Kolumnit

Mainos

Suomen historian makein osa odottaa yhä kir­joit­ta­mis­ta

Kolumnit 17.4.2008 0:00
Mikkola Pekka
Sisun synnystä tulee tänä vuonna 80 vuotta. Väite voi kuulostaa epäuskottavalta, mutta puhe ei nyt ole siitä sitkeyttä kuvaavasta ominaisuudesta, jonka juuret ovat sanoissa ´sisä´ ja ´sisus´. Puhe on rintapastillista.

Suomalaismakeisten joukossa Sisu ei ole vanhin hengissä oleva. Esimerkiksi Fazerin Sinisen valmistus alkoi 1922. Vielä vanhempien joukkoon kuuluvat muun muassa Mignon-muna ja Kiskis-karkit, joita on valmistettu jo toistasataa vuotta. Oululaislähtöinen Leijona-tervapastilli on vuodelta 1933.

Sisu kuuluu suomalaisen makeishistorian keskeisiin tuotteisiin. Mittaustavasta sitten riippuu, minkä voi julistaa kaikkein merkittävimmäksi. Ainakin nykyarvioissa Sisun edelle menee Fazerin Sininen, joka viimevuotisen tutkimuksen mukaan on Suomen arvostetuin tuotemerkki kaikki alat huomioon ottaen.

Arjessa makeisten arvostuksen ratkaisee tietysti saadun nautinnon aste, ja sen perusteella jokainen voi itse laatia omat arvostus- tai inhokkilistansa. Liian tekstimainonnan välttämiseksi kerron oman listaykköseni vain jälkimmäisestä kategoriasta. Tuotteen valmistuskin on jo lopetettu, eikä ihme. Kyseessä oli Voima-pastilli, joita elämä taisi päättyä jonnekin 1970-luvulle.

Vihreät pastillit olivat armottoman karvaita. Voimaa ei tehnyt siedettäväksi edes askiin kuvattu komea jäänmurtaja. Voimaa ei myöskään ole herätetty henkiin, kuten on tapahtunut Pax-pastilleille. Ei ole syytäkään herättää.

Lapsuuden makeismuistot säilyvät ihmisten mielissä hämmästyttävän tarkkoina - ehkä siksi, että karamellit kuuluvat lapsen elämän kohokohtiin. Makeismuistot ovat selvästi myös, jos eivät nyt aivan pyhiä niin herkkiä kuitenkin. Otetaan todisteeksi lainaus Tiede-lehden keskustelupalstalta sen jälkeen kun Pax oli tuotu uudestaan markkinoille:

"Mikä ´hauskinta´, pastillit ovat eri näköisiä, eivätkä maistu Paxeille, vaan Sisu-pastilleille. Eli aski on Pax-aski, sisältö jotain muuta. Eikä kukaan tunnu huomaavan mitään", nimimerkki Armitage-purkaa pettymystään.

"Olen katsellut niitä, mutta en ole vielä tullut ostaneeksi. Eikä ilmeisesti taida kannattaa, odotan kuitenkin samaa kuin lapsena ja sitten petyn jos pastillit ovat vähänkin erinäköisiä ja -makuisia", säestää nimimerkki Neutroni.

Siihen nähden, kuinka keskeinen ja vahvoja tunteita liikuttava osa elämää makeiset ovat, alan suomalainen historia on hämmästyttävän huonosti koottu talteen. Kukin valmistaja pystyy kyllä kertomaan jotakin omien tuotteidensa vaiheista, mutta tuokin tietämys on aukkoista.

Kalevan kahvipöydässä käytiin muutama vuosi sitten ankaraa väittelyä siitä, onko Suomessa ollut Puffeli-nimistä suklaapatukkaa. Asiaan päätettiin hakea varmuus kysymällä asiasta valmistajalta, joka edelleen tekee lähes samanlaista Suffelia. Kohtelias vastaus kuului, että mitään Puffelia ei ole koskaan ollutkaan.

Valmistaja oli väärässä. Tämä varmistui, kun riittävän suuri joukko makealle persoja keski-ikäisiä myöhemmin yhtäpitävästi todisti Puffelia joskus 1960-luvun lopulla syöneensä.

Yksittäisiä kirjoja on Suomessa tehty lakritsista, purukumista ja salmiakista. Sisua koskeva kirja tulee markkinoille ensi viikolla. Se täyttää pienen aukon historiassa.

Mutta se suomalaisen makeishistorian avaava perusteos odottaa tekijäänsä. Satamäärin turhempiakin historioita on kirjoitettu.

pekka.mikkola@kaleva.fi

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS
Mainos

Kommentoi

Ihminen pystyy maistamaan neljä makua: suolainen, makea, hapan ja karvas. Makunystyrät sijaitsevat kielessä. Nenässä aivot tulevat normaalisti "pihalle" eli kallon ulkopuolelle. Tuolla hermosolut "haistelevat" eli hajuaistimukset ovat lähtöisin nenästä. - Monet (kansan suussa) MAUT ovat HAJUJA. Hajut ihminen muistaa pitkään. Hajumuisti lienee niitä alkukantaisimpia -. Jopa dementoitunut vanhus todennäköisesti reagoi lapsuudenkotinsa hajuihin - riippuu tietenkin dementian asteesta. Orvoksi jäänyt lapsi saattaa säilyttää äitinsä yöpaitaa kalliina aarteenaan, onhan vaatteessa edesmenneen vanhemman tuoksu. -

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos
Mainos

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Sipilän mahdoton työllisyystavoite toteutuu !

Koska Juha Sipilä on tehnyt noin valtavan paljon Suomen työttömien hyväksi - hän on suorastaan antanut kaikkensa - on me... Lue lisää...
Kansalta kaunis kiit...

Jari ja sarjakuvat

Jari

22.2.

Naapurit

23.2.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image