Puolustusvoimat tallensi hirvittävän laajan kasan, noin 160 000 sota-ajan valokuvaa digitaaliseen muotoon. Nyt kuka tahansa voi ilmaiseksi hakea tietokoneensa näyttöruudulle kuvia vaikkapa kohteista, joissa oma isä tai isoisä palveli siellä jossakin sotavuosina 1939–1944.
Valokuvia löytyy tuhansittain myös kotirintamalta, sotavuosien siviilielämästä. Karjalaisperäiset voivat puolestaan selailla kuvista, miltä oman suvun entiset kotimaisemat näyttivät.
Kuvien käsittely, tietojen kokoaminen ja skannaus vei aikaa 3,5 vuotta. Neljä henkilöä teki käsityötä kahdessa työvuorossa Kansalliskirjaston digitointi- ja konservointikeskuksessa.
Iso osa paperikuvista, negatiiveista, filmeistä tai selostusteksteistä oli himmentymässä historian hämärään, joten kulttuuriteko saatiin aikaiseksi viime hetkellä.
Tällaiset suuret, kansallista historiaa tallentavat hankkeet ovat mahdollisia vain, jos ne saavat poliittisten päättäjien tuen ja sitä myötä rahaa. Sota-ajan haalistuneet kuvat päätettiin pelastaa prikaatikenraali Olli Nepposen aloitteesta. Nepponen nosti esiin kuva-aarteen digitoinnin kansanedustajana vuonna 2009.
Projekti rahoitettiin eduskunnan määrärahoilla sekä Maanpuolustuksen kannatussäätiön tuella.
Avoimen datan eli vapaasti käytettävien tietovarantojen mahdollisuuksiin herätään pikku hiljaa Suomessa. Pääsy julkisen hallinnon tietokantoihin lisää keskustelua ja vuorovaikutusta. Viestinnän ammattilaisille, esimerkiksi journalisteille kokoelmat tarjoavat mahdollisuuden pelkistää yhteiskunnallisesti merkittävää tietoa kansalaisten ymmärrettäväksi.
Maanmittauslaitos on jo avannut karttatietojaan kaikkien ilmaiseen käyttöön. Ilmatieteen laitos rakentaa uutta verkkopalvelua, josta voi hakea, katsella ja ladata tietoaineistoja maksutta ensi kesästä lähtien. Ilmatieteen laitos lupaa, että sen tietoaineistoja voidaan hyödyntää turvallisuutta lisäävien palveluiden kehittämisessä.
Sota-ajan SA-kuvat tuskin hyödyttävät yhteiskuntaa yhtä selkeästi. Ne ovat kuitenkin kansainvälisestikin ainutlaatuinen esimerkki kulttuurihistoriallisesta avoimesta datasta. SA-kuvien arkiston digitointi tarjoaa erinomaisen esimerkin tahoille, joilla on hallussaan arvokkaita historiakuvia.
Paikallista syvätietoa menneisyyteen voi kaivella sanomalehtien juttu- ja kuva-arkistoista. Journalismi-sanan alkuperä viittaa päiväkirjaan, ja sitähän uutismedia pitää kattavimmin Suomessa ympäri vuorokauden seitsemänä päivänä viikossa.
Lehdet ovat arkistoineet sisältöjään digitaalisesti 1990-luvulta lähtien, mutta sitä vanhemmat jutut ja kuvat odottavat digitoijia. Yleisradio kykenee tallentamaan aineistojaan kaikkien katsottavaksi valtion rahoilla.
Museovirasto valmistelee journalistista kuva-arkistoa, mutta hanke etenee hitaasti. Sanomalehtitalojen olisi aika ottaa arkistojensa digitointi vakavasti ja synnyttää Suomeen samanlainen jättikokoelma kuin Puolustusvoimilla on nyt.
Sota-ajan kuvat tallentuivat aluksi Tiedotuskomppanian TK-miesten kameroihin. Heidän piti kannustaa niin väsyneitä sotilaita kuin kotona odottavia äitejä, vaimoja ja lapsia. Noin promille arkiston väkivaltaisimmista kuvista on suljettu suuren yleisön silmiltä.
Tutkijat kykenevät erittelemään sotaa tietopohjaisesti eri näkökulmista. Sodan traumaattinen kokemus sulkee helposti suut, jolloin sota muuttuu pyhäksi ja koskemattomaksi. Suomessa voidaan silti avoimesti käsitellä nyt esimerkiksi sitä, miten suomalaissotilaat saivat lapsia Itä-Karjalan naisten kanssa tai miten suomalaispapit vaahtosivat jatkosotaa pyhänä ristiretkenä itään.
Avoin kuva-arkisto sodasta lisää osaltaan kansalaisten realistista historiantietämystä.