Kolumnit

Sinulla on väärät vanhemmat

Kolumnit 22.1.2018 12:00
Anja Harju

Jouduin käymään lääkärissä selkävaivojeni vuoksi. Tuttu tohtori selitti, mikä ongelmia aiheuttaa.

Mikään harvinaisuus en vaivojeni kanssa ole. Silti kummastelin, miksi selkä kipeytyy, vaikka olen yrittänyt liikkua ja pitää huolta kunnostani.

Lääkärin vastaus oli paljonkertova: sinulla on väärät vanhemmat.

Meistä aika monella on "väärät vanhemmat", jos tutkitaan geenikarttaa. Virhe siellä, toinen täällä. Poikkeamia sinne sun tänne.

Geenien eli perintötekijöiden vuoksi meitä kivistää, särkee, masentaa, katsomme kieroon, poljemme kengät linttaan, sairastumme sydänsairauksiin, kaljuunnumme ja alkoholisoidumme.

Geenit ovat melkoisia pirulaisia, jos niikseen haluavat.

Geenejä voi syyttää, kun elämä on yhtä pohjoisviimaa vasten puskemista. Eihän tässä muuten olisi näin käynyt, mutta kun se Kaarlo-vainaa sieltä 1800-luvulta haahuilee suvun geeneissä. Mokomakin suvun musta lammas.

Joka suvusta löytyy toki myös niitä periyttäjiä, joiden ominaisuuksia jokainen sukulainen tavoittelee. Hurmaavan Martta-tädin silmien pilkkeen ottaisi hänkin, joka ei edes sukuun kuulu.

Niin kauan kuin ihminen on ollut tietoinen geeneistään ja geeniperimän vaikutuksista, on mielessä ollut myös halu vaikuttaa omaan perimään.

Omia vanhempiamme emme ole voineet valita. Siinä mielessä useimmilla on "väärät vanhemmat". Tuskin kukaan on saanut kaikkea sitä, mitä haluaisimme olla.

Omien lasten geeneihin olemme voineet vaikuttaa ainakin jossain määrin.

Fiksuimmat, tai ahkerimmat, ovat yrittäneet miettiä geeniasioita puolisoa valitessaan, mutta pieleen on voinut silti mennä. Harva kulkee treffeillä geenikartta mukanaan. Niinpä komea atleetikko voi kyllä periyttää salskean ulkomuotonsa perillisille, mutta tyhjä pää olisi saanut tehdä loikkauksen muihin sukuihin.

Geenitestit ovat olleet jo pitkään tätä päivää. Kuka tahansa voi tilata netistä geenitestin, sylkeä putkeen ja lähettää näytteen tutkittavaksi. Tulokset kulkevat vaikka netin välityksellä ja elämä soljuu eteenpäin. Joko sairastumisriskin siivittämänä tai ei.

Aimo harppaus pidemmälle perimän käsittelyssä mennään geenitekniikalla eli elävien organismien perintötekijöiden (geenien) keinotekoisella muokkaamisella.

Geenejään muokkaamalla ihminen voisi esimerkiksi estää joidenkin epämieluisten geenien toiminnan ja sitä kautta myös geenien periytymisen.

Perimästään on hyvä tietää, jos uteliaisuutta riittää ja pää kestää.

Tieto voi lisätä tuskaa ja sitä kautta sairastumisen riskiä. Tieto voi kuitenkin myös huojentaa mieltä, jos geenit osoittavat muuta kuin mitä epäilyt antoivat olettaa.

Parhaimmillaan geenitieto ohjaa terveellisempiin elämäntapoihin ja sitä kautta sairastumisriskin minimoimiseen.

Geenimanipulaatiokin kuulostaa kiinnostavalta, jos sillä saa katkaistua suvussa perintönä kulkevan ikävän sairauden. Kukapa meistä haluaisi sairastua.

Pitkälle vietynä geenimanipulaatio on kuitenkin pelottava ajatus ihmisen ylivoimaisuudesta.

Kuka päättää millainen on "hyvä ihminen" ja "hyvä elämä"?

Onko se sitä, ettei vanhene tai sairastu koskaan? Onko se kuolemattomuutta? Onko se vain kauniiden ja rohkeiden ihmisten maailma?

MAINOS

Kommentoi

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa maan etelä- ja keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Posio, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kemijärvi, Salla, Kolari ja Pelkosenniemi. Ruohikkopalojen vaara on suuri seuraavissa Lapin kunnissa: Muonio, Kittilä, Sodankylä, Savukoski ja Enontekiö.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Mannerheim oli hieno mies

285 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

mölisevät lapset linja-autoissa

Eikös ne lasten äänet ole niitä elämisen ääniä aidoimmillaan? Pipo kiristyy ja naama muuttuu norsun takapuoleksi vasta ... Lue lisää...
mirko

Jari ja sarjakuvat

Jari

24.5.

Naapurit

24.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image