Trendejä ja traditioita

Mummonmökki veden äärellä kuvataan usein loihtimaan juhannustunnelmaa. Siniristilippu salossa liehumassa tyynelläkin säällä muovaa maisemakuvasta täydellisen suomalaiselle sielulle. Juhannusruuilla loihditaan niilläkin osa juhannustunnelmasta.

Suomalaisten juhannusvalmistelut ovat moninaisemmat kuin yksi ainut maisema tai menu antaa ymmärtää. Kaikki eivät pääse mummonmökkeihin, eivätkä tahdokaan.

Suomalaiseen juhannustraditioon ruoka liittyy tavalla tai toisella. Omaan juhannukseeni kuuluu erottamattomasti kaksi ruokalajia, kotimaiset uudet perunat ja makiajuusto.

Uusien perunoiden saanti riippuu monesta viljelytekijästä. Ruotsalaisiin perunoihin eivät kukkaron nyörini taivu. Tilalta suoraan haettu tinkimaito luo ainekset makianjuuston keitolle. Keitän nimittäin itse juustokeiton kuuden–seitsemän tunnin rupeamalla. Ainut lisuke keitoksessa on juustonjuoksutin.

Juuston valmiusasteen tunnistan liemestä ja väristä aikani keitettyäni. Sen sijaan makutuomarin virka on ulkoistettu.

Makiajuusto ei kuulu juhannusherkkuihini. Se puoltaa paikkaansa tradition vuoksi. Kiitos äitini, joka aikanaan jätti juustokattilat vartioitavikseni, opin tuon jalon keittotaidon.

Tuoreuden ja vähäisen käsittelyn lisäksi lähellä tuotetussa ruuassa on yksi merkittävä vahvuus. Sen alkuperän voi jäljittää helposti. Jos uudet perunat on viljelty naapuripitäjän pelloilla, on siitä pitkä matka Saksan raskasmetalleja sisältävään maahan.

Lähialueen pelloilla ruohoa natustaneen naudan maitomatka on pitkä Brasilian hietikoilla hormonirehua syöneen lajikumppanin luokse. Suomalaisen lehmän etu on myös se, että se saa juoda puhdasta vettä, eikä esimerkiksi Alankomaiden liiasta lehmänlannasta ikuisesti saastunutta pohjavettä.

Suomessa myös johdetaan pääosin vettä pelloilta pois, toisin on useissa muissa maatalousmaissa.

Lähellä tuotetun ruuan vahvuuksia ovat tuoreus, vähäinen prosessointi ja lyhyt kuljetusmatka. Kun ruokaa ei tarvitse raahata pallon toiselta puolelta kauppaan ja pöytään, se tarvitsee säilyäkseen huomattavasti vähemmän säilöntäaineita ja muita epäilyttäviä kemikaaleja.

Prosessoimaton ruoka on myös eräänlainen muoti-ilmiö. Kun ruokaa käsitellään ja muutellaan, sen ravintosisällöt ja maku kärsivät. Ja taas tarvitaan lisäaineita ja ”lisättyä C-vitamiinia”, jotta ruoka olisi terveellistä.

Lähi- ja luomuruoka kasvattavat suosiotaan jatkuvasti.  Elämme trendiyhteiskunnassa, jossa koko ajan vaihtuvat suuntaukset muuttavat kulutuskäyttäytymistä ja ostotottumuksia.

Lähi- ja luomuruuan suosion trendi näyttää kuitenkin jatkuneen jo pitempään. Toivottavasti se vakiintuu pysyväksi ja yhä laajenevaksi tottumukseksi. Trendi on Suomessa, että nuoret haluavat viljellä pientä tai suurta keittiössä tai palstalla. Tulkitsen tämän positiivisen ilmiön ruuan jäljitettävyyden tavoitteeksi nuorten keskuudessa.

Etiikka alkaa ilmestyä myös ruuantuotantoon Suomessa. Kuluttajat arvostavat hallittavissa olevaa tilan ja karjan kokoa sekä läheisyyttä.

Ruokaan liittyvä ajattelutapa on muuttumassa. Tutkimusten mukaan alle 25-vuotiaat ovat kriittisimpiä ruuan ostajia. Jos suuntaus on tämä, tulevat kuluttajat entistä tarkemmalla silmällä seuraamaan ruuan matkaa pelloilta kaupan hyllyyn.

Tämä ei ole huono asia. Ehkäpä tämä auttaisi kuluttajia ymmärtämään sen, että tuottajalla on oikeus saada korvaus tekemästään työstä.

Maatalouteen nykyisellään laitetut panokset tuottavat huonosti. Viljelijät jäävät työtuntimäärään nähden kehnoille tuntipalkoille. Työn määrän tulee näkyä etenkin tuottajille maksetussa hinnassa.

Kuluttajiltakin toivoisi joskus harkintaa. Onko Kiinassa viljelty gojimarja ekologisempaa tai olennaisesti parempaa ravintoa kuin kotimainen puolukka? 

Suomalaiseen juhannuspöytään kuuluvat olennaisesti Suomen lippu ja joutsenmerkki.

Kirjoittaja on keskustan kansanedustaja Raahesta.