Sain muutama viikko sitten tulenkatkuisen puhelun. Mies oli huolissaan rapistuvista sivukylien teistä.
Pohjoiskuusamolaisen tien kunto oli soittajan mielestä niin surkea, että sille pitäisi ajaa kiireesti mursketta ja parantaa liikenneturvallisuutta leventämällä luiskia.
”Mutta eihän sitä ole enää mistä sepeliäkään ottaa, kun joka paikka on niin uraania täynnä”, soittaja puuskahti lopuksi.
Jäin puhelun päätyttyä pohtimaan, voidaanko ihmisiä todellakin johtaa näin harhaan vuosia jatkuneella julkisella myllytyksellä, jota umpivihreä joukko on harrastanut Kuusamossa.
Heidän viestinsä mukaanhan Käylän ja muutkin malmiesiintymät eivät ole mitään kultamalmioita, vaan uraanikultaesiintymiä. Ja painotus tietysti sanalla uraani.
Ruka-Kuusamon matkailuyhdistys otti myös hiljattain selkeän kielteisen kannan kaivoksiin. Matkailuväkikin perusti kantansa siihen, että tietoa on jo kertynyt riittävästi.
Matkailuyrittäjien huoli ja mielipide on ymmärrettävä. Silti on kysyttävä, mistä se vedenpitävä tieto kaivossuunnitelmista on tullut. Tärkeistä faktoista ei ole tähän päivään mennessä kerrottu julkisuuteen liioin mitään.
Kaivosyhtiön lukujen perusteella uraania ei ole Käylässä nimeksikään, 50–200 grammaa tonnissa.
Ympäristövaikutusten arviointikin julkistetaan vasta lähiaikoina. Kultatutkimusten perusteella arvio malmeista on kaivosyhtiöllä tiedossa Juomasuolta, muita esiintymiä ei ole kunnolla tutkittukaan.
Ympäristövaikutusten arvioinnin vastustajat ovat tuominneet maksetuksi tilaustyöksi jo ennen kuin sitä oli alettu tehdäkään. Mitä totuuden etsinnässä sitten jää lopulta käteen?
On vielä ehkä yksi taho, jonka tietoja voi tarjota ainakin jonkinlaisena totuutena. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) vuoden kuluttua valmistuvan radiologisen tutkimuksen perusteella uraanistakin voidaan saada puolueetonta tietoa.
Kuusamon kaivoskiista kertoo, että ympäristöriidoissa varmin syttö on tiedonpuute. Ihmisiä, joista suurin osa on tavallisia maallikoita, voidaan kiihottaa niin kauan suuntaan jos toiseen, kun kylmät faktat puuttuvat. Ja niitäkin on osattava tulkita.
Kuusamon kaivoksen kohdalla on nyt käytettävissä vasta kaksi varmaa kulmakiveä. Juomasuon kaivokselle on Outokummun peruna valmiit kaivospiirit. Siksi Dragon Mining voi periaatteessa avata kaivoksen, jos sille myönnetään luvat.
Toinen, vielä isompi kysymys on kuitenkin yhä hämärän peitossa oleva uraani. Uraanimalmin rajaksi on asetettu kilo tonnissa, minkä jälkeen päätöksiä on alettava tehdä valtiotasolla.
Kaivosmiesten väitteen mukaan puhtaan uraanikaivoksen avaamiseen tarvitaan kuitenkin vielä moninkertainen määrä uraania, että sen kaivaminen kannattaa.
Kaivosyhtiö on voiman oikealla puolella. Julkisuuteen se on kuitenkin viestinyt, että yhtiö haluaa tehdä kaikkien kanssa yhteistyötä. Kaivoksen avaaminen paikallisen vastustuksen keskellä olisikin hankalaa, sovitteleva linja on parempi. Siksi vastustajienkaan ei kannattaisi vielä maalata itseään nurkkaan.
Yleensä ensimmäisenä vellikupilla yhteistä hyvää jakamassa oleville vihreille jokainen kaivos on tietysti mitä parhain politikoinnin kohde. Yksisilmäisessä vouhkaamisessa ei huoleta paikallisten ihmisten toimeentulo.
Kaivokset jättävät omat arpensa, ja niiden riskien hallinnassa ei ole varaa luistella.
Kuusamossa kannattaa kuitenkin laittaa vielä niitä kuuluisia jäitä hattuun ja odottaa rauhassa: mitä maaperästä löytyy, miten se aiotaan ottaa talteen, missä malmi rikastetaan, kuinka vedet käsitellään ja mitä mieliä kuohuttavalle uraanille tehdään?
Olipa päätös mikä tahansa, tämäkin on hyvä tiedostaa: pelkän matkailun varassa Koillismaa jatkaa vauhdilla kuihtumistaan.