Oravanpyörästä hypänneiden elämäntarinat ovat nyt kestosuosikkeja naisten- ja perhelehdissä. Kohtuullistamisesta (downsifting) ja leppoistamisesta (slow life) puhutaan aikamme ilmiöinä, vastaiskuna työelämän kasvaville vaatimuksille.
Oman elintason vapaaehtoinen laskeminen kiinnostaa ennen kaikkea keskiluokkaa. Työttömien ja pienipalkkaisten on vaikeampi nähdä penninvenyttämisessä samanlaista hohtoa kuin niiden, jotka eivät ole pitkiä aikoja joutuneet pienillä ja epävarmoilla tuloilla taiteilemaan. Ja onhan eri asia olla köyhä omavalintaisesti, kun vielä tietää pystyvänsä tarvittaessa lisäämään työntekoa ja tulojaan.
Leppoistamisessa piilee sudenkuoppansa. Kun perheenä ryhtyy elintasoaan hallitusti laskemaan, kannattaisi keinoja arvioida aina myös sukupuolinäkökulmasta.
Lapsiperheissä käytetyin tapa leppoistaa elämää on perhevapaiden käyttö. Vuoden 2010 tilastojen mukaan 38 prosenttia 1--6 -vuotiaista ei ollut kunnallisessa tai yksityisessä päivähoidossa, 1--2 -vuotiaista päivähoidon ulkopuolella, siis kotihoidossa, oli 59 prosenttia.
Lasta voi hoitaa kotona äitiys- ja vanhempainrahakauden, jonka loputtua lapsi on yleensä alle vuoden vanha. Sen jälkeen kolmeen ikävuoteen asti kotiin voi jäädä kotihoidon tuen turvin.
Vuoden 2009 tilastojen mukaan kaikista korvatuista vanhempainpäivärahapäivistä isien osuus oli 6,7 prosenttia. Samana vuonna kotihoidon tuen saajista miehiä oli 5,1 prosenttia. Heidän määränsä on kasvanut vain prosentilla kymmenessä vuodessa.
Jos perheessä on useampia lapsia ja elämän leppoistamisessa päädytään perinteiseen malliin eli äiti jää kotiin, hänellä voi helpostikin vierähtää kotona viidestä, kuudesta vuodesta jopa kymmeneen vuoteen.
Se on pitkä aika olla pois työelämästä ja se on pitkä sentti pois eläkekertymästä. Se voi merkitä naiselle myös sitä, ettei hän enää onnistu saavuttamaan vakiintunutta asemaa työmarkkinoilla, vaan jatkossa työura koostuu pätkistä siellä täällä, silloin tällöin.
Järjestely voi toki sopia perheelle ihan hyvin, mutta entä jos liitto kariutuu? Kukaan ei solmi parisuhdetta erotakseen, mutta eron todennäköisyys on suuri, siinä 50--50. Mitä epätodennäköisimmät ihmisetkin päätyvät eroon: 16-lapsisen perheen vanhemmat, 40 vuotta yhdessä olleet.
Perheessä toisen puolison pienituloisuus ei välttämättä ole ongelma, mutta yksin pienituloisesta tulee köyhä. Niin uhkarohkeaksi ei kannata ryhtyä, että leppoistaa perhe-elämän oman työuran kustannuksella.
Perhevapaiden jakamisesta on hyötyjä, jotka kuittautuvat jo tässä ja nyt. Jos toinen puolisoista on pitkään kotona, kotityöt jäävät helposti hänen kontolleen senkin jälkeen, kun hän palaa työelämään. Kun molemmat ovat vuorollaan kotona, kotityöt jakautuvat tasaisemmin, mikä edistää jaksamista ja tyytyväisyyttä parisuhteeseen.
Se, että Suomesta on tilastojen valossa yllättäen muotoutunut kotiäitiyhteiskunta, kertoo osaltaan työelämän ongelmista.
Moni lapsentekoiässä oleva nainen ei ole vakituisissa töissä. Hän ei ole työelämässä siinä asemassa, että voisi lyhentää työaikaansa tai käyttää muita työelämän joustoja. Ehkä ongelma on silloin helpompi ratkaista jäämällä kokonaan pois töistä.
Vai missä lienee vika, että muissa Pohjoismaissa työ ja perhe onnistutaan useammin sovittamaan yhteen työaikaa lyhentämällä kuin sillä, että naiset jäävät kotiin lapsia hoitamaan.
Kommentoi
Jotenkin todella kaukaa haettu,eriarvoistaminen,miehen ja naisen välillä.Myönnän,että kirjoittajalla aavistus oikeaan,mutta asiayhteydestä eroittaminen tämäkin asia naiseten ja miesten eroavaisuudesta on ,todellakin ,turhaan kaukaa haettu.Sinänsä aihe erinomainen,siitä suuri kiitos kirjoittajalle,toimittajalle.Ihmiset,ajattelevat,todellakin ovat alkaneet miettimään,oikeasti,mikä elämässä on tärkeintä.Hyppäys oravanpyörästä on aina viisasta ja oikeaa,ei se ole sen vaikempaa ja kummallisempaa,kuin muukaan normaalilla älyllä huomattu asia.Mielenkiintoista oli se,että toimittaja esitti hyvän kysymyksen,miksi meillä on todelakin vaikempaa sovittaa työaikaa,kuin muilla pohjoismailla? Vanha klisee,että naiset jäävät kotiin,miehet ovat töissä,on taas kaukaa haettu selitys,nykyisin aivan hyvin miehet haluavat,voivat jäädä kotiin hoitamaan lapsia,naisen luodessa "höpöuraansa".Olemme selvästi suuressa murroksessa menossa,sellaisessa,jossa luullaan,muttei tiedetä,ehkä jossain tutkimuksessa ymmärretään,että onnellisuus tulee ainostaan ja vain hyvistä sosiaalisista suhteista ja hyvistä suhteista lähimmäisiin,erikoisesti lapsiin,jokainen lasten kanssa viettämätön aika,on menetetty aika.Naiset yllättyisivät ,jos heillä olisi edes aavistus siitä,kuinka tärkeää meille miehille on seurata lasten kehittymistä ja olla siinä arjesa mukana.Aihe,kiirettömyys,downsift,tai mitä se sitten olisikaan,on todella hieno,sen on huomanneet,sisäistäneet,ainostaan ja vain älykkäät ihmiset,ne,joille yhteinen aika vaimon ja lasten kanssa on miljardi kertaa tärkempää,kuin kerätä uuden Mersun tai BMW:n kuukausierää,typeryyttään juosten.Elämä ei ole eilen tai huomenna,elämä on nyt.Jo pelkästään se,että upea toimittaja on ottanut näin ihanan aiheen työn alle,tai että ihmiset ovat järjettömälle juoksemiselleen huomanneet vaihtoehdon,on satumaisen hieno asia.Nauttikaa elämästä,se on usein yllättävän lyhyt,elämä.
Pietro voisi lukaista kolumnin uudelleen kunnolla ja tankata erityisen huolellisesti kohdan jossa puhutaan erosta. Erossa naisen asema on kuitata koko matalan elintason lasku itselleen.
Minulla on 80 %:inen työaika, ja varsinkin alussa tuntui kuin lomalla olisi. Verotuksen vuoksia tulot eivät pudonneet yhtä paljon kuin työaika väheni.
Pätäisi jo naisenlogiikallakin pikkuhiljaa alkaa käsittämään, ettei kaikkea voi saada yhtäaikaa. Jos luopuu jostakin ja laskee vapaaehtosiesti elintasoaan se tarkoittaa juuri sitä mitä se tarkoittaa