Kasvava Venäjä on houkutteleva investointikohde. Mutta jäljet pelottavat. Suomalais-islantilaisen Container Financen tytäryhtiö Moby Dick rakentaa konttiterminaalia Kronstadtin satamaan Pietarin lähistölle. Firman vaikeudet ovat varoitussignaali muille Venäjän kaupparetkeä suunnitteleville.
Kronstadtin kiista on malliesimerkki siitä, kuinka talous ja politiikka kietoutuvat narukeräksi, josta ei löydy alkua eikä loppua. Presidentti Vladimir Putinin kaudella Venäjä on ryhtynyt haalimaan tietyt "strategiset sektorit" valtion hallintaan. Niihin kuuluvat satamat ja ulkomaan kuljetukset.
Jos ulkomaisen yrityksen kimppuun käy viranomainen kuten Kronstadtin sataman kohdalla rakennusvirasto Rosstroi, on ulkomaalaisfirma heikoilla. Apua ei paljon auta hakea maan oikeusistuimista, sillä kärhämän politisoituessa valtakunnan etu ajaa bisnesetujen ohi. Tavallisissa talouskiistoissa sen sijaan Venäjän oikeusistuimista on ulkomaalaisilla mahdollista saada oikeutta.
Maailman kauppajärjestö WTO olisi passeli elin ratkomaan tämän tyyppisiä kiistoja. Venäjä ei kuitenkaan ole WTO:n jäsen eikä liittymisen ajankohdasta ole tietoa. Container Financelle ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin vedota suomalaisiin ministereihin.
Yllä kuvattujen riskien vuoksi suomalaisfirmojen investointitahti Venäjälle on ollut verrattain hiljainen. Suurimpia investoijia ovat olleet Hollanti, Saksa ja Yhdysvallat. Suomi ei ole lähelläkään kärkeä.
Merkillisintä on, etteivät suomalaiset metsäteollisuusyritykset ole kiinnostuneet Venäjän markkinoista. Sinne on rakennettu joitakin sahoja, mutta suuria sellu- ja paperitehtaita ei suomalaisin rahoin ole Venäjälle noussut.
Ensimmäinen yrittäjä on sijoitusyhtiö Ruukki Group, joka aikoo rakentaa Manturovoon Moskovan koillispuolelle sahan ja suuren sellutehtaan. Kysymys on miljardiluokan investoinnista, johon pienen Ruukki Groupin rahkeet eivät riitä ilman suurimittaista ulkopuolista rahoitusta.
Metsäteollisuutta ei ole Venäjällä määritelty ainakaan virallisesti strategiseksi alaksi, mutta puun vientitullien nostamisesta voi päätellä, että Kremlin johtajilla on halu pitää alan teollisuus jollakin tavalla näpeissään.
Ulkomainen investointiraha saattaa hyvinkin kelvata venäläisille. Tärkeää on, etteivät raaka-aineet lähde seilaamaan maan rajojen ulkopuolelle. Toisaalta Ruukki Groupin hankkeen rakennus- ja ympäristöluvat ovat vielä byrokratian rattaiden jauhettavana, joten hankalat virkamiehet voivat viivyttää rakentamisen aloittamista määrättömiin.
Venäjällä ei toimi suomalainen tyyli, jossa hanke pilkotaan useampaan osaan ja kullekin etsitään oma urakoitsija. Venäjällä on otettava haltuun koko ketju -- metsäteollisuusyrityksissä tämä tarkoittaa puun kaadosta lopputuotteeseen saakka. Kun tähän kaikkeen saa alueen kuvernöörin hyväksynnän, on jo pitkällä. Pahitteeksi ei myöskään ole varmistaa Moskovan päättäjien siunaus.
Varsin pian ollaan kuitenkin korruption houkutuksissa. Jos voitelee virkamiehiä, luvat heltiävät nopeammin. Mutta vaikeuksien ilmaantuessa on lahjuksien antaja hyllyvällä suolla puhtaan pelin pelaajaan verrattuna.
Länsimaisiin pelisääntöihin vetoaminen on silti turhaa. Tavalla tai toisella on sopeuduttava venäläiseen menoon.
***
Tero Pitkämäki saanee totutusti omakotitalotontin. Entäpä oululaiset eurotanssijat Katja Koukkula ja Jussi Väänänen? Jos oikeaan tonttiin ei ole varaa, miten olisi siirtolapuutarhapalsta?