Oikaisu: Perussuomalaisten mediasuhdetta käsitelleessä kolumnissa (Kaleva 23.8.) oli virhe.
Kansanedustaja Olli Immonen (ps.) julkaisi monikulttuurisuuden hävittämistä koskeneen Facebook-päivityksensä puolilta öin 25. heinäkuuta, ei Norjan terroritekojen vuosipäivänä 22. heinäkuuta.
Tähän aiheeseen on tartuttava, senkin uhalla, että joutuu perussuomalaiseen mediamankeliin: miksi Suomen toiseksi suurimman puolueen suhde tiedotusvälineisiin näyttää tulehtuneen niin pahasti, että puolue on kertonut tutkituttavansa sitä koskevaa media- ja somekirjoittelua?
Yksittäisiä kirjoituksia viedään silloin tällöin oikeuteen. Se kuuluu oikeusvaltioon. Perussuomalaisten aloittama, ilmeisen järjestelmällinen mediaharjaus on sen sijaan harvinaisempaa.
On kyllä odotettavissa, että harjaus tuottaa paljon vähemmän porua mitä perussuomalaisten omista sanomisista on noussut.
Perussuomalaiset on nyt toiseksi suurin puolue ja toiseksi suurin hallituspuolue. Hallitusvastuusta seuraa aina, että puolue kuin puolue joutuu oppositiota tarkempaan mediasyyniin.
Muut, perussuomalaisittain vanhat puolueet ovat tottuneet tiukkaankin mediakäsittelyyn. Monille perussuomalaisille tämä näyttää olevan uutta ja tuomittavaa. He ovat kyllä kärkkäitä arvostelemaan muita, mutta ottavat herkästi nokkiinsa, kun omia tekemisiä kaivellaan.
Itsestään median nyt uhreja tekevät perussuomalaiset ovat jo unohtaneet vuoden 2011 eduskuntavaalit. Tuolloin media ja muut puolueet pitelivät sitä ja puheenjohtaja Timo Soinia kuin kukkaa kämmenellä. Jytky väreili ilmassa, ja perussuomalaiset pääsivät vähällä. Tuo oli hävettävää aikaa niin medialle kuin muille puolueillekin.
Uhriutujat unohtavat sen, että perussuomalaisten riveistä kuuluu tämän tästä töräytyksiä, joista pitääkin nostaa meteli. Viimeksi kansanedustaja Olli Immonen on saanut ansionsa mukaan.
Krp ilmoitti äsken, ettei Immosen monikulttuurisuuden vastaisesta julistuksesta aloiteta rikostutkintaa.
Tämä selvä. Mikään ei muuta muuksi sitä, että julistus ”sattui” tulemaan julki Norjan verilöylyn vuosipäivänä ja vielä englanniksi. Miksei niin isänmaallinen Immonen (vai joku muu?) kirjoittanut suomeksi, ei edes suomeksi ja englanniksi?
Veikkaan, että Immos-kohu nousee uudelleen, jos puolueen eduskuntaryhmä vain kuittaa asian loppuun käsitellyksi.
Tämänkaltaisten ylilyöntien painaminen villaisella olisi karhunpalvelus demokratialle ja myös perussuomalaisille itselleen. Mitä enemmän puolue sallii ylilyöntejä, sitä enemmän se uhkaa ajautua äärilinjoille.
Euroedustaja Jussi Halla-aho puolestaan kutsui Turun puoluekokouksessa muun muassa pääkirjoitustoimittajia ja kolumnisteja demokratian vihollisiksi. He kuulemma ”eivät kunnioita kansalaisten vaaleissa osoittamaa tahtoa, vaan pyrkivät sanelemaan, millaisia mielipiteitä eduskunnassa saa olla edustettuina”.
Tuo lausunto sai spontaanit ja pitkät, Soinin puhetta pidemmät aplodit. Anteeksi vain ja kaikella kunnioituksella: lausunto on täyttä puppua. Myös meitä mediaväkeä pitää arvioida kriittisesti, mutta demokratian viholliset löytyvät kyllä ihan muualta.
Kaiken päälle Halla-aho rinnasti meikäläiset antifasisteihin eli suomeksi sanottuna Johan Bäckmanin kaltaisiin hörhöihin. Rinnastusta voisi pitää jo loukkauksena.
Perussuomalaisia on viime päivinä rapattu Kreikan kolmannen tukipaketin yhteydessä tehdystä takinkäännöstä. Näinhän siinä kävi, takki kääntyi, mutta niin on kääntynyt monella muullakin.
Ollessaan oppositiossa keskusta vastusti perussuomalaisten lailla Kreikan toista tukipakettia 2012. Hallituksessa keskusta tuki kolmatta pakettia niin kuin perussuomalaisetkin. Hallituksessa Sdp kannatti Kreikan toista, mutta oppositiossa vastusti kolmatta tukipakettia.
Takinkääntökeskustelu on hyvää poliittista viihdettä. Politiikkaa pitkään seuranneet kuitenkin tietävät, että takit kääntyvät sen mukaan, onko puolue oppositiossa vai hallituksessa. Tuskinpa yksikään puolue voi väittää, että sen politiikka olisi samaa sekä hallituksessa että oppositiossa.
Perussuomalaisten Kreikka-takinkäännös on kieltämättä omaa luokkaansa. Toisaalta puoluetta voi myös kehua tässä asiassa poliittisesta kypsymisestä ja vastuunkannosta.
Perussuomalaisten soisi oppivan tapaus Kreikasta, ettei puolueen kannoissa voi olla ylileveää kuilua sen mukaan, onko hallituksessa vai oppositiossa.
Mitä leveämpi kuilu, sitä enemmän joutuu selittelemään.