Kolumnit

Lasten sukuelinten silpomisen on loputtava

Kolumnit 26.9.2017 12:00
Jyri Paretskoi

Suomalaisten ja Suomessa asuvien lasten sukuelimiä silvotaan vuosittain yhä enemmän, osin Suomessa, osin ulkomailla.

Rituaaliset sukuelinten silpomiset kuuluvat erityisesti muslimien ja juutalaisten uskontoihin ja kulttuureihin, ja niiden piirissä nämä brutaalit, puolustuskyvyttömiin lapsiin kohdistuvat riitit ovat yleisesti hyväksyttyjä.

Se, että pikkulasten sukuelinten silpomisesta käytetään jotain toista termiä, esimerkiksi ympärileikkausta, ei tee hirvittävästä väkivallanteosta yhtään sen hyväksyttävämpää.

Vaikka Suomessa ollaankin varsin kulttuurisensitiivisiä, joskus jopa naurettavuuksiin asti, emme voi sallia ihmisoikeuksia loukkaavia hirmutekoja vain sillä perusteella, että ne vain sattuvat kuulumaan kiinteänä osana johonkin tiettyyn kulttuuriin.


Suomen laissa lasten sukuelinten silpominen täyttää pahoinpitelyn tai törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkistön, luonnollisesti. Tämä koskee sekä tyttöjen että poikien sukuelinten silpomista, myös poikien esinahan poistamista muusta kuin terveydellisestä syystä.

Se, joka vie lapsensa silvottavaksi tai suorittaa silpomistoimenpiteen, syyllistyy rikokseen. Jostain syystä tämä yksinkertainen asia ei kuitenkaan ole mennyt kaikille jakeluun. Kaikki lapsensa silvottavaksi vievät eivät ilmeisesti edes tiedä syyllistyvänsä rikokseen.

Valistusta ei anneta riittävästi, sillä tietämättömyyttä asiasta on silpomistapausten määrän perusteella paljon. Joissain tapauksissa kyseessä vaikuttaa olevan rikoksiin syyllistyvien ylimielinen välinpitämättömyys ja piittaamattomuus Suomen laeista, mikä on vielä tietämättömyyttäkin huolestuttavampi ilmiö.


Neuvoloissa, kouluissa, vastaanottokeskuksissa ja kaikissa muissakin paikoissa, joissa ollaan tekemisissä sellaisten henkilöiden kanssa, joiden on syytä olettaa kuuluvan lasten sukuelinten rituaalisia silpomisia harjoittaviin kulttuureihin tai uskontoihin, tulee lisätä valistusta sekä madaltaa työntekijöiden puuttumis- ja ilmoituskynnystä.

Aihe, lasten sukuelinten silpominen, on ymmärrettävästi vaikea ottaa puheeksi, mutta se ei saa olla syy panna päätä pensaaseen ja kuvitella, että on kaiken vastuun ja velvoitteiden ulottumattomissa. Jokainen tekemättä jätetty lasten sukuelinten silpominen on varmasti kaiken vaivan arvoista.

Siksi olisikin toivottavaa, että henkilöt, jotka ovat työkseen tekemisissä riskiryhmiin kuuluvien ihmisten parissa, saisivat koulutusta ja siten tietoa, taitoja ja yhtenäisiä toimintatapoja tämän valitettavan mutta todellisen ilmiön kohtaamiseen.


On selvää, että ylivoimaisesti suurin enemmistö suomalaisista tuomitsee lasten sukuelinten silpomisen. On silti niitäkin, jotka tavalla tai toisella puolustavat näitä hirvittäviä, lasten fyysistä koskemattomuutta loukkaavia toimenpiteitä, jotka pahimmillaan aiheuttavat lapsen kuoleman.

Jotkut vetoavat Suomessakin uskonnonvapauteen ja perustelevat lasten pahoinpitelyä sillä, että se kuuluu heidän uskontoonsa.

Heille on ilmeisesti vieläkin epäselvää, että elämme nyt 2000-luvulla, sivistyneessä länsimaassa, jossa ei ole sallittua kivittää avionrikkojia hengiltä, katkaista varkaalta kättä tai silpoa lasten sukuelimiä. Pahuutta täytyy vastustaa, olipa se sitten kuinka tahansa kaukaa menneisyydestä lähtöisin.


Mikään ei muutu, mikäli puuttuu halu muuttaa asioita. Jotkut nolostelevat asiaa sen intiimin ja henkilökohtaisuuden vuoksi. Jotkut pelkäävät leimautuvansa rasistiksi, mikäli puhuvat asiasta. Jotkut haluavat ymmärtää ja hyväksyä kaiken, mikä kuuluu vieraaseen kulttuuriin. Jotkut eivät välitä, jos asia ei kosketa henkilökohtaisesti. Vaikeneminen ja hirmutöiden hiljainen hyväksyminen ei ole mikään ratkaisu.


Vanhemmat, jotka millään tapaa edesauttavat lapsensa sukuelinten silpomista, tulee saattaa rikosoikeudelliseen vastuuseen teoistaan. Lääkäreiltä, jotka suorittavat lasten sukuelinten silpomisia (terveen kudoksen poistaminen alaikäiseltä ilman mitään lääketieteellistä perustetta on silpomista), tulee evätä ammatinharjoittamisoikeus.

Henkilöille, jotka jo ovat joutuneet rituaalisen silpomisen uhreiksi, tulee kertoa heidän oikeuksistaan hakea oikeusteitse vahingonkorvauksia vanhemmiltaan.

Täysi-ikäisenä kukin tehköön omasta vapaasta tahdostaan sukuelimilleen mitä lystää, mutta lasten sukuelinten silpominen on yksiselitteisesti väärin. Sitä ei voi perustella kulttuurilla eikä uskonnolla - eikä millään.

Suomesta ei saa tulla valtiota, jossa hyssytellään, sallitaan ja suvaitaan lasten julma kohtelu, koska jotkut vakuuttelevat, että se on lapselle hyväksi.

Suomen tulee olla edelläkävijämaa, jossa käytännön toimin varmistetaan, etteivät lapset joudu barbaarisen ja harhauskomuksiin perustuvan sukuelinten silpomisen uhreiksi.

Jyri Paretskoi on kirjailija Iisalmesta.

MAINOS

Kommentoi

Toivottavasti kirjoittaja puolustaa yhtä pontevasti syntymättömien lasten elämää ja hyvinvointia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

23
Oululaisfanit juhlivat fiksusti Kärppien Suomen mestaruutta läpi yön
15
Kärpät vei mestaruuden Tapparan nenän edestä – Hakametsä hiljeni oululaisjoukkueen juhliessa
9
Oulun seudulla aamupäivällä kuuluneet ja tuntuneet pamaukset aiheuttivat Hornetit - ilmavoimien mukaan äänivallia ei rikottu liian matalalla
8
Kärppäkapteeni Lasse Kukkonen ei ole maajoukkueen käytettävissä – ”Nyt on aika maksaa takaisin vaimolle ja tytöille”
5
Sotesta saa ainakin pienissä oppositioryhmissä päättää itse – Kd:n edustajat voivat äänestää eri tavoin
4
Keskusta uudistaisi koulujärjestelmän – nuorille tulevaisuuskutsunnat, esikoulu ja kaksi ensimmäistä luokkaa yhdeksi kokonaisuudeksi
4
Nationalismin suosio syventää juopaa keskellä Eurooppaa – Tshekki ja Slovakia tekevät pesäeroa Puolaan ja Unkariin

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Suuri sotaharjoitus 2021

289 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Suuri sotaharjoitus 2021

Päinvastoin. Minä ymmärrän hyvin, että lapsi saattaa häiriintyä, jos hän kuulee 3-vuotiaasta asti sotajuttuja. Lue lisää...
Vuotta viis

Jari ja sarjakuvat

Jari

26.4.

Naapurit

27.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image