"Keskittynyt lukeminen on monen mielestä ikävystyttävämpää kuin netin selailu." Tämä pääkirjoituksesta poimittu toteamus kommentoi tuoreempia Pisa-tuloksia.
Se voisi kuitenkin aivan yhtä olla Nicholas Carrin teoksesta Pinnalliset (Terra Cognita, suomentanut Antti Pietiläinen), jonka sisältö aukeaa paremmin kirjan alaotsikosta: Mitä internet tekee aivoillemme?
Lyhyt vastaus kysymykseen on, että internet muuttaa lukutottumuksiamme.
Verkossa lukeminen ei ole keskittynyttä lukemista, vaan selailua ja silmäilyä, otsikoiden ja tiivistelmien lukemista ja jatkuvaa hyppelemistä linkkien avulla tekstistä toiseen. Lukemisesta tulee tehoselailua.
Silmäilyssä sinänsä ei ole mitään pahaa, mutta entä jos lukemisemme muuttuu pelkäksi silmäilyksi? Kaikki toistuvat kokemukset vaikuttavat aivojen hermosolujen välisiin yhteyksiin, ja myös lukemistottumuksien muuttuminen muovaa aivojamme. Tämä on Carrin kirjan varsinainen sanoma.
Tutkijat puhuvat neuroplastisuudesta eli aivojen kyvystä muuttua uusien kokemusten myötä.
Carr ottaa esimerkiksi lontoolaiset taksikuskit, joiden aivokuvat paljastavat kuvaavasti neuroplastisuuden voiman. Se osa aivoista, mikä vastaa ympäristön avaruudellisesta hahmottamisesta, oli taksikuskeille selvästi suurempi kuin verrokkiryhmällä.
Lisäksi tämä aivojen osa oli sitä suurempi, mitä pidempi oli kuskin työkokemus. Taksikuskit olivat painaneet kartan mieleensä -- lähes sananmukaisesti!
Carrin mukaan hermoratojemme muutoskyvyn ansiosta internetin käyttö kouluttaa aivojamme käsittelemään tietoa nopeasti ja tehokkaasti, mutta ilman pitkää keskittymistä.
Keskittynyt lukeminen on siis ikävystyttävää siitä syystä, että aivojemme on entistä vaikeampaa keskittyä yhteen asiaan.
Tietokoneen ja netin käyttö johtavat tietysti myös myönteisiin muutoksiin aivoissa. Esimerkiksi nopeatahtiseen ongelmanratkaisuun liittyvät aivojen toiminnot voivat vahvistua ja tästä on jo tutkimusnäyttöäkin.
Netissä surffaaminen voi myös kasvattaa lyhytkestoisen muistin kapasiteettia.
Carr muistuttaa kuitenkin, että jokainen väline kehittää jotakin kykyä muiden kustannuksella. Nopean ongelmanratkaisukyvyn hintana on kriittisen ajattelun, mielikuvituksen ja pohdiskelun kykyjen heikkeneminen.
Tässä yhteydessä Carr muistuttaa, että syvällisen ajattelun kehittymisestä saamme kiittää toista, nyt ehkä syrjäytymässä olevaa keksintöä -- kirjaa.
Oman lukunsa kirjassa on saanut hakukone Google, joka Carrin mukaan muokkaa tehokkaasti suhdettamme netin sisältöön. Google kannustaa nopeaan ja pinnalliseen tiedon selailuun.
Hakutulosten viereen ohjelma sijoittaa mainoksia, jotka vievät huomion varsinaisesta halutusta asiasta. "Googlen liiketoimi on häirintä", Carr tiivistää.
Yhden hakukoneen ulottuvuuden Carr sivuuttaa kuitenkin lähes täysin. Monelle Google on nimittäin yhtä kuin koko internet tai pahimmillaan yhtä kuin tiedon saatavuus yleisemmin. Mitä Google ei löydä, sitä ei ole olemassa.
Hakukoneet toimivat lisäksi usein suosion vahvistajina eli asettamalla hakutulokset järjestykseen ne vakiinnuttavat käsitystämme siitä, mikä on tärkeää.
Carr kärjistää monessa kohdassa sanomaansa ja netin suurkäyttäjät voivat olla väitteistä eri mieltä. Kannattaa silti pysähtyä miettimään kirjan perussanomaa ja -kysymyksiä. Miten netin käyttö on muuttanut lukemistamme? Olemmeko luovuttaneet valinnanvapautemme hakukoneelle? Jos silmäilevä lukeminen tuntuu tutulta, kannattaa punnita Carrin varsinaista provokaatiota: Tekeekö netti meistä tyhmempiä?