Suomen piti melkein voittaa euroviisut. Tosiasiassa Suomi melkein hävisi finaalin. Täältä katsoen Kristalla oli komea veto ja hieno show. Muualta katsoen taisi olla ontto kappale ja liikaa kosiskelua.
Finaalissa silti oltiin, ja menestystä Kristalle jatkossa – mutta tämä viesti ei nyt Eurooppaa puraissut, vaikka aika moni toista odotti.
Todellinen tilanne olikin toinen kuin miltä se näytti. Nyt sitten syytä haetaan kehnosta esiintymisjärjestyksestä.
Jotenkin tämä kuulostaa tutulta, muiltakin elämänaloilta.
Jokin aika sitten Suomen piti kävellä sisään YK:n turvallisuusneuvostoon. Menemättä jäi, sillä äänestyksen tulos oli aivan toista kuin mitä sen piti olla. Oli saatu lupailuja ja oli nostatettu omia odotuksia, mutta totuuden hetkestä tuli tyly.
Suomi on usein erilaisissa mittareissa aivan maailman huipulla. Viimeksi tämä taisi todistetusti olla äideille kaikkein paras paikka elää. Aika usein tällaiset uutiset menevät Suomessa ohi jotenkin olankohautuksella tai vähättelyllä: no joo mutta ei täällä oikeasti asiat niin hyvin ole.
Toisaalla esiinnytään rinta rottingilla maailman parhaina asioissa, joissa ei sitä olla. Toisaalla syrjäytetään mielestä asioita, joissa oikeasti ollaan hyviä. Se on outo yhdistelmä.
Kun Kalevan pariskunta saapui Jemenin vankeudesta kotiin, itävaltalaislehdessä oli tilanteen kulusta aivan toisenlaisia tietoja kuin Suomessa oli kerrottu.
Tietojen totuudenperäisyys taisi jäädä selvittämättä, mutta yksi sana uutisissa särähti korvaan. Itävaltalaisten mukaan vapautus meni aluksi pieleen suomalaisten ylimielisyyden ja yhteistyökyvyttömyyden vuoksi.
Juuri tuo kohta uutisessa kuulosti uskottavalta. Etenkin, jos ylimielisyys tarkoittaa kulttuurisen lukutaidon puutetta.
Ylimielisyyteen moni on sanonut Nokiankin lennon katkenneen. Ei enää nähty, mitä käyttäjät tosiasiassa toivoivat, ja muut veivät markkinat.
Kulttuurisen lukutaidon ja tilannetajun osaaminen voi parhaimmillaan viedä pitkälle. Presidentti Martti Ahtisaarelle ne toivat Nobelin rauhanpalkinnon.
Lauantain Kaleva kertoi, millaista tilannetajun mukainen toiminta parhaimmillaan voi olla. Huomattuaan, että oli väärinkäsityksen vuoksi jäämässä pois vuonna 1960 opettamansa luokan luokkakokouksesta Oulussa, Ahtisaari ryntäsi lentokentälle ja tuli ensimmäisellä mahdollisella koneella Ouluun.
Moni muu olisi jäänyt kotiin. Nyt tuli kaupan päälle roppakaupalla lisää arvostusta. Nobel-voittaja näki, mitä tämä tilanne vaati. Pieni esimerkki, joka kertoo paljon.
Kaikesta kansainvälistymisestä huolimatta kulttuurinen lukutaito ei välttämättä ole kasvamaan päin. Kyse kun on aivan eri asiasta kuin siitä, että työnnetään englannin kieltä joka paikkaan. Kyse on lähinnä tavasta kohdata ihmisiä, aistia asioita ja tajuta, mikä muille on tärkeää. Niin saa omaakin asiaansa eteenpäin.
Suomen tapaisella pienellä maalla nämä tuntosarvet ovat perinteisesti olleet herkemmällä kuin suurten maiden edustajilla. Hyvästä syystä, sillä pienen kannattaa olla ketterä. Siksi täällä koulussakin opiskellaan useita kieliä – ainakin periaatteessa. Käytännön kielitaito näyttää usein pysähtyvän englantiin.
Samaan aikaan julkinen keskustelu on yhä enemmän menossa nettiin, jossa samanmieliset viihtyvät toistensa seurassa. Kun muilla foorumeilla vieraillaan, se tapahtuu usein käymällä sättimässä jonkun muun mielipiteen. Tai sen, mitä joku toinen edustaa.
Muistikuvien laidoilla kaikuu vielä armoitetun toimittajan Erkki Toivasen ääni, kun hän yhdisti Lontoon tai Pariisin tapahtumia sivistyksen syviin kerroksiin. Menneisiin on tietysti turha haikailla, mutta vaikea on kuvitella, että kulttuurisen tajun merkitys olisi mihinkään kadonnut. Nyt vaikutelma on usein se, ettei muiden ymmärtämistä edes haluta yrittää. Sellainen saattaa tiedostamattakin vaikuttaa yleiseen ilmapiiriin.
Kun tietää mitä haluaa, sen yleensä saa paremmin ripauksella nöyryyttä kuin annoksella ylimielisyyttä. Kaikissa tapauksissa tarvitaan tilannetajua. Sivistykseksikin sitä voisi kutsua.