Jälleen kerran se tuli todistettua. Tässä maassa on ainakin yksi asia, joka ei vähässä kummassa muutu. Se pysyy ja kestää, eikä petä, vaikka yhteiskunnan vallitsevat olosuhteet – taloudelliset tai verotukselliset vaikkapa – kuinka heittäisivät häränpyllyä. Se kestää taantuman ja laman, kenties koko talousjärjestelmän murenemisen.
Joitakin poikkeuksia on ehkä lipsahtanut ohi sen ilmiömäisen torjunnan, mutta aniharvassa taitavat nämä tapaukset olla. Löytyy siitä ripaus taikuuttakin. Sillä on kyky muuttaa nainen näkymättömäksi, että simsalabim.
Ja mikä ihmeellisintä, myös naisen käsilaukussa polttelevat rahat menettävät ostovoimansa. Puff. Ei auta, vaikka kuinka huutelisi jo ovelta, että minä ostan tuon, tuon ihanan mustan ja tuliterän. Ei käy, ei tule kauppoja.
Myönnetään. Liioittelen. Mutta en paljon, itseasiassa melko vähän. Neljän naisen toisistaan ja mistään riippumaton joukkio tuli todistaneeksi tämän yrittäessään ostaa autoa niiden myynnin toimialakseen ilmoittaneista yrityksistä.
Yhtäläistä kaikille kokemuksille oli tunne, että nainen (ja ilmeisesti myös hänen järkensä) ikään kuin katoaa hänen astuessaan autokaupan ovesta sisään. Vaikka nainen olisi ainoa asiakas, häntä ei noteerata. Hän saa istua autoissa ihan rauhassa ja potkia renkaita mielensä mukaan myyjän häiritsemättä.
Yksi näistä neljästä kertoi kiertäneensä valitsemaansa ajokkia puolisen tuntia, kunnes kyllästyi siihen, että kukaan kolmesta vapaana olevasta myyjästä ei malttanut keskeyttää jutusteluaan palvellakseen häntä, asiakasta.
Kun jo poislähtöä tehnyt auton ostaja viimein sai kontaktin vastentahtoiseen pukumieheen, kaupat tyssäsivät heti alkuunsa myyjän ylimielisyyteen.
Auton nainen kuitenkin osti, muualta.
Toinen nainen niin ikään hermostui myyjän asenteeseen. Uutta autoa käteisellä ostamassa ollut sai kyllä palvelua, mutta koki tulleensa kohdelluksi kuin vähä-älyinen. Normaalin keskustelun sijaan autokauppias oli tytötellyt, ja lässyttänyt naiselle typeryyksiä.
On vaikea kuvitella, että keski-ikäiselle miehelle puhuttaisiin samoin. ”Aletaanpa katsoa pojalle tästä autoa, että pääsee poika kaupungille vähän kruisailemaan!” Tai: ”Tässähän se olisi Jormalle hyvä peli, on hieno meikkipeilikin lisävarusteena.”
Tämäkin nainen osti auton, muualta.
Kolmas nainen kohtasi saman kuin edellinen ja sai bonuksena kuulla oman autonsa arvon olevan vain neljänneksen siitä, mikä auton todellinen vaihtoarvo oli.
Järkevää selitystä auton pikaiselle arvon alennukselle ei myyjältä tullut. Ja taas kerran naisen rahat matkasivat muualle.
Neljännen naisen tarina oli sekoitus edellisiä.
Vaikuttaa siltä, että kaikkien myyjien mielenkiinto ei riitä asioimiseen naisten kanssa. Pakosta tiristetään muutama sana ja toivotaan, että nainen vaihtaisi maisemaa, kun ei se autoista mitään tajua ja tuskin se kuitenkaan mitään ostaa.
Jos nainen ottaa mukaansa Miehen, kaupanteko helpottuu. Tämäkään ei silti aina tee naista näkyväksi. Kuten yksi nettikeskusteluista poimittu kokemus osoittaa: ”Mieheni sai oikein kohteliasta palvelua. Minulle ei puhuttu mitään, vaikka myyjä tiesi, että auto tulee minulle ja minä sen maksan. Jos kysyin jotain, myyjä vastasi miehelleni.”
Tähän olen joskus törmännyt itsekin.
Ilmiö on kummallinen. Naisena sanoisin, että nainen menee harvoin autokauppaan huvikseen, ainakaan yksin tai naisporukassa.
Kun hän liikkeeseen astuu, on tosi kyseessä. Nainen menee ostamaan auton. Hänellä on rahaa.
Meneekö autoliikkeillä todella niin hyvin, että naisten rahoilla ei ole merkitystä? Vai onko naisten palveleminen niin vaikeaa, että harva myyjä siihen pystyy?