Tavataan Helsingissä Aleksanterinkadulla kello 16.13

Ei sitä tahdo uskoa. Että suomalaiset ovat varautuneita ja pidättyväisiä. Eivätkä osaa heittäytyä.

Väitänpä vastaan. Hetkittäin vähempikin into riittäisi. Pelkästään tuijottamalla meikäläisiä kesätapahtumia suomalaiset ovat kaikkea muuta kuin ujoja.

Eukonkantoa, hyttysten tappoa, koiralle lässytystä, ilmakitaran MM-kisaa, paskanluonnin SM-kisaa, suojalkapalloa, nakukymppiä.

Joukosta on poistunut jokunen tapahtuma. Niiden mukana Kutemajärven seksifestivaalit. Syvästi vahvistamattomat tiedot väittävät, että Kutemajärvellä osallistujilta loppui kyky, vaikka järjestäjillä sitä olisi riittänyt.

Kännykänheitto on edelleen ohjelmassa. Lajiin voi näppärästi yhdistää juhannustaian. Kun heittää Nokian kännykän olkansa yli, osuman saaneesta tulee yhtiön seuraava toimitusjohtaja. Jos taas heittää Ericssonin olkansa yli, kyse ei enää ole kännykänheitosta, vaan maaottelusta.

Puoli vuotta eteen tai taakse juhannuksesta ja Suomi näyttää ihan toiselta. Siinä missä riemu raikaa yöttömässä yössä kesäkuussa, maailman tylyin paikka löytyy tammikuun ensimmäisenä uudenvuoden jälkeisenä perjantaina Helsingistä, Aleksanterinkadun päästä kello 16.13. Etenkin jos sattuu pakkastalvi.

Kaulukset on käännetty pystyyn ja pipo ruuvattu korvanlehtien yli. Hymyilevät kasvot kuuluvat luultavasti kiintiöulkomaalaiselle, jolle jää ja pakkanen ovat eksotiikkaa. Suomalaiselle kylmyys on arkea, joka hidastaa koko elämää ja tekee autosta jäykän.

Joulunvieton Visa-lasku on tippunut postiluukusta. Päivä on lyhimmillään, samoin pinna.

Lumesta ja jäästä viehättyneet saavat suksia kuuseen – tai ainakin pysyä poissa suomalaisen kulkuväylältä.

Neljää vuodenaikaa on kehuttu rikkaudeksi. Siinä on mukana toivottomalta tuntuva yritys selittää onnettomat sääolot onneksi.

Tähän ikään mennessä en ole tavannut yhtäkään, joka olisi kehunut loskaa tai 40 asteen pakkasta. Sen sijaan kylläkin Thaimaata tammikuussa.

Kesää suomalainen rakastaa. Rakkaus osoitetaan karistamalla kaikki estot erilaisissa kesätapahtumissa. Kaikki se, mikä on talven mittaan käpertynyt nostettujen kaulusten sisään, lentää paidan mukana lepikkoon.

Joskus mukana menee itsehillintä ja sen perässä itsekunnioitus. Mutta kaikkeahan ei voi saada.

Onnettomuustilastot ovat normaalin juhannusjuhlinnan jälkeen rumaa luettavaa. Järvistä löytyy miehiä, jotka ovat avanneet sepaluksensa.

Muun avauksen hoitaa patologi.

Humala ei estä tarttumasta rattiin, ruoriin tai vieruskaverin kurkkuun. Saunasta kisataan kolmen promillen uintikilpailuun, jossa palkintosijoille pääsyä helpottaa se, etteivät kaikki osallistujat todennäköisesti pääse maaliin.

Ja sitten joku polttaa saunansa ja itsensä.

Suuri survival game päättyy toisena juhannuspäivänä, jolloin valitaan Suuri Selviytyjä. Sanomattakin on selvää, ettei hänen tarvitse eikä hän voikaan olla selvä.

Jos mökiltä lähtee yhtä monta kuin sinne tuli, juhlia voi pitää onnistuneina.

Jotakin kesässä on. Hormonitoiminta vilkastuu. Moni rakkaustarina ja melkein yhtä moni uusi elämä saa alkunsa. Näin tasapainotetaan juhannuksen aiheuttamaa ihmiskunnan luonnollista poistumaa.

Luomakunnan balanssia on lupa ääneen ihmetellä.

Kuitenkin sitä toivoo joka kerta, etenkin suuren lehden päätoimittajana, ettei tarvitsisi yleisölle kertoa hukkuneista, perheriidoista ja rattijuopoista juhannusta seuraavana arkena.

Paremminkin soisi, että se varautunut ja pidättynyt puoli pysyisi keskikesän juhlassa sopivasti valveilla. Se, johon törmää tammikuun perjantaina Aleksanterinkadulla kello 16.13.