Kauan sitten kadonnut entinen kotiseutu on elossa, nykyään ennen muuta vahvana tietoisuutena omista juurista. Sama tilanne toistuu kaikkien luovutetun Karjalan paikkakuntien kohdalla. Niitä ei enää ole, mutta ne ovat kuitenkin. Ratkaisevasti siinä auttoi rajan avautuminen 20 vuotta sitten, jonka jälkeen joka ainoa kivijalka on käyty katsomassa.
Pitäjäjuhlan puheissa sivuttiin usein evakkomatkoja, uuden alun etsimistä ja tuon ajan väistämätöntä kaaosta, kun kaikki oli sekaisin ja läheiset hajallaan. Sitten alettiin päästä elämään, peltoon, maahan taas kiinni. Mutta kovin usein viitataan myös siihen, että kokemuksia oli kovin erilaisia. Uusilla seuduilla jotkut ottivat evakot hyvin vastaan ja tarjosivat kaikkea apua ja ymmärrystä. Jossain koettiin syrjintää, ennakkoluuloja ja tarpeettomia vaikeuksia.
Ruotsiin vietyjen sotalapsien kohtalosta on viime vuosina puhuttu paljon. Siirtoväen asuttamisen vaiheista olisi vielä paljon kirjaamista. Se on suomalaisen yhteiskunnan syvimpiä mullistuksia, mutta missä on juuri sitä koskeva tutkimus, kirjallisuus, elokuva?
Ei edes Veikko Vennamon muistomerkki ole vielä pystyssä, vaikka hanke onneksi jo on pitkällä. Juuri Vennamolle kuuluu maatalousministeriön asutusasiainosaston johdossa suuri ansio siitä, että siirtoväen ja rintamamiesten elämä saattoi jäljelle jääneessä Suomessa jatkua niinkin kivuttomasti kuin jatkui. Se oli Suomen historian suurin maareformi, ja Vennamo jos kuka on tähän maahan muistomerkin ansainnut.
Uuden elämän rakentaminen onnistui useimmille lopulta aineellisesti hyvin. Tuoreen tutkimuksen mukaan evakoiden ansiotaso on tullut korkeammaksi kuin väestöllä yleensä. Tutkija Matti Sarvimäki on selittänyt ilmiötä valmiudella liikkumiseen - valmiudella, joka syntyi pakon myötä, kun entistä ympäristöä ja sen turvaa ei enää ollut.
Kyse oli suomalaisista, ei maahanmuuttajista. Vennamo itsekin menetti kotiseutunsa. Silti ilman määrätietoisuutta ja ilman että uusien asuinseutujen kantaväestö oli valmis luopumaan myös omastaan Suomeen olisi syntynyt valtava sosiaalinen ja poliittinen ongelma.
Vennamon poliittinen ura kulki sitten omia latujaan, välirikkoon Maalaisliiton kanssa ja Suomen Maaseudun Puolueen perustamiseen. Sen raunioille syntyi nykyinen perustuslaillinen puolue, jonka vetäjä Timo Soini on poliittisessa mielessä Vennamon suora perillinen.
Tähän taustaan nähden on kiusallista katsoa, kuinka maahanmuutto- ja muukalaisvastainen liike on yrittänyt Suomen politiikkaan sisään juuri perustuslaillisten kautta. Soini tosin on taitavasti Vennamon hengessä operoiden pystynyt pitämään sen vielä puolueessa sivuraiteella.
Vennamon kaltaisten ihmisten ansiosta Suomeen ei syntynyt sisäistä pakolaisongelmaa, vaikka asutus oli kipeä ja iso prosessi. On vaikea ymmärtää, että hänen myöhemmän toimintansa perintöä kantava puolue on vaarassa muuttua maan ainoaksi poliittiseksi liikkeeksi, jota leimaa ajatus ulkomaalaisvastaisuudesta. Jos näiden ajatusten kannattajilla on mitään historiantajua, heidän on syytä astua reilusti omien lippujensa alle. Vihtori Kosolan viitoittama polku olisi vapaana.
markku.heikkila@kaleva.fi
Kommentoi
Mistä ihmeen "perustuslaillisesta" puolueesta Heikkilä oikein kirjoittaa? Hei haloo: sen niminen puolue taisi olla Suomessa joskus 70-luvulla, kohta ollaan 10-luvulla.
Markku hyvä, ajat ovat muuttuneet. Vertaatko tosissasi Karjalan evakkoja ja nykyisin kolmansista maista Eurooppaan tulevia maahanmuuttajia toisiinsa? Ymmärtääkseni Karjalan evakot eivät olleet ihmisiä, jotka halusivat muuttaa koko Euroopan ja sen mukana myös Suomen islamilaiseksi alueeksi, jossa naisen alistaminen sekä demokratian, sananvapauden, ihmisoikeuksien ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien polkeminen olisivat arkipäivää. On ihan oikein kritisoida nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa.