Kuusamon arvokas luonto on jaksanut kiehtoa ja kiivastuttaa vuosikymmenet monenlaisia kulkijoita ja paikallisiakin asukkaita.
Edellisen kerran pitäjässä käytiin ennen näkemätön ympäristökiista vanhojen metsien suojelusta. Syksyllä 1992 alkanut riitely Kuusamon yhteismetsän laajoista erämaista kesti eri vaiheineen melkein koko vuosikymmenen.
Järjettömiin mittoihin paisuneen kiistan tuloksena kuusamolaisia yksityismetsiä suojeltiin pakolla 13 500 hehtaaria.
Nyt erämaat saavat olla rauhassa – ehkä liiankin rauhassa, sillä lähes koskemattomissa metsissä ei ole taitanut käydä samoilemassa suuremmin edes niiden suojelua silmät kiiluen ajaneet cityvihreät.
Historia toistaa itseään, mutta kuusamolaisten kannalta liiankin nopeasti.
Reilun kymmenen vuoden tauon jälkeen pitäjässä on puhkeamassa kiista luonnosta ja maan hedelmien hyödyntämisestä. Käylään kaavailtu kultakaivos on nostamassa ennakkomerkkien perusteella taas sellaisen mylläkän, että valtakunnallistakin julkisuutta laidasta laitaan piisannee vuosikausiksi.
Kitkan vesistön ja Oulangan kansallispuiston puolesta huolestuneiden pelot ymmärtää. Kultakaivoksen nostamat aallot alkavat lyödä jo niin korkealla, että vaarana on jälleen, että asiallinenkin kritiikki hukkuu äärijoukon mölinään
Lopullisen lähtölaukauksen kiistalle antaa lähiviikkoina valmistuva ympäristövaikutusten arviointi (yva), vaikka sekin on sananmukaisesti arvio, millaisia jälkiä kullan kaivaminen voisi maastoon jättää.
Riitelyn mittoja voi arvailla siitä, millaisella otteella vastustajat ovat liikkeellä. Kitkan viisaat ry on vaatinut ympäristö- sekä työ- ja elinkeinoministeriötä keskeyttämään koko yvan tekemisen loppumetreillä.
Suojelujärjestön mielestä yvassa pitäisi olla myös uraania koskevat tulokset ja kansainvälisen yvan tuomat tiedot rinnakkain.
Käytännössä tämä merkitsisi ainakin vuoden aikalisän ottamista, sillä radiologiset mittaukset ovat vielä kesken.
Kairauksilla kerätyt tiedot malmeista ja uraanistakin ovat selvillä, mutta niiden tuloksista vastustajilla ja kaivosyhtiöllä on kokonaan erilainen näkemys.
Kansainvälisen yvan vaatiminen on puhdasta taktikointia, sillä mahdollinen kohdemaa Venäjä ei ole allekirjoittanut niin sanottua Espoon sopimusta, joka hyväksyttiin 1 997.
Suomella ei ole sopimuksiin perustuvaa velvoitetta tehdä kansainvälistä yvaa Kuusamon kaivoksesta.
Ympäristöministeriö on lähettänyt paperit Venäjän luonnonvaraministeriöön Moskovaan, mutta itäinen naapuri ei ole kommentoinut niitä millään tavalla.
Kaivossodan mahdollisesti tuomista käänteistä antaa viitteitä myös se, kuinka kaikkia asioita luetaan vastustajien leirissä kuin piru raamattua. Kuusamon kaupungin yhdyskuntajohtajan hakeutuminen kaivosalan oppiin on tulkittu jo menoksi kaivosyhtiön leiriin.
Virkamiehen perustelu, että hän halusi kaivostietoutta, koska joutuu valmistelemaan työssään alan päätöksiä ja lausuntoja, tuntuu erittäin uskottavalta ja viisaalta ratkaisulta.
Kaivoksen ympärillä liikkuu jos jonkinlaista huhua ja väitettä. Lakimiehiäkin tuntuu näiden supinoiden mukaan olevan jo liikkeellä niin paljon, että salkut kolisevat toisiinsa.
Kaikkitietäväksi ei kenenkään enää kannata julistautua. Oikeuden viimeiseen nuijan kopautukseen maan suurinta metsäkiistaa seuranneena on kuitenkin sellainen kutina, että kaivoksissakin totuus saattaa monesti olla tarua ihmeellisempää.
Kovimmissakin paineissa on hyvä muistaa myös vanha sanonta: jokin järki se pitää olla turkin repimisessäkin.