Lääkäreille taattava käytännön taitojen opetus

Hiki virtasi norona hammaslääkärin poskia pitkin maskin takana. Hän oli silmin nähden hermostunut. Epävarmuus suorastaan loisti hänen kasvoiltaan.

Toimenpiteen jälkeen annoin palautetta operaation hitaudesta, ja sain kuulla, että hän oli juuri aloittanut työssään. Lienenkö ollut hänen ensimmäinen potilaansa?

Kyseisellä hampaalla ei ole ollut mitään virkaa paikkauksen jälkeen, sillä se ei enää yllä vastapurijaansa. No, reikä korjattiin, ja se on kai pääasia.

Myötätuntoni on silti tämän nuoren hammaslääkärin puolella. Jonkunhan pitää aina olla se ensimmäinen potilas.

Hiukan paremmin sujui kainuulaisessa terveyskeskuksessa viime kesänä, kun potilaan poskiontelot punkteerasi muuan lääketieteen kandidaatti Oulun yliopistosta.

Toimenpide sujui mallikkaasti, siitä huolimatta, että lääkärinalku teki sen ensimmäistä kertaa oikealle ihmiselle. Potilas sai kuulla tämän operaation jälkeen ja yllättyi. Vielä enemmän hän tosin ihmetteli, kun punkteeraaja mainitsi, ettei tällaisia käytännön taitoja nykyään yliopistossa joudeta opettamaan.

Asiat opitaan videoilta, kurssikirjoista ja luentosalissa. Opetusryhmät ovat paisuneet niin suuriksi, etteivät kaikki pääse enää harjoittelemaan työssä vaadittavia käytännön taitoja opintojen aikana.

Potilaalta vaaditaan pitkää pinnaa, jos lähes kymmenen opiskelijaa käy vuorotellen tunnustelemassa hänen kipeää mahaansa tai kilpirauhaskyhmyään. Peli on pakko viheltää poikki jossakin vaiheessa, varsinkin, jos kyseessä on vakavasti sairas potilas tai hankala toimenpide.

Lapsipotilas voi pelästyä jo sitä, että iso ryhmä valkotakkeja työntyy hänen huoneeseensa, vaikkeivät nämä edes koskisi.

Oulun yliopistosta valmistuneet lääkärit ovat tyytyväisiä saamansa opetuksen laatuun. Silti noin 500 nykyistä opiskelijaa ja opettajaa osallistui opetuksen laadun puolesta Oulussa pari viikkoa sitten järjestettyyn mielenilmaukseen. Tuskin pelkkä ilmainen hernekeitto heidät paikalle houkutteli.

Mielenilmauksen viidellä paikkakunnalla sysäsi liikkeelle opetus- ja kulttuuriministeriön aikomus nostaa lääkärikoulutuksen aloituspaikkamääriä. Vaikea sanoa, onko lisäys paikallaan vai ei. Perusteluja löytyy kummankin vaihtoehdon puolesta.

Yksi Oulun mielenilmauksessa ollut opiskelija tosin huomautti, että aloituspaikkamääristä viis, kunhan resurssit ovat oikeassa suhteessa aloituspaikkoihin nähden. Nyt ne eivät hänen mielestään ole.

Opiskelijoiden määrä opettajaa kohden on kasvanut lääketieteellisissä tiedekunnissa ja jyrkimmin juuri Oulussa.

Olipa aloituspaikkamäärä mikä tahansa, kaikille koulutettaville pitäisi voida taata niin laadukas opetus, ettei töihinmeno syrjäiseen terveyskeskukseen kaatuisi ainakaan uskalluksen puutteeseen.

Vähän joka alalla on tietysti niinkin, että työ tekijäänsä opettaa. Nuorilla on suuria odotuksia yliopistokoulutuksesta, mutta loppujen lopuksi se tarjoaa vain eväät alkuun pääsyyn.

Eipä tuota omaa tiedotusopinkaan koulutusta marxilaisine lehdistöteorioineen voi kovin käytännönläheiseksi kehua. Työn oppii kunnolla vasta kokemuksen kautta.

Lääkärikoulutus on tietenkin aivan eri asia kuin jokin muu koulutus. Lääkis on tieteellinen ammattikoulu, josta valmistunut ei saa olla pihalla työn perusasioista. Lääkäri kun vastaa potilaan hengestä.

Siksi opiskelijoiden viesteihin koulutuksen epäkohdista ei saisi suhtautua ylimielisesti, vaan niitä pitäisi kuunnella. He ovat kuitenkin parhaita asiantuntijoita kertomaan, missä mennään.