Ministerinä ollessani Raha-automaattiyhdistyksen toiminta kuului tontilleni. Kävin tutustumassa järjestöjen toimintaan ja vihkimässä eri laitoksia. Rahaa jaettiin, hyviin kohteisiin, vai kuinka se onkaan?
Tänä vuonna sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimiva Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA), jollaiseksi Raha-automaattiyhdistys RAY on muuttunut, myönsi järjestöille 317 miljoonaa euroa.
Summa on huikea, kymmenessä vuodessa yli kolme miljardia! Saajia oli peräti 859 järjestöä. Avustushakemuksen jätti 1 208 järjestöä.
Onko tarkoituksenmukaista, että raha pirstoutuu näin monelle taholle? Jokaisella on tietysti tiloja, toimitusjohtajaa tai muuta henkilökuntaa, ja nämä kulut haukkaavat merkittävän osan. Avustuksia käytetään monilta osin rinnakkaisten hallintojärjestelmien ylläpitämiseen.
30–50 vuotta sitten on varmastikin ollut perusteltua, että jokaiselle sisäelimelle ja ruumiinosalle on perustettu oma potilasjärjestö lisäämään tietoisuutta sairauksista ja tuesta.
Onko se enää nykypäivää? Olisiko oltava kokonaisvaltaisempi käsitys ihmisestä ja hänen elämänpiiristään?
Nykytutkimus kertoo, miten eri väestöryhmien terveys ja hyvinvointi rakentuvat. Olosuhteet, joissa elämme arkeamme, ovat tuossa suhteessa keskeisiä.
Uudessasoten maailmassa ehkäisevä toiminta on tärkeää toteuttaa kuntien ja maakuntien yhteistyöllä. Kustannusten kasvun hillitsemiseksi järjestöjen ja vapaaehtoistoiminnan rooli korostuu.
Hyvinvoinnin rakentumisessa on vertaistuella perinteisesti nähty olevan merkitystä. Järjestöjen tarjoamista osallistumis- ja toimintamahdollisuuksista ei vaikuttavuuden osalta ole kuitenkaan saatavissa yhteismitallista tietoa.
Tulevissarakenteissa järjestöt voivat olla palveluntuottajia. Lisäksi ne voivat tehdä yleishyödyllistä työtä. Vähäistä suurempaa haittaa markkinoille ei kuitenkaan saa tuottaa.
Miten tämä määritellään? Avustettu toiminta ei voi olla osa maakuntien vastuulla olevaa palvelutuotantoa.
Järjestöjen tulostavoitteet pitäisi määritellä nykyistä tiukemmin. Kaikkialla muuallakin julkisen rahan kanssa operoivilla on kovat vaatimukset. Tulosten saavuttamisessa järjestöjen keskinäisessä yhteistyössä on paljon toivomisen varaa.
Eri asia on, miten hyvin perinteinen järjestötoiminnan tapa ja rakenteet vastaavat esimerkiksi työikäisten ihmisten käsitystä vapaaehtoisesta toiminnasta.
Varsinaisten eläkejärjestöjen lisäksi monien järjestöjen jäsenet ja toimintoihin osallistujat ovat kohtuullisen iäkkäitä. Meneekö suurten ikäluokkien myötä koko hyvä idea hautaan?
Kattoelin Soste tekee varmasti hyvää työtä, mutta toivoisi, että se olisi vahvasti sote-järjestöjen koulutuksellinen tukija, joka keskittyisi myös järjestötoiminnan kehittämiseen.
Sosten operatiivisen johdon puoluepoliittinen koostumus herättää epäilyksiä monissa järjestöissä.
Yhteiskunnan kipupisteet vaihtelevat, mutta järjestöjen rahoitus on pitkälti sementoitu vuosien tai vuosikymmenten takaiseen malliin.
Olisiko yhteiskuntamme edun mukaista, että nykyisen suuruisesta avustuspotista ohjattaisiin esimerkiksi yksi kolmasosa vapaaseen kansalaistoimintaan, jolle järjestöt voivat tarjota rakenteet ja yksi kolmasosa myönnettäisiin vähintään osittain tulosperusteisesti. Lisäksi yksi kolmasosa käytettäisiin ajankohtaisiin syrjäytymistä aiheuttaviin kohteisiin.