Kovasti olisi jo aika kiiruhtaa. Nimittäin niiden yrittäjien ja yrittäjähenkisten, jotka suunnittelevat kilisyttävän kassakoneitaan kiihtyvään tahtiin Pyhäjoen ydinvoimalaitoksen rakentamisen myötäisellä vaikutuksella.
Ei kilahtele kassa, jos vain aikoo. Pitää toimia. Muuten ehtii toinen, joka toimii.
Ensimmäinen on yleensä se ensimmäinen, joka parhaiten pärjää.
Pottuja ja kastiketta kannattaisi Pyhäjoella ainakin myydä. Ja ehkä vähän salaattiakin.
Salaattia eivät kaikki ydinvoimalan rakentajat syö, mutta kannattaa sitäkin tarjolle panna. Ja leipää tietysti.
Nälkä se tulee työmiehille joka päivä, ja siksi niiden pitää syödä. Vaikka työmiehiä olisi vain kaksi, niin nälkä tulee silti.
Viime viikolla Hanhikiven metsässä teki töitä kaksi miestä. Olivat itse asiassa tehneet siellä metsässä töitä jo melkein kaksi viikkoa.
Joka päivä olivat joutuneet syömässä käymään.
Kun ne kaksi miestä tapasin, olivat kovasti nälissään. Sanoivat lähtevänsä syömään.
En ihmetellyt olleenkaan, olivathan ne tarponeet taas tuntikausia pitkin metsiä. Kaiken lisäksi raitis ulkoilma kuulemma kasvattaa nälkää vielä lisää.
Sitä ihmettelin, kun ne sanoivat lähtevänsä Raaheen syömään. Sanoivat tehneensä niin melkein joka päivä.
Hanhikiven nokalta, sieltä, minne ne kaksi miestä olivat pysäköineet Toyota Hiacensa, on matkaa Raaheen hilkkusen alle 30 kilometriä. Se on pitkä matka ajaa nälissään, Hiacellakin.
Pyhäjoen kylänraitille sieltä on matkaa kovin paljon vähemmän, ei edes kymmentä kilometriä. Eivät ne miehet kuitenkaan Pyhäjoelle lähteneet, eivät silläkään kertaa.
Sanoivat, ettei Pyhäjoelta saa työmiehen ruokaa. Eivät ainakaan olleet löytäneet sellaista paikkaa, missä pääsisi nälkäinen mies syömään valmista ruokaa lautaselta.
Pitsaa ne miehet eivät kuulemma välittäneet nälkäänsä syödä. Eivät, vaikka ovat kotoisin isosta ja hienosta Espoosta.
Eivät olleet nirsoja etelän miehet, nälkäisiä vain.
Eivät sanoneet, mutta luulen niiden halunneen pottuja ja kastiketta. Voi olla, että ottavat lautasilleen aina vähän salaattiakin.
Eivät ne kaksi miestä tahallaan Raaheen joka päivä syömään ajaneet. Pakosta vain.
Kovasti olisivat kuulemma mieluummin Pyhäjoella syöneet, jos siihen olisi ollut mahdollisuus. Onneksi olivat löytäneet Raahesta Halpa-Hallin lounaskahvilan. Sinne oli kehdannut mennä työvaatteissa, ja siellä se nälkä oli kuulemma joka päivä lähtenyt.
Onneksi tosiaan, muuten niille kahdelle miehelle olisi voinut käydä heikosti.
Aika kuluu nopeasti ja kohta on jo ensi vuosi. Silloin viimeistään Hanhikiven maastossa alkaa ahkeroida enemmänkin kuin kaksi miestä.
Voi ihan kuvitella kuinka iso työmiehen nälkä on niillä, jotka kaatavat siellä metsää, rakentavat teitä tai louhivat kalliota. Aivan kamalan iso nälkä ja joka päivä.
Ne kaksi miestä eivät sanoneet, mutta jos olisin kysynyt, niin olisivat aika varmasti sanoneet, että nyt kyllä kannattaisi jonkun aika äkisti perustaa Pyhäjoelle sellainen paikka, missä työmiehet voisivat käydä syömässä nälkänsä pois.
Kovin on moni tietäjä vakuutellut, että vuosia kestävä ydinvoimalaitoksen rakentaminen vaikuttaa laajasti Pyhäjoen kunnanrajojen ulkopuolellekin. Asiakkaita ja mammonaa virtaa varsinkin kaupan ja palvelualojen yrityksille Raaheen.
Nuo kaksi miestä ovat todiste siitä, että euroja lirisee jo Raaheen.
Turhaa on vaatia, että Pyhäjoen keskusta täyttyisi kattavasti kaiken maailman kioskeista. Ruokaa sieltä olisi kuitenkin työmiesten hyvä saada. Niin, ja saippuaa ja puhtaita sukkia myös.