Viime aikoina on kuulunut kummia. Pohjoinen on alkanut kiinnostaa eteläläisiä. Jopa kärkipoliitikkomme tuntuvat kokeneen pohjoisuus-herätyksen.
Näin voisi päätellä siitä, miten muun muassa pääministeri Jyrki Katainen (kok.) ja ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) ovat nostaneet pohjoista periferiaa esiin mediassa.
Jo on aikakin. Ruususen unta on nukuttu liian pitkään.
Pohjois-Suomi on toki yrittänyt herätellä maan poliittista johtoa havahtumaan mahdollisuuksiin iät ja ajat. Takavuosina näytti ja tuntui siltä, että pohjoista muistetaan vain juhlapuheissa, jos niissäkään. Surkeutta on sentään jaksettu äimistellä.
Joidenkin nokkamiesten mielestä Suomi olisi jo aikaa sitten pitänyt keskittää Kehä kolmosen sisäpuolelle.
Heräämisessä on kyse tietysti taloudesta. Raha innoittaa ketä tahansa. Eikä pohjoinen ole nyt liikkeellä pelkästään karvahattu kourassa kerjäämässä valtiolta almuja, vaan tarjoamassa niitä. Asiat tässä maassa alkavat nimittäin olla sillä mallilla, että etelän eväät on taloudellisessa mielessä syöty. Sieltä ei enää heru lisäarvoa talouteen.
Pohjoisesta heruu, voi jopa vuolaasti virrata, jos asioihin älytään tarttua toden teolla. Nyt vaikuttaa jopa siltä, että älytään.
Omasta takaa Pohjois-Suomella on heittää peliin Euroopan mittakaavassa huomattavat luonnonvarat. Vielä pari vuosikymmentä sitten luultiin, että Suomen maaperän rikkaudet on löydetty ja kaivettu, eikä enempää ole olemassa.
Nyt tiedetään, että arvio meni pahasti vikaan, onneksi.
Malmeilla ja muilla mineraaleilla riittää kysyntää maailmalla. Kaivoksille pitää sanoa kyllä. Lait ja asetukset pitää muuttaa sellaisiksi, että kaivosteollisuus investoi. Ympäristöystävällisesti. Teknologiaan pitää siksi panostaa. Ja jatkojalostukseen Suomen maaperällä.
Suotavaa olisi, että kaivoksille ja jalostajille löytyisi myös kotimaisia omistajia.
Mahdollisuuksia on myös metsissä ja matkailussa. Pohjoisen maat ja mannut pukkaavat puuta siihen tahtiin, ettei kaikelle riitä enää käyttöä metsäteollisuuden hiipuessa. Viime aikoina on näkynyt tosin merkkejä siitä, että ala on havahtunut miettimään puulle uutta käyttöä. Hyvä niin.
Matkailussa on myös virtaa. Eikä kaikkea siihen liittyvä potentiaalia ole läheskään käytetty. Tiedossa on, että mietintämyssyt höyryävät silläkin sektorilla.
Pohjoisen mahdollisuudet eivät lepää yksin malmien, puun ja matkailun varassa. Yksi Pohjois-Suomen valteista on Pohjois-Norja.
Norjan suurlähetystö, Innovation Norway ja NOFI julkaisivat viime viikolla Kauppalehdessä monisivuisen ilmoitusliitteen, jossa tuotiin esiin Pohjois-Norjan tarjoamia mahdollisuuksia.
Ikään kuin lisäherätteeksi paitsi maan isille ja äideille, myös yrityksille, jos sattuisi kiinnostamaan.
Mittakaava suorastaan häkellyttää. Norja investoi pohjoisiin alueisiinsa seuraavan seitsemän vuoden aikana 47 miljardia euroa. Mainittakoon, että Suomen valtion budjetti tälle vuodelle on 54 miljardia.
Investoidaan sitä Luoteis-Venäjälläkin, ja Pohjois-Ruotsissa, rutosti. Roponsa sekaan heittää myös Suomi.
Nyt vain pitäisi alkaa tehdä jotakin. Mitään ei saa, jos ei mitään tee. Viisaita päitä yhteen ja äkkiä. Norjassa jätti-investointien suunnittelutyöt ovat alkamassa.
Siellä riittäisi suhdannekuopassa inisevälle Suomen vientiteollisuudelle työnsarkaa.
Jotta pohjoisessa voi tapahtua isoja asioita, pitää liikenneyhteyksien pelata hyvin. Rautatie Jäämeren rantaan olisi tärkeä strateginen investointi. Norja on kiinnostunut lähtemään hankkeeseen mukaan.
Lieneekö liian utopistinen ajatus? Suomen valtio ei ole kuuluisa rohkeista, talouden dynamiikkaan luottavista teoista.