Kolumnit

Suomessa tietäminenkin menee metsään

Kirjoittaja Jouni-Matti Kuukkanen. KUVA: Mikko Törmänen
Kolumnit 23.1.2018 12:00
Jouni-Matti Kuukkanen

Kirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittanut Juha Hurme kirjoittaa kirjassaan Niemi mielenkiintoisesti tietämisestä: "Tietämisen kantasana on tie. Tie on sovelias reitti erämaassa, joka on tiedettävä, jotta sitä osaa kulkea".

Nykysuomen etymologinen sanakirja vahvistaa Hurmeen esittämän tietämis-tulkinnan "yleisimmäksi hyväksytyksi". Tietäminen on merkinnyt ehkä myös jälkien muodostaman uran seuraamista. Kirjailija Veijo Meri viittasi samaan hänen kaunokirjallisessa sanakirjassaan Sanojen synty muutama vuosikymmen sitten.

Se, että suomessa tieto ja tietäminenkin palautuvat korpeen, näyttäisi puhuvan vankkumatonta kieltä suomalaisista metsälaiskansana. En ainakaan osaa nimetä toista eurooppalaista kieltä, jossa tietämisen kantasana olisi tie. "Tietäminen" tuntuu olevan vahvasti itämerensuomalaista alkuperää.

Entäpä jos tämä käsite on Suomen salainen voimavara, sillä se kätkee sisäänsä omaperäisen maailmankuvan?

Filosofisesti ja aatehistoriallisesti suomen "tietämisen" tekee mielenkiintoiseksi etymologisen sanakirjan lisäys, että jälkien seuraamisen merkityksestä .on voinut kehittyä myös yleisempi menettelytavan tuntemisen tai selon hankkimisen merkitys..

Suomessa tietäminen näyttäisi tarkoittavan oikeaa metodia eli menettelytapaa saavuttaa jokin päämäärä. Näin metsäläiskansa-tulkinnan ohella päästään nousemaan paljon korkeampiin maailmankuvallisiin sfääreihin.

Ranskalaista 1600-luvulla elänyttä filosofi René Descartesia usein "syytetään" siitä, että hän nosti tietoteorian keskeiselle sijalle länsimaisessa ajattelussa. Mielestä ja kielestä tuli maailman peilejä sen sijaan, että sanoja ja lauseita olisi tarkastelu ensisijaisesti viestinnän välineinä.

Ajatuksena on, että mieli ideoineen heijastaa maailmaa, ja kieli mahdollisimman läpinäkyvästi sitä kuvaa. Tietämistäkin alettiin ajatella olevan kopioimisena.

Olisiko suomen kieli tässä suhteessa kuitenkin poikkeus, joka taipui vain vaivoin ja muita kieliä myöhemmin teoreettisen ja staattisen tieto-käsityksen suuntaan?

Hyvä esimerkki tiedosta käytännön osaamisena on pyörällä ajaminen. Kun osaa ajaa pyörällä, niin tietää jotain, mutta tuskin kukaan on oppinut ajamaan pyörällä opaskirjan avulla. Voi vain kuvitella, miten monimutkaisia ohjeita olisi koottava, jotta pyörällä liikkeelle lähteminen, polkeminen ja tasapainon säilyttäminen vasta-alkajalle selviäisi. Tie pyörällä ajamisen tietoon, tai oikeammin taitoon, kulkee oppimisen ja erehdyksen reittiä.

Moderni anglosaksinen filosofia on pyrkinyt käsitteellistämään tieto-käsitysten eron puhumalla toisaalta väitelausein muodossa esitettävästä propositionaalisesta tai teoreettisesta tiedosta ja toisaalta tiedosta, kuinka tehdä jotain, tai lyhyemmin tietotaidosta.

Cambridgessa vaikuttanut englantilainen filosofi Gilbert Ryle on eräs harvoista, joka asetti tietotaidon etusijalle.

Eräs hänen esimerkkinsä on kielen käyttö. Kieltä äidinkielenään puhuvat tietävät kielen merkitykset ja säännöt käytännössään aivan kuin pienen kylän asukas kylänsä tiet. Kielen käyttäjä ei välttämättä tiedä kieliopista ja teoriasta kuitenkaan tuon taivaallista, eikä kyläläinen ehkä osaa piirtää selvää karttaa kylänsä kaduista.

Teknologia on myös hyvä esimerkki toiminnasta, jossa tietäminen tuntuu toteuttavan sen alkuperäistä merkitystä. Teknologiassa tavoitteena on päästä johonkin päämäärään eli luoda jotain, joka toimii ja toissijaisesti teoria siitä, miksi jokin toimii. Usein ajatellaan, että tiede edeltää teknologista innovaatiota, mutta asia voi olla myös päinvastoin. Käytäntö tai tekninen kyky tehdä voi edeltää teoreettista tietoa, ja siis myös teoreettisissa tieteissä.

Jos tavoitteemme olisikin mahdollisimman tarkka maailman kuvaus, representaatio, edeltää sitä aina välttämättä käytäntö ja menetelmät, jotka mahdollistavat kuvauksen. Jos haluamme tehdä kirjan siitä, kuinka pyörällä ajetaan, on ensin osattava ajaa pyörällä. Tai jos haluamme piirtää kartan erämaan reitistä, jonkun on osattava kulkea reitti tai tiedettävä vähintään, mitä reitin kulkeminen käytännössä merkitsee. Muuten kartasta tulisi hyödytön.

Olisi liioiteltua sanoa, että "tietäminen" tien kulkemisen ja reitin osaamisen alkuperäisissä merkityksissä on antanut luonnollisen kasvualustan vaikkapa teknologiselle innovoinnille Suomessa.

Tämä on silti kutkuttava ajatus. Suomi ei olisi kielensä puolesta vain kokemusperäisten samoilijoiden, vaan myös teknologian ja muun osaamisen maa.

Eikä tämä olisi merkkinä takapajuisuudesta Euroopan suuriin kulttuurikansoihin nähden, vaan hedelmällinen maailmankuvallinen aihio käytännöllisine ja filosofisine seurauksineen.

Kirjoittaja Jouni-Matti Kuukkanen on dosentti ja filosofian apulaisprofessori Oulun yliopistossa.

MAINOS

Kommentoi

Kiinnostava teksti ja tie syvälle metsään! Suomen kielessä on lukuisia metsästys- ja kalastussanastosta lähteviä ilmaisuja, esim.: ajaa - ajattaa (eläintä) - ajatella, ja kohtalo (pyydys). Mitä kuulemmekaan sanojen takaa, jos osaamme kuunnella! Ja mihin ne johtavatkaan! Jään odottamaan lisää Jouni-Matti Kuukkasen kolumneja!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hienoa esilletuontia: .."Suomessa tietäminen näyttäisi tarkoittavan oikeaa metodia eli menettelytapaa saavuttaa jokin päämäärä..-." Nyt Kaleva on löytänyt hyvän kolumnistin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä, ajatuksia herättävä kirjoitus. Muutamasta kohdasta olen kirjoittajan kanssa jossakin määrin eri mieltä, mutta kuka nyt haluaisi lukea omat ajatuksensa sanasta sanaan toisen kirjoittamana :) Lisää tällaista!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Meillä on sanana käytössä tietotaito, mutta ei taitotietoa. Taitamiselle ei anneta arvoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"...näyttäisi puhuvan vankkumatonta kieltä suomalaisista metsälaiskansana"

Kielet ja kansat eivät välttämättä kulje samoja teitä. Suomalaisissakin on nähtävissä geneettisesti merkittävä ero itä- ja länsiosien asukkaissa. On jopa sanottu, että suomalaisissa on kaksi kansaa, joista läntinen on selvästi suurempi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä koko maassa lukuun ottamatta Lapin maakuntaa.

Sadevaroitus: Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnissa voi sataa aluksi rankasti, yli 20 mm tunnissa.

Metsäpalovaroitus on voimassa Ahvenanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Kemi, Keminmaa, Tervola, Muonio, Enontekiö ja Utsjoki.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

takaa-ajon mielekkyys?

316 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

siveysarvojen rappio

Siis sinulla on oikeus olla eri mieltä, mutta seksuaalisilla vähemmistöillä ei sitä oikeutta ole? Lue lisää...
kenellä on, kenellä ...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

21.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image