäin kun toi ensin esiin sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen. Sen mukaan terveyspalveluja tuottavat isot yksiköt, eikä niitä saa tuottaa alle 20 000 asukkaan kunnat.
Muodostuu turhan monia hallinnollisia kokonaisuuksia, jos terveydenhuoltoa perustetaan tuottamaan yksi kunta tai yhtymä. Samalla pitäisi kuntien määrää vähentää. Ensin pitää saada kuntarakenne kuntoon, minkä jälkeen vasta tarvittaessa voidaan miettiä soten järjestämisvastuuta.
Hallitus sortuu nyt vähän samaan himmelien rakentamiseen kuin keskusta, joka on esittänyt omaa päällekkäistä kotikunta–sairaanhoitopiirimalliaan.
Erona on toki se, että hallituksen sote-mallissa ei paina päälle epätoivoinen rakkaus tarpeettomia kuntarajoja kohtaan. Keskustalaisethan näkisivät mieluiten kuntarajat ennallaan riippumatta siitä, jäisikö kunnille enää muuta tehtävää kuin keskustalaisten kuntapolitiikkojen kokouksissa istuminen.