Sen ominaishajun muistaa aina. Se oli sekoitus hien ja märän kumimaton tuoksua.
Seinien vierillä kiersivät keltaiseksi maalatut puupenkit, joihin yksi jos toinenkin raahelaisnuori ehti vuosikymmenten saatossa kaivertaa puumerkkinsä. Ne penkit kestivät kaiken sen elämän mitä ne oli tehtykin kestämään.
”Pukuhuoneen penkit jykevästä puusta”, lauletaan laulussakin.
Laulun sanojen takana on entinen raahelaisnuori, nykyään mies eikä poika enää.
Tuo vuonna 1999 Zen Cafén Ua Ua -albumilla julkaistu kappale on nyt, kesällä 2012, ajankohtaisempi kuin koskaan. Ne pukuhuoneen penkit, joita laulussa muistellaan, ovat nimittäin nyt menneet eivätkä enää koskaan takaisin palaa.
Legendaarinen Raahen rantakenttä pukukoppeineen on tullut tiensä päähän. Vanha väistyy uuden tieltä. Aivan kaupungin keskustan tuntumassa, lähes meren rannassa, lukion ja kirjaston välissä sijainnut luistelukenttä tekee tilaa kerrostaloille.
Ne raahelaiset, jotka rantakentällä ennättivät talvisin luistelemaan ja muutenkin aikaansa viettämään, saavat onneksi pitää muistonsa. Niitä muistoja on nimittäin paljon.
Muistot ovat alkaneet palata ihmisten mieliin sitä mukaa kuin kaivinkone on edennyt rantakentän huoltorakennuksen purku-urakassa.
Tuntuva määrä raahelaisia on oppinut pysymään luistimilla pystyssä juuri rantakentän jäällä. Myöhemmin samat luistelijat ovat opettaneet samalla kentällä myös omat lapsensa luistelemaan.
Monella on rantakentältä ja huoltorakennuksen pukukopeista muitakin kuin luistelemiseen liittyviä muistoja.
Ennen jäähallin rakentamista rantakenttä oli se kaupungin ykkösstadion, jossa raahelaisjoukkueet kävivät tulisia taistoja jääkiekon sarjapisteistä. Tunnelma rantakentän katsomossa oli tiivis ja kuuma, vaikka pakkanen paukkui ja navakka tuuli heilutteli kaukalon yllä riippuneita valaisimia.
Aikoinaan rantakenttä oli talvisin nuorison suosima ajanviettopaikka, ilman luistimiakin. Pukukoppeihin pääsi lämmittelemään pakkasen turruttamia sormia ja varpaita.
Talvi-iltoina, siellä hien ja märän kumimaton hajussa, pääsi hyvällä tuurilla vaihtamaan ujoja katseita vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa. Tavatonta ei ole sekään, että raahelaisnuori on saanut ensisuudelmansa rantakentän pukukopissa tai polttanut ensimmäisen tupakkansa huoltorakennuksen nurkalla.
Uusia muistoja rantakentällä ei enää synny, mutta olemassa olevien muistojen arvo vain kasvaa.
Raahen kaupunki ja sen päättäjät ovat nyt haasteellisen tehtävän edessä etsiessään legendaariselle rantakentälle korvaavaa paikkaa. Kaupungin keskusta-alue tarvitsee jatkossakin luistelukentän, siitä ei pääse mihinkään.
Uutta luistelukenttää on esitetty sijoitettavaksi vain ison pojan lämärin etäisyydelle rantakentästä, rantatorin tuntumaan vanhan paloaseman läheisyyteen. On myös esitetty, että pukukopit uutta kenttää varten voitaisiin sijoittaa vanhan paloaseman tiloihin.
Tämä esitys on kannatettava, monestakin syystä. Keskustan luistelukenttä säilyisi käytännössä samalla alueella, ja samalla vanha paloasema saataisiin kaupunkilaisten käyttöön.
Ajatusta kaikenikäisten kaupunkilaisten käytössä olevasta keskustan luistelukentästä voisi jalostaa edelleen. Voisi selvittää mahdollisuutta jäädyttää talvella myös vanhan paloaseman edessä olevalle rantatorille jonkinlainen rusettiluistelualue. Jos keskustassa olevan torin jäädyttäminen luisteltavaksi onnistuu Helsingissä, niin miksi se ei voisi onnistua Raahessa?
Rantakenttä palveli aikansa ja teki sen paremmin kuin hyvin. Nyt olisi uuden kentän aika.
R.I.P. Muistot elävät.