Lehtilava oli varsinainen aarreaitta, joka lapsen nenään lisäksi tuoksui hyvälle: painomusteelle ja kostuneelle paperille.
Vaikka vihreä keräyslava itsessäänkin oli jännä juttu, pääasia olivat kuitenkin sen uumeniin heitetyt lehdet. Ja nimenomaan aikakauslehdet, harrastelehdet ja sarjakuvat. Pienen roskisdyykkarin oli mahdoton käsittää, kuinka joku raski heittää niitä pois.
Dyykkauksen ohella housut kuluivat viereisen sivukirjaston penkeillä. Jos lava oli aarreaitta, kirjasto näyttäytyi paratiisina. Tai lainastohan se silloin oli, ja sen kanssa pystyi tasaväkiseen kisaan lapsen ajasta vain pihalätkä. Kirjojen maailma oli todellinen, täydellinen ja mielikuvitusta kiihottava. Mikään murhe ei ollut niin suuri, etteikö se hukkunut kirjaan.
Kirjojen kansien välissä touhuilevista sankareista tuli niin tuttuja, että kirjasarjojen loputtua melkein itketti. Toiveissa siinteli valikoiva muistinmenetys, jotta voisi nauttia samat seikkailut uudelleen tietämättä, mitä on edessä. Kun lasten- ja nuortenkirjat oli kaluttu, aikuisten osastolta aukesi uusi uljas hyllymetrien maailma.
Myös kotiin tullut sanomalehti piti lukea ennen kouluun lähtöä. Ensin urheilusivut, sitten muut, järjestyksessä takakannesta etukanteen. Ja ilmaisjakelut, mainoslehdet, järjestölehdet, hipot ja kultapossut. Oikeastaan kaikki, mikä silmiin ja käsiin osui.
Lukeminen, lehdet ja kirjoitetun tekstin merkitys on tällä viikolla noussut mieleen monesta syystä. Oma viisivuotiaani on vailla kirjastokorttia, kun Maikki Harjanteen Minttukin sai sellaisen, eilen vietettiin kirjastoissa Lainan päivää ja kouluissa on meneillään sanomalehtiviikko.
Näiden hyvien asioiden ohella lukemisen merkitystä sai pohtimaan taas esiin noussut uutinen siitä, että suomalaislasten lukutaito heikkenee.
Viimeisimmissä Pisa-tuloksissa heikkojen lukijoiden osuus suomalaiskoululaisista kasvoi prosenttiyksiköllä kahdeksaan prosenttiin verrattuna noin kymmenen vuoden takaiseen. Myös erinomaisten lukijoiden määrä väheni.
Asiantuntijat arvioivat, että käänteen taustalla on lähinnä lukuharrastuksen hiipuminen ja muutos lukutottumuksissa. Pitkät ja keskittymistä vaativat tekstit jäävät lyhyiden viihteellisten pätkien varjoon.
Sanomalehtiä luetaan vähemmän kuin ennen, kirjatkaan eivät kulu nuorten käsissä entiseen tahtiin. Näin sanomalehtiviikon kunniaksi on mainittava, että Pisa-tutkimuksessa pärjäsivät paremmin ne nuoret, jotka lukevat sanomalehtiä kuin ne, jotka eivät lue.
Lukutaidon taantuma on paitsi sääli, myös erittäin huolestuttava suuntaus.
Lukutaito on avain arjessa ja työelämässä menestymiseen. Tämä asia on niin itsestäänselvä, että sen kirjoittaminen melkein hävettää. Silti: Joka kymmenes ymmärtää lukemaansa niin huonosti, että tarvitsee apua selvitäkseen arkisesta asioinnista. Tämä johtaa eriarvoistumiseen ja sitä myötä syrjäytymiseen.
Hyvin kirjoitetun tekstin säännöllisen lukemisen sanotaan vaikuttavan myös lukijan omaan kirjoitustaitoon. Kielitaju kehittyy ja teksti sujuvoituu. Tätä puolta ei pitäisi unohtaa.
Hyvä kirjoitustaito on paitsi välttämätön hyve useassa työssä, myös tarpeellinen instrumentti ihmisten välisessä kirjoitetussa kommunikaatiossa. Mitä paremmin osaat itseäsi ilmaista, sitä tehokkaammin saat viestisi perille. Ja päin vastoin.
Kommentoi