Presidentinvaaliehdokkaat eivät lepää välipäivinäkään. Parin päivän joulutauko on ohi, ja kampanjaveturit porhaltavat taas täysillä. Syytä onkin, sillä 26 päivän päästä ensimmäinen kierros on jo ohi ja jäljellä on enää kaksi ehdokasta. Heistä toisesta tulee seuraava presidentti.
Ennakkosuosikki kokoomuksen Sauli Niinistö selvittänee vaivattomasti tiensä toiselle kierrokselle. Mielipidemittauksissa samassa rykelmässä ole-vien keskustan Paavo Väyrysen, perussuomalaisten Timo Soinin, SDP:n Paavo Lipposen ja vihreiden Pekka Haaviston erot mahtuvat virhemarginaaliin.
Peränpitäjät vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki, RKP:n Eva Biaudet ja KD:n Sari Es-
sayah sekoittavat omalta osaltaan pakkaa.
Kakkossijasta käydään armoton kilpailu, eikä irtiotto ole vielä onnistunut. Ruuhkassa on ryminää. Vaarana on, että sortuu ylilyönteihin ja tulee tallanneeksi toisen varpaille tavalla, josta kansalaiset eivät pidä.
Taktiikka on valittava tarkoin. Hyvää kannatusta ei parane pilata virheillä. Edetäänkö kyynärpäitä käyttäen vai luovitaanko notkeasti törmäyksiä vältellen?
Vielä kisa on pysynyt siistinä. Amerikkalaistyyliseltä mustamaalaamiselta on vältytty, vaikka netissä pyörii harhauttavia väitteitä esimerkiksi ehdokkaiden väitetyistä taustaryhmistä.
Ehdokkaiden puolisot ovat myös erityistarkkailussa. Varomaton käytös tai huolimattomasti asetettu sana voi paisua. Jos lokaa rupeaa lentämään, on oltava valmiina ottamaan roiskeet vastaan tai väistettävä.
Kampanjoidessa ehdokkaat pääsevät kertomaan näkemyksiään ja tapaamaan kansalaisia suoraan. Oman ehdokkaan tapaaminen on monille innostava kokemus.
Yhteiset vaalitentit ovat armottomia. Persoonaa ja osaamista pitäisi tuoda esille, mutta sopivalla tavalla.
EU:n talouskriisi on tarjonnut aineksia vaalikeskusteluun. Siinä on sorruttu äänestäjien kosiskeluun. Poliittisesta historiasta kiinnostuneet ovat saaneet ensi käden tietoa siitä, miten mihinkin ratkaisuun on päädytty.
Itsekehun ja oikeassa olemisen sijaan kansalaiset odottavat ehdokkailta keinoja tilanteen ja kriisin laukaisemiseen, siksi jankkaaminen ärsyttää. Jokainen ymmärtää, että monimutkaiseen asiaan ei ole helppoja ratkaisuja, vaikka niin toi-voisimme.
EU-keskustelu sopikin hyvin eduskuntavaalien teemaksi, sillä vaalien jälkeen vastuun ottanut hallitus joutuu oikeasti ratkomaan asiaa käytännössä. Presidentillä sitä vastoin ei ole osaa eikä arpaa kriisin hoidossa. Toisaalta, teemalla ei ole väliä, jos sillä voittaa vaalit.
Tunnelman tiivistyessä yllätykset ovat mahdollisia. Niin on käynyt aiemminkin. SDP:n Martti Ahtisaaren ja RKP:n Elisabeth Rehnin taistelu ratkesi, kun Eeva Ahtisaari tunnisti miehensä tekemän riisipiirakan.
Keskustan Esko Ahon ja SDP:n Tarja Halosen kamppailussa naismiesteema ratkesi Halosen hyväksi, kun Aho leimautui kännykkäisäksi.
Historiallinen läpimurto oli lopulta totta, kun kunniakomppania huusi yksinhuoltajaäidille: rouva presidentti. Sen edessä Aho joutui antautumaan ja seuraavalla kerralla myös Niinistö.
Radikaali naisteema ei tällä kertaa ole ottanut tuulta, ja tasa-arvosta on puhuttu korkeintaan sivulauseessa. Asia on ollut esillä lähinnä RKP:n Eva Biaudet´n ja vasemmiston Paavo Arhinmäen agendalla.
Naisliike ei katsonut tarpeelliseksi edes korvaansa lotkauttaa, kun perussuomalaisten Timo Soini yritti provosoida sukupuolisotaan väittämällä naisia miesvalinnoissaan nirsoiksi.
Sukupuolisodan saa syttymään, jos sitä haluaa.
Kun EU-asiat on nyt pöyhitty voitaisiin taittaa peistä perhevapaiden käytöstä, seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta, sairaan lapsen hoidosta, uralla etenemisestä, lasikatoista, palkkaeriarvoisuudesta, työelämän ja koulumaailman jyrkästä segregaatiosta, yksinhuoltajaäitien ahdingosta ja siitä, mikä presidenttiehdokkaiden maailmankuva on näissä asioissa.
Siinä paljastuu, onko arvojohtaja vai arvoton johtaja.