Mihin tämä maailma on menossa? Siinä kysymys, jonka kuulee tuon tuosta. Ei ihme, sillä maailmasta on tullut monimutkainen.
Niin monimutkainen ettei sitä ymmärrä kukaan, ainakaan täydellisesti. Eivät edes viisaimmista viisaimmat, älykkäimmistä älykkäimmät. Saatikka toimittajat, puhumattakaan poliitikoista.
Monimutkaisten asioiden ympärille on syntynyt oma, koukeroinen kielensä, varsinainen munkkilatina, jota tuskin käsittävät sanojat itsekään.
Esimerkiksi taloudesta puhutaan sellaisin sanankääntein, että hilse pölisee kuulijan päässä.
Politiikka on oma lukunsa. Varsinaista puheteollisuutta. Kysyä saa, mutta ei pidä odottaa, että saisi kysymykseen vastauksen. Tai ongelmaan ratkaisun.
Savolaisetkin osaavat olla yksiselitteisempiä, ja kenties jopa ymmärrettävämpiä, kuin talousgurut tai poliitikot. Muodosta siinä sitten tavallisena asvaltin tallaajana – tai pellonreunan – käsitys siitä, miten vaikkapa joku eurokriisi pitäisi hoitaa.
Silti monet tahot vetelevät hatusta yksinkertaisia johtopäätöksiä asioiden tilasta. Siinä kunnostautuvat erityisesti populistiset politiikan tekijät. Sillä kun saa mukavasti kannatusta hengenheimolaisilta.
Ei tarvitse miettiä syitä ja seurauksia. Eikä tarvitse pelätä, että joutuu vastaamaan sanoistaan, koska moisilla kannanotoilla ei pääse kalifiksi kalifin paikalle, ei vaikka kuinka mieli tekisi. Ja hyvä niin.
Samaan kastiin voi lukea kaiken maailman taikauskoliikkeet, jos kohta valtauskonnotkin.
Miksi näin on?
Yksinkertainen vastaus: siksi, että maailma on niin monimutkainen. Jo tavallisen ihmisen yksittäiset asiat tuppaavat sitä olemaan. Ja meitä on täällä yli kuusi miljardia.
Ihmisten kanssakäyminen ja toiminta tuottavat käsittämättömän määrän erilaisia muuttujia. Niistä ei ota selvää erkki, eikä supertietokone.
Ei ihme, että monen pää on maailmanmenosta sekaisin.
Ei ihme, etteivät talousviisaat, poliitikot, filosofit, uskontojohtajat, eivätkä edes toimittajat kykene antamaan tyhjentäviä selityksiä asioihin, tai ratkaisemaan polttavia ongelmia sormia napsauttamalla.
Siihen kykenevät ainoastaan insinöörit, hekin hyvin rajallisissa puitteissa.
Kannattaa olla aina varuillaan, kun joku markkinoi yksinkertaisia, helppoja ratkaisuja monimutkaisiin asioihin, kuten talouskriisiin. Sitä on historian saatossa monta kertaa kokeiltu, järkyttävin seurauksin.
Mikä sitten neuvoksi ettei vallan ahdistu?
Yksinkertainen neuvo: ei kannata liikaa miettiä maailmanmenoa. Asioilla kun on tapana lutviutua, vaikeillakin.
Kunkin kysymyksen kimpussa ahertaa varmasti joku viisas, vaikkei aina siltä tunnu. Kenenkään ei tarvitse yksin ratkoa globaaleja ongelmia. Riittää, kun hoitaa oman leiviskänsä.
Maailma on selvinnyt hankalistakin vaiheista, kuten sodista, talouslamoista, kulkutaudeista, kulttuurivallankumouksista, energiakriiseistä, kylmästä sodasta sun muista ahdingoista. Selviää ehkä ilmastonmuutoksestakin ja eurokriisistä.
Siihen antaa eväät evoluutio – ihminen kehittyy, ottaa opiksi.
Esimerkki: Erään tutkimuksen mukaan sodat ja konfliktit ovat vähentyneet aikojen saatossa (mitä on tosin vaikea todeksi uskoa).
Selitykseksi asiaa tutkineet tieteilijät tarjoavat juuri evoluutiota.
Ihminen on hiljalleen oppinut, että tekemällä yhteistyötä toisten kanssa saavuttaa enemmän ja parempaa kuin ryöstämällä, sotimalla tai muuta vääryyttä toisia kohtaan tekemällä.
Yksinkertaiseksi maailma ei varmasti evoluution edetessä muutu, mutta ehkä kollektiivinen äly auttaa ihmisiä oivaltamaan, ettei kaikesta kannata ottaa stressiä.
Kommentit