Yllätyin, kun luin Kaleva.fi:n Juttutuvasta, että koulujen liikuntatunneilla syrjitään kömpelöitä oppilaita edelleen.
Juttutuvan keskustelija kertoo näin: "Onko pakko laittaa koulun liikuntatunnilla kapteenit jakamaan joukkueet? Miksi asettaa häpeään ja kiusatuksi viimeiseksi jäänyt oppilas, kun asian voisi hoitaa esimerkiksi tekemällä jako kahteen. Jälkipäähän jääneiden osallistuminen ja liikuntailo eivät ainakaan kohoa tilanteessa, jossa julkisesti ruokitaan häpeää ja toisten tiellä olemisen ajatusta."
Voisiko joku liikunnanopettaja valaista, miksi tällaista simputusta pitää harrastaa yhä? Ketä tapa hyödyttää? Luulenpa, ettei ketään.
Meistä monilla on traumoja koululiikunnasta. Lähes aina, kun asiasta keskustellaan, joku muistelee nöyryyttävimpinä tilanteina juuri nuo joukkuejaot.
Parhaat pelaajat pääsevät arvottamaan liikuntatunneilla opettajien tukemina heikompiaan. Samat oppilaat valitaan joukkueisiin aina viimeisinä.
Kun muutama vuosi sitten kyselin lehtijuttua varten liikunnanopettajilta, vieläkö tällaista pahamaineista kapteenijakoa harrastetaan tunneilla, vastaus oli "ei missään tapauksessa". Uskoin ja ilahduin.
Vastaajat tosin olivat Etelä-Suomesta. Juttutuvan kokemus lienee Pohjois-Suomesta, joka on ehkä tässä kehityksessä vielä takapajula?
Koululiikunta suosii lapsia, joilla on rikkaat vanhemmat ja paljon ystäviä luokallaan. Tähän tulokseen tultiin viime vuonna julkaistussa Päivi Bergin väitöstutkimuksessa.
Tutkimus paljasti, että liikuntatunneilla ryhmäjako joukkueisiin toteutetaan nykyäänkin usein huutoäänestyksellä. Opettaja nimeää oppilaiden joukosta kapteenit, jotka valitsevat vuorotellen pelaajia.
"Viimeiseksi jääminen voi olla suuri häpeä. Koulukiusaaminen näkyy kapteenijaoissa niin, etteivät kapteenit halua valita kiusattuja joukkueeseensa", tutkimuksesta uutisoitiin tammikuussa 2010.
Valtaosalla suomalaisista on ihan hyvät kokemukset koululiikunnasta, se on pakko myöntää, mutta osa muistelee tunteja kauhulla vuosikymmenet.
Koululiikunnan pitäisi motivoida ihmisiä liikkumaan, sillä suomalaiset liikkuvat terveytensä kannalta liian vähän.
Vika ei ole aina kodissa eikä vanhemmissa, jos koululaisen liikuntainto sammuu. Opettajilla ja kavereillakin on merkitystä.
On totta, että osa koululaisista ei pärjää liikuntatunneilla, koska he eivät ole liikkuneet vapaa-aikana tarpeeksi eivätkä vanhemmat ole syystä tai toisesta kannustaneet heitä liikuntaharrastusten pariin.
Harvemmin puhutaan siitä toisesta ryhmästä, joka ei pärjää koulun liikuntatunnilla: syntymäkömpelöt lapset. He voivat harrastaa liikuntaa päivittäin ja nauttiakin siitä, kunnes tulee joku, joka osoittaa, että muihin nähden olet surkea.
Kumpikin ryhmä pitäisi huomioida liikuntatunnilla omalla tavallaan. Seiska todistuksessa ei mielestäni ole paras kannustin koululaiselle, joka liikkuu paljon ja yrittää, muttei koskaan onnistu saavuttamaan niitä toivottuja senttejä, maaleja tai koreografioita.
Koulu ei kuulemma yleensä tapa ihmisen liikuntaintoa lopullisesti. Hyvä niin. Moni meistä löytää parikymppisenä uudelleen ne lajit, joista voi nauttia.
Aikuisena ei tarvitse enää olla hyvä verrattuna muihin. Riittää, että liikunnasta saa iloa itselleen. Sellaista oikeutta ei keskivertoa kömpelömmille koululaisille suoda.
Juttutuvan toinen keskustelija kirjoittaa: "Missä on liikunnanopettajien taito tukea oppilaiden itsetuntoa ja motivaatiota liikuntaan? Vähintään kandivaiheen psykologian opinnot pakollisiksi niille kymppi liikunnassa -tyypeille, jotka sinne Jyväskylään rantautuvat. Ei heillä yksinkertaisesti ole empatiakykyä syntymäkömpelöitä kohtaan."