550 miljoonaa euroa. Sehän on yli puoli miljardia. Ja se oli myös 12 Lapin kunnan yhteenlaskettu välitön matkailutulo vuonna 2011.
Luvut on ynnätty Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin (MTI) projektin selvityksessä. Ne kertovat, kuinka tärkeäksi elinkeinoksi matkailu on Lapissa noussut.
Tuon puolen miljardin päälle voi laskea vielä välilliset vaikutukset, vaikka niiden määritteleminen vaikeaa onkin.
Eikä vauhti hyydy. Uusia hankkeita visioidaan ja edunvalvontapuheita pidetään jatkuvasti.
Viime päivien uutiset kertovat muun muassa, että Saariselän Kaunispään laelle halutaan hotelli ja että matkailuelinkeino vaatii suojavyöhykkeitä kaivosten ja matkailukeskusten välille.
Matkailun suosiosta on myös konkreettisia tuoreita merkkejä kuten hämmästyttävän suosion saanut, viime kesänä ensimmäistä kertaa kävelty Lapland Classic -vaellus.
Ohjelmapalveluyrityksen järjestämällä tuetulla vaelluksella patikoidaan oppaan johdolla Ylläs–Pallas-kansallispuiston läpi Ylläkseltä Hettaan.
Kulkijat yöpyvät kansallispuiston laitakylien majoitusyrityksissä, ja selässä kulkevat vain kevyet päiväreput.
Kun viime kesänä tapahtumaan osallistui 13 henkilöä, oli ensi kesän patikkaan ilmoittautuneita alkuvuodesta jo lähes 400. Suunnitelluissa 15 hengen ryhmissä tämä porukka työllistää oppaan jos toisenkin.
Nähdäänkö turismin kasvu sitten Lapissa pelkästään positiivisessa valossa? Ei suinkaan.
”Turistien persettä nuollaan ja paikallista väestöä ajetaan yhä ahtaammalle”, kommentoi muun muassa Inarin kunnan harjoittamaa kaavoituspolitiikkaa Märät säpikkäät –sarjasta tuttu saamelainen Suvi West uusimman Maailman Kuvalehden haastattelussa.
Lapin matkailua on toki ennenkin katsottu kriittisin silmin. Luontokuvaaja Veikko Vasama kokosi jo 1990-luvulla näyttelyn, josta itselleni jäi erityisesti mieleen öinen otos katulampun alla nukkuvasta, liekaan sidotusta porosta, taustanaan ravintolan valomainos. Poron saattoi nähdä turistille asetettuna syöttinä.
Etelästä Lappiin muuttanut Vasama totesi, kuinka lappilainen elämänmeno häntä usein ”ihmetyttää, huvittaa, suututtaa tai surettaa”.
Kilpisjärvellä puolestaan kansallispuistoaikeet ovat myrkkyä Ylläs-Pallaksen hyvistä vaelluksen tuotteistamiskokemuksista huolimatta.
Enontekiön kunta, Kilpisjärven yrittäjät ja melkoinen osa kylän asukkaistakin vastustaa suunniteltua kansallispuistoa.
Yleensä kansallispuiston perustamisen on todettu lisäävän turismia ja matkailutuloja, mutta jostain syystä Kilpisjärvellä uskotaan käyvän päinvastoin. Koetaanko patikointi Kilpisjärvellä vääräksi turismiksi?
Kansallispuiston pelätään lopettavan moottorikelkkasafarit ja turistien lennättämisen
erämaajärville kalastamaan. Tosin toisia juuri tämä moottorien pärinä häiritsee.
Lapin matkailu onkin omalaatuista tasapainoilua etelän ja pohjoisen välillä. Pohjoisessa on ”aitoa luontoa”, jota sitten etelän visionäärit raiskaavat laskettelurinteiksi ja kelkkareiteiksi turistien temmellyskentäksi.
Tai sitten lappilaiset itse tärvelevät tunturinsa ja houkuttelevat luomaansa muovi-Lappiin turisteja, jotka haluaisivat vain hiihdellä ja rauhoittua autiotuvilla.
Totuus on jossakin kärjistysten välimaastossa.
Missä sitten menisi turismin keskitie? Suvi West haluaisi nähdä matkailun painopisteinä kulttuuria, taidetta, tiedettä ja ekoturismia.
Tällä reseptillä matkailun lieveilmiöt jäisivät todennäköisesti nykyistä vähäisemmiksi. Eri asia on sitten, kertyisikö matkailutuloa puolta miljardia vuodessa.
Lisääntyvien matkailijamäärien uhkana ovat kuitenkin lieveilmiöiden ja ristiriitojen lisääntyminen.