Norja on runsaan puolen vuosikymmenen ajan harjoittanut hyvällä menestyksellä pohjoisten alueidensa strategiaa. Toiminta arktisella alueella on avautunut ilmastonmuutoksen ja kansainvälisen liennytyksen ansiosta.
Arktisilla merialueilla on mittavat luonnonvarat. Alueen öljy- ja kaasuesiintymien kartoitus ja hyödyntäminen saivat vahvan potkun, kun Norja ja Venäjä pääsivät sopuun Barentsinmeren jakoalueesta. Alueelle on sen jälkeen myönnetty kymmenittäin uusia tutkimuslupia.
Pohjoisten alueiden toimeliaisuus ja aktiivisuus on pitkälti seurausta ilmastonmuutoksesta. Koillisväylä avaa aiempaa huomattavasti lyhyemmän meriväylän Euroopasta Pohjois-Amerikkaan ja Aasiaan.
Tässä suhteessa Koillisväylä avaa myös Pohjois-Suomen teollisuuden kaukokuljetuksille vaihtoehdon kunhan ratkaistaan, millä konstilla päästään Jäämerelle. Itämeren kautta Koillisväylälle kiertäenkään matka ei ole kohtuuttoman pitkä.
Öljy- ja energiaministeri Ola Borten Moe puhuu uudesta Barentsin alueen kaasu- ja öljyprovinssista. Luonnonrikkauksien hyödyntämisen odotetaan tuovan Pohjois-Norjaan työtä, toimeentuloa ja vaurautta runsaine kerrannaisvaikutuksineen. Suurista esiintymisistä Snøhvitin tuotanto on käynnissä ja Goljatia tutkitaan. Myös Skrugard ja Havis ovat lupaavia löytöjä.
Maailman toiseksi suurin kaasuntuottaja ja kuudenneksi suurin öljyntuottaja tarvitsee uutta tuotantoa ja uusia asiakkaita, jos mielii pysyä yhtenä maailman merkittävimpänä energiajättinä. Energiavienti on avainasemassa, sillä Norjalla on omaan käyttöön riittävän monipuolinen energiapaketti.
Uusien kenttien avaaminen riippuu Euroopan energiatarpeesta. Monet Euroopan maat ovat uusimassa energiastrategioitaan. Se avaa kestävän kehityksen opeilla tuotetulle norjalaisenergialle uusia markkinoita.
Eurooppa ei välttämättä halua olla oligarkkien epäeettisesti, luontoa riistäen ja alkuperäiskansojen oikeuksia polkevan venäläisen arktisen energiantuotannon varassa. Tähän myös Norja tähtää, vaikka se ei alleviivaa puutteita venäläistuotannossa, vaan korostaa oman tuotantonsa kestävää luonnetta.
Öljyrikkauksien päällä istuva Norja perustelee pohjoisten energiakenttien avaamista myös sillä, että maailmanlaajuisen köyhyyden poistamisessa riittävä energiansaanti on numero yksi. Öljyministeri puhuu sosiaalistaloudellisesta vastuusta.
Arktisen öljyprovinssin perustaminen kohtaa Norjassa myös vastustusta. Pohjoinen ei halua olla pelkkä riistettävä alusmaa. Esimerkiksi Snøhvitin tapauksessa urakat ovat valuneet pitkälti Etelä-Norjaan tai ulkomaalaisille yrityksille.
Miljardiluokan investoinnissa on käynyt samalla tavalla kuin Olkiluodossa. Paikallisille on jäänyt isossa hankkeessa vain vähän työtä ja tehtävää. Jatkohyödyntämisessä halutaan varmistaa, että rikkauksista jotain jää myös Pohjois-Norjaan.
Ympäristöaktivistit muistuttavat, että arktinen luonto on liian herkkä, jotta sitä saisi altistaa ahneudelle ja ympäristökatastrofeille. Saamelaiset puolestaan ovat kyllästyneitä siihen, että he eivät jo valmisteluvaiheessa pääse mukaan päättämään ja kantamaan myös vastuuta, oli sitten kyse kaasusta, öljystä tai uusiutuvista energiaratkaisuista.
Tulevaisuuden suuri kysymys on, siirretäänkö Barentsinmeren kaasu kuluttajalle öljyputkea pitkin vai LNG-kuljetuksina tankkereilla. Nyt putki on suunniteltu vedettäväksi Norjan rannikkoa pitkin, mutta suomalaiset ja oululaiset lobbaavat Pohjois-Suomen kautta kulkevan putken puolesta.
Suomella on 32-sivuinen arktinen ohjelma, joka pitää sisällään tilannekatsausta ja muutamia toimenpide-ehdotuksia. Innostus arktisesta yhteistyöstä loistaa poissaolollaan.
Meillä on tietoa, taitoa ja osaamista ankarista olosuhteista. Kovat pakkaset, pitkät etäisyydet, vaikeat jääolosuhteet ja pimeys ovat yhteisiä nimittäjiä arktisella. Siksi yllättää, että pohjoinen suuntaus on hämmentävän laimeaa mahdollisuuksiin nähden.